TIISTAIN UUTISOTSIKOITA OLETETTAVASTI!

Perus-suomalaiset uhka kansanterveydelle.
Timo Soini villitsee kansaa halvalla viinalla.
Perus-suomaliset eivät hyväksy sokeri ja alkoholiveroa, vaan vaativat lisää ydinvoimaa.
TIMO SOINI ON YMMÄRTÄMÄTÖN HIHHULI, JOKA EI TIEDÄ EU KESKUSPANKIN JA SUOMENPANKIN TOIMINNASTA YHTÄÄN MITÄÄN.Timo Soini ylisti hallituksen rahapolitiikka. Suomi ei osallistu muiden eu-maiden pankkien tukemiseen. HÄN EI TAJUA EDES SITÄ, ETTÄ SUOMEN PANKKI ON JO NYT MUUTAMAN KUUKAUDEN SISÄLLÄ LAITTANUT NOIHIN TUKIIN 3000/TTA MILJOONAA EUROA IHAN LAILLISESTI.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä oli tarkoituksellinen provo. Haluan omalta osaltani saattaa kansan tietoisuuteen oman käsitykseni poliittisen toiminnan ja median kytköksistä.
Minä oletan, että virallinen ja viratonkin media uutisoi asiat näin. Valitaan rivien välistä kaikki lyömäaseet, joissa mielikuvitusta riittää, kuten minullakin luovana persoonana. Sitten isketään vyön alle jonninjotavuuksista jumalattoman suurin otsikoin.

Äänestä

Nähtäväksi jää, miten uutsotsikot hesarissa ja demarissa, seiskassa ja apulehdessä ym. ym. muissa lehdissä asiat painottavat. Oletukseni on, että tuo viinaryypyn ottaminen paisuu alkoholismin edistämiseksi ja ENERGIAVEROJEN TASAVERO TASAVERO JÄÄ SIVUSEIKAKSI. Timo Soinin puhe pensa pumpulla kävijöistä tasaveron kohteena oli ja on pääpointti.
Miten Jutta Urpilainen selittää sen, että ydinkeskustoista kaukana asuva pieneläkelläinen voi itse vaikuttaa bensiininkulutkseensa, kun kaikki palvelut on viety kymmenien kilometrien päähän. Nettiyhteyksiä haja-asutusalueilla ei saa ja kaikki kelan, verotoimistojen ja työvoimatoimistoje ym. palvelut hoidetaan mukamas kätevästi netin kautta? Julkisten linja-autojen vuoroja ei ole ja käyppäs taksilla apteekissa 50-kilsaa. Taitaapa elke mennä tasaveroihin tuotakin kautta.

Äänestä

Lukekaahan iltiksiä ja uuttasuomea eivätköhän nuo moskapostit hesaria myöten tämän näin vääristele!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enustus on helppoa. kirjoitti:

Perus-suomalaiset uhka kansanterveydelle.
Timo Soini villitsee kansaa halvalla viinalla.
Perus-suomaliset eivät hyväksy sokeri ja alkoholiveroa, vaan vaativat lisää ydinvoimaa.
TIMO SOINI ON YMMÄRTÄMÄTÖN HIHHULI, JOKA EI TIEDÄ EU KESKUSPANKIN JA SUOMENPANKIN TOIMINNASTA YHTÄÄN MITÄÄN.Timo Soini ylisti hallituksen rahapolitiikka. Suomi ei osallistu muiden eu-maiden pankkien tukemiseen. HÄN EI TAJUA EDES SITÄ, ETTÄ SUOMEN PANKKI ON JO NYT MUUTAMAN KUUKAUDEN SISÄLLÄ LAITTANUT NOIHIN TUKIIN 3000/TTA MILJOONAA EUROA IHAN LAILLISESTI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu