Profeettojen tehtävänä on ollut aina varottaa kansaa sekä johtajia, jos he toimivat väärin. Johtajiemme toimet ovat olleet ilmeisen vääriä. Sysätään taakkoja kansalaisten harteille valtavin verotuksin ja lisäksi kansan nimissä tehdään valtavasti velkaa. He kyllä tietävät kenen selkänahasta se tullaan aikanaan repimään, ja itse ovat niistä vapaat. Kyseessä tulee olemaan piilo-orjuutus, josta meillä tulee olemaan elävänä esimerkkinä Kreikka.
Johtajamme tekevät sopimuksia ahneiden monopolien kanssa ja riistävät kansalaisilta terveellisen työn ja yrittämisen. Puheilla sitä ollaan suosimassa mutta ei teoin. Sama koskee kansalaisten oikeutta terveelliseen ravintoon, kun heiltä riistetään taloudelliset ja ajalliset edellytykset päästä nauttimaan terveellistä ruokaa. Jäljelle jätetään vain epäterveellinen pikaruoka, ja vain rikkaat saavat nauttia sitä terveellistä ravintoa. Koulutussysteemi on retuperällä vaikka oppimisen taso on kohtalaisen hyvä. Oppi vaan ei siirry tuotantoon, vaan ihmisille opetetaan kalliilla systeemillä paljon turhaa. Tukitoimin kannustetaan työttömyyttä. Työtätekevätkin ovat silti köyhyysrajalla erityisesti lapsiperheet. Lasten erottamista vanhemmistaan tuetaan päiväkoti ja toimeentulolupauksin ja tuikitoimin. Eroamista suositaan elatustuin ja pakottein. Vuokra ja asuntomarkkinat vääristetään asumistukitoimien kautta. Ruokatuotanto ja muu alkutuotanto ajetaan tavallisen kansan käsistä pois maataloustuilla, verokeinottelulla ja erinäisin rajoituksin kuten kaikenmaailman turhat laatutarkistukset, joilla vaan vainotaan pientä yritäjää.
Tämä systeemi on selkeesti rakennettu hajoamaan, ja siitä tulee kärsimään kansa rajusti.
Pikkuhiljaa ihmisiä tuuditetaan, globaaliuskoon, Jumalan säädökset asetetaan syrjään, kannatetaan ahneutta, homoutta suositaan jne. Vääryys on saanut valtavat mittakaavat. Byrokratian kustannukset on todella valtavia, mutta saatu hyöty menee lähinnä sekin miinuksen puolelle. Juuri äsken hallituksen puhuva pää sanoi edellisten hallitusten tehneen hyviä päätöksiä ja niitä tulee jatkaa. Voiko enää ristiriitaisempaa asiaa sanoa.
Raamatullinen asetelma on se, että johtajamme ovat vastuussa Jumalalle palvellessaan kansaa samoin kuin on opettajan ja pappienkin vastuu. Vaikka he sen kiistäisivät ei sitä kuitenkaan voi kumota. Kun johtaja-asemissa olevat toimivat vastoin moraalia, heitä tulisi muistuttaa. Puitteet laeille on Jumala asettanut, eivätkä ne miksikään muutu. Kyllä johtajat tietävät tuon muuttaessaan lakeja.
Tiedättekö onko profeetat muistuttaneet näitä johtajia vastuustaan ja laiminlyöntien seurauksista. Onkohan heille muistutettu, että ovat tekemisistään vastuussa Jumalalle. Käsittääkseni rva. suomi-story on siihen pyrkinyt mutta miten on, onko muut? Jos on, niin se olisi syytä ilmoittaa ihmisille.
Johtajamme tekevät sopimuksia ahneiden monopolien kanssa ja riistävät kansalaisilta terveellisen työn ja yrittämisen. Puheilla sitä ollaan suosimassa mutta ei teoin. Sama koskee kansalaisten oikeutta terveelliseen ravintoon, kun heiltä riistetään taloudelliset ja ajalliset edellytykset päästä nauttimaan terveellistä ruokaa. Jäljelle jätetään vain epäterveellinen pikaruoka, ja vain rikkaat saavat nauttia sitä terveellistä ravintoa. Koulutussysteemi on retuperällä vaikka oppimisen taso on kohtalaisen hyvä. Oppi vaan ei siirry tuotantoon, vaan ihmisille opetetaan kalliilla systeemillä paljon turhaa. Tukitoimin kannustetaan työttömyyttä. Työtätekevätkin ovat silti köyhyysrajalla erityisesti lapsiperheet. Lasten erottamista vanhemmistaan tuetaan päiväkoti ja toimeentulolupauksin ja tuikitoimin. Eroamista suositaan elatustuin ja pakottein. Vuokra ja asuntomarkkinat vääristetään asumistukitoimien kautta. Ruokatuotanto ja muu alkutuotanto ajetaan tavallisen kansan käsistä pois maataloustuilla, verokeinottelulla ja erinäisin rajoituksin kuten kaikenmaailman turhat laatutarkistukset, joilla vaan vainotaan pientä yritäjää.
Tämä systeemi on selkeesti rakennettu hajoamaan, ja siitä tulee kärsimään kansa rajusti.
Pikkuhiljaa ihmisiä tuuditetaan, globaaliuskoon, Jumalan säädökset asetetaan syrjään, kannatetaan ahneutta, homoutta suositaan jne. Vääryys on saanut valtavat mittakaavat. Byrokratian kustannukset on todella valtavia, mutta saatu hyöty menee lähinnä sekin miinuksen puolelle. Juuri äsken hallituksen puhuva pää sanoi edellisten hallitusten tehneen hyviä päätöksiä ja niitä tulee jatkaa. Voiko enää ristiriitaisempaa asiaa sanoa.
Raamatullinen asetelma on se, että johtajamme ovat vastuussa Jumalalle palvellessaan kansaa samoin kuin on opettajan ja pappienkin vastuu. Vaikka he sen kiistäisivät ei sitä kuitenkaan voi kumota. Kun johtaja-asemissa olevat toimivat vastoin moraalia, heitä tulisi muistuttaa. Puitteet laeille on Jumala asettanut, eivätkä ne miksikään muutu. Kyllä johtajat tietävät tuon muuttaessaan lakeja.
Tiedättekö onko profeetat muistuttaneet näitä johtajia vastuustaan ja laiminlyöntien seurauksista. Onkohan heille muistutettu, että ovat tekemisistään vastuussa Jumalalle. Käsittääkseni rva. suomi-story on siihen pyrkinyt mutta miten on, onko muut? Jos on, niin se olisi syytä ilmoittaa ihmisille.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Nyt voin olla täysin samaa mieltä kanssasi Rauhanlietsoja. Otit esille tärkeän asian.
Oli hyvä kirjoitus, josta olen samaa mieltä kanssasi.
Profeetat ovat sivussa rukoilemassa ettei siunauksen sateet enää sada. Olemme nyt siinnä kohdassa jossa purokin kuivuu, eli tämä mitä kirjoitit pahenee entisestään.
Aikanaan profeetat nousee uudelleen esille ja silloin otetaan mittaa kuka on todellinen Jumala, mutta nyt ei ole vielä sen aika.
Puro kuivuu myös profeetoilta, joten niillä on riittävästi työtä saadakseen yliluonnollisen huolenpidon lihaksi. Korppien (saastaisten lintujen) kautta tullut elatus on vaihtumassa öljypulloon ja jauhovakkaan joka ei enää tyhjene.
Varoittajat katosivat silloin, kun TV-jumaluus tuli ihmisille elämän tärkeimmäksi neuvojaksi. TV muokkasi uusiksi kaikki kasvatusmetodimme ja nyt on tultu niin pitkälle, että siellä uskalletaan laittaa koko Raamatun Sanakin kyseenalaiseksi.
Sitä ennen piti järjestelmällisesti "tappaa" vanhempien ja lasten välinen rakkaudellinen yhteys. On helppoa uskoa nyt siihenkin sanaan, että "...lapset nousevat vanhempiaan vastaan.......". Ulkopuolisen sekoittavan henkisen saastan saaneina ovat jo lähes kokonaan kasvatuksellisesti hallitsemattomissa vanhemmilleen, koska myös vanhempansa jo ovat olleet eroitetut äideistään silloin, kun se on vielä kehitykselle välttämätöntä.
Suuren muutos"avun" tässä toi TV:n opetusjulistukset "asiantuntijoiden" neuvoin. Heidän "vakaan opetuksen" myötä saatiin maaltamuutto käyntiin ja äidit pois kodeistaan.
TV muokkasi tasa-arvoluulon ihmisiin. Oikeasti maalla ollaan edelleen tasa-arvoisimpia kuin missään. Ihmiset muuttivat aikataulutettuun oravan-pyöräelämään ja illat kansa on tyytyväistetty TV-hömpän ääressä. Joka hömppä on ottanut ennenaavistamattoman harppauksen sitten Uuno Turhapuron päivien.
YKSINÄISET iltapäivät lapsilla ja nuorilla ovat olleet ihanteellisinta aikaa tuon TV-jumaluusopin uskontoon kasvamiseen. Maalla oli ennen vielä aina joku vanhempi kontrolloimassa.
"TV:n muutosrytäkkä".
Kerropa meille se, millä tavalla muutat Suomen yhteiskunnan taas takaisin tuohon Täydellisen Idyllin Aikaan, joka oli kertaklaikkisen ihanaa.
Oletko huomannut, ettei kaupungistuminen ole vain Suomessa tapahtuva ilmiö?
Oletko havainnut, että kaupungistuminen oli käynnissä jo ennen televisioiden ylleistymistä?
"Oletko havainnut, että kaupungistuminen oli käynnissä jo ennen televisioiden ylleistymistä? "
Ei ollut. Käsi kädessä ovat kulkeneet ja maan muokanneet piste.
Voi hyvä ystävä. Lue nyt vaikka tästä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaupungistuminen
"Ensimmäinen todella huomattava muuttoaalto kaupunkeihin tapahtui joissakin länsimaissa teollistumisen myötä 1700- ja 1800-luvuilla. 1900-luvulla länsimaissa tapahtui kaksi muuttoaaltoa kaupunkeihin, ensin 1900-luvun alussa ja toinen 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1900 vain 8 % maailman väestöstä asui kaupungeissa. Nykyisin kaupungistumisastetta pidetään yhtenä kehittyneen maan mittareista (kaikki kehittyneet maat ovat nykyisin myös kaupungistuneita), vaikka myös osa kehitysmaista, pääosin Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maat, ovat olleet jo pitkään kaupungistuneita."
"Suomessa kaupungistuminen alkoi keskiajalla."
"Suomen kaupunkien lukumäärä ja koko kasvoivat hitaasti, kunnes kaupungistuminen sai vauhtia 1800-luvun lopulla."
Totta on se, että Suomi kaupungistui kohtuullisen myöhään, mutta hyvä kysymys onkin sitten se, mitä olisi tapahtunut, jos Suomi EI olisi kaupungistunut´.
Minun kommentointini TV-MAAILMAN TULON AJOITTUMISESTA MUUTTOBUUMIIN MAASSAMME perustuu tähän osioon samaisessa WIKIPEDIASSA (tosin vielä enemmän muistiini):
"Suomi kaupungistui länsimaisittain myöhään, mutta nopeasti. Vielä vuonna 1950 ENEMMISTÖ suomalaisista asui MAALLA, mutta vuoteen 1 9 7 0 mennessä enemmistö suomalaisistakin jo asui kaupungeissa. Suomen kaupunkien väkimäärä kasvoi nopeasti, ja esimerkiksi Helsinkiin saapui vuosittain 7 000–-8 000 nuorta 1960-luvulla. Tämän vuoksi suurimpiin kaupunkeihin jouduttiin rakentamaan pikaisesti laatutasoltaan vaihtelevia lähiöitä MAALTA MUUTTANEILLE uusille asukkaille. Toisaalta lähiöt olivat aikansa mittapuun mukaan hyvin varusteltuja ja merkitsivät monille kaupunkien keskustoista ja maalta muuttaneille asuinolojen selvää parannusta. 1960-luvun lähiöihin muutettiin enimmäkseen kantakaupungista, 1970-luvun lähiöihin taas suuri maaltamuutto toi väkeä maaseudulta. Kaupungistuminen ajoittui Suomessa samoihin aikoihin, kun AUTOISTUMINEN oli voimakkaimmillaan. Tämän takia Suomen kaupungit eroavat muusta Euroopasta siten, että ne on rakennettu väljemmin ja autoliikenteellä on suurempi rooli.
Suomen kaupungistumisaste on kuitenkin yhä teollisuusmaaksi varsin alhainen – vain vähän yli 60 prosenttia – mikäli kaupungistumisen mittarina käytetään Tilastokeskuksen määritelmää kaupungille. Taajamissa asuvien osuus väestöstä on kuitenkin muiden Pohjoismaiden tasolla, ja muissa Pohjoismaissa kaupungistumisen mittarina käytetään taajama-astetta.lähde?"
Niinpä näinpä et sitten tätä osiota sieltä voinut poimia. Tietoitusväline TV antoi suomalaisille tiedon (automainonta vakiona) ja yllytyksen sellaiseen muutokseen, johon rauhalliseen maaseutuelämään tottuneina emme missään tapauksessa olleet valmiita. Ei missään länsimaissa ole koettu maahamme verrattavaa sellaista onnellisten tiilitalojen perhe-elämää, joiden kotien ja autojen kustannukset vaativat päivittäiset tyhjät kodit ja joka tyhjyys lopulta repi liian monen perheen hajalle. Vasta viimenen pari vuosikymmentä on siirrytty muissakin maissa äitien JÄRJESTELMÄLLISEEN ansiotyössäkäyntiin, mutta tosiaan pikkuhiljaa totutellen ja kasvaen.
Kerrohan ystävällisesti se, millä kriteerillä arvioiden Suomi olisi parempi maa, jos emme olisi nykyaikainen valtio kaupungistumisineen?
Anna samalla esimerkkejä valtioista, jotka ovat sillä rauhallisemmalla tahdilla kehittyneet.
Ja samalla vauhdilla myös nostanet esiin tutkimuksia, jotka osoittavat TV:n ja kaupungistumisen yhteyden Suomessa.
Olen keskustellut kanssasi naisten työssäkäynnistä ennenkin. Ymmärtänet, että se kuitenkin on monien oma valinta. Elämä maatiloilla ei ole pelkkää paratiisia, vaikka se idylliseltä vaikuttaakin. Moni vanhempi oikeasti halusi lapsilleen jotakin parempaa.
Suomi on kaikista ongelmista huolimatta yksi niistä maista, joissa elämänlaatu on huippuluokkaa. Se totuus vain unohtuu lukuisilta ihmisiltä, joiden mielestä "ennen" oli kaikki paremmin. Sehän ei ole totta.
Kommentointini oli alunperin selvennystä historian avulla VAROTTAJAN TEHTÄVÄ-kirjoitukseen. Josta (Rauhanlietsojan kirjoitus) piti IR:llekin selvitä elämänLAADUN "huippuluokkaisuus" tällä hetkellä Suomessa. Piti myös selvitä minun kirjoituksestani mikä kunkin "omaan valintaan" vaikutti. Ongelmia siis laadussa on ja syyt olisi korkein aika selvittää, vaikka paljon on menetetty. Ei autettu mäessä, vaan suunnattomasti verovaroja upotetaan mäen alla autettaviin.
Lienet sinäkin ymmärtää moniselitteisyyttä korostavana, että monitahoista Suomen elämä oli sodan jälkeen ja voin sanoa olosuhteet huomioiden, että luovuus oli huipussaan. Jokainen keksi omiin olosuhteisiinsa sopivat ratkaisut kyselemättä ja verovaroista apua saamatta.
TV:n kotiuttaminen jokaiseen perheeseen oli todellinen suurmuutos. Ns. ulkopuoliseen opetukseen tottumaton kansa astui ennentuntemattoman vaikutuspiirin alaisuuteen, kun TV-opettaja aloitti koko kansan ajatusten muokkauksen ja ajankäytön varastamisen.
Varastamisen niin, että TV sai kaiken sen huomion, joka olisi vanhempien viimein töistään kotiuduttuaan pitänyt antaa lapsilleen .
Erittäin tärkeää on varoittaa vihaamasta juutalaisia, Jumalan silmäterää, jotka ovat saaneet itsenäisen demokraattisen valtion, joka tulee vielä täydellisinä sukukuntina johtamaan maailmaa. Jumalan tuomio käy kautta kansojen Israelin tähden.
Tiedätkö, että teille tekojuutalaisille nauretaan Israelissa? Hekin ymmärtävät, etteivät ole kuin yksi maa muiden joukossa. Jos et usko, tee kuten minä, asu siellä pari vuotta ja tule sen jälkeen jauhamaan tuota soopaa.
juutalaiset sukukunnat tietää missä he ovat.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/1833/messiaaniset_juutalaiset_vaikenevat_suomessa
http://www.ts.fi/online/kotimaa/265865.html
Rabbi oikein. Kiinnostaa se helppo raha ihan aitoakin juutalaista.
Samantyyppisiä "hyödyllisiä hölmöjä" on myös suomalaiset ns. kummelimuslimit. Naurun aihe oikeissa muslimipiireissä.
Nyt näemme mihin tämän maailman viisaus on johtanut. Ihmiset ovat koulutetumpia kun koskaan ennen ja erilaisia titteleitä on vaikka kunka paljon.
Ei Jumala tule pelastamaan tätä nykyistä järjestelmää. Vasta silloin kun kansa huutaa Jumalaa avuksi pelastus alkaa. Tämä maailma tulee niin täyteen väkivaltaa, riistoa ja saastaa ettei tyhminkään enää jää kaipaamaan jumalattomien titteleitä eikä viisautta.
Mitä jumalaa tulisi huutaa avuksi? Niitä kun on suunnilleen yhtä monta erilaista kuin on uskovaisiakin.2
....................
Oletko ehkä liikkeellä vitsimielellä?
Millä tavalla maailma oli parempi vaikkapa tuhat vuotta sitten, kun näitä "titteleitä" ei ollut?
Olet oikeassa "Rauhanlietsoja"...
Kaikista "luontaiseduista" välittämättä, niidenkin uhalla on VAROITETTAVA.
Mainitsit rva SuomiStoryn? Kyllä, asia on niin... että varoitettu on, muistutettu on.
Eikä ole helppoa olla siinä "muurinaukossa", varoittajan tehtävässä. Kaikkihan sille nauravat, viheltävät, leimaavat "hulluksi"... Mutta vietävä vain on sanaa...
Kun tuli tehtäväksi varoittaa, ettei Suomen tulisi liittyä EU:n jäseneksi, niin toki järkevä ihminen siinä "hulluksi" tunsi itsensä? Mutta toteltava on. Ja ajatella nyt? Vuonna 1994 kun EU-huuma oli kliimaksissaan ---- sinne piti päästä, hinnalla millä hyvänvä. Koko Suomen kansan autuus ja onni kun häämötti EU-taivaalla!
Ent'ä nyt? 1990-luvulla rahoitimme omia kaatuvia pankkejamme. Kansaa kaadettiin, pankkeja tuettiin. Valtava työttömyys, yritysten konkurssit.
Entä nyt, arvon herrat ja rouvat? Olemme Suuressa Veneessä, EU:ssa. Ja jo on ääni kellossa, että viime kädessä kaikkien EU-valtoiden on tuettava... mitä? Omia pankkejako? Ei - vaan yli rajojan. EU-tasolla. Samassa veneessä. Ja niin suomalainen veronmaksaja maksaa kituuttaa kaikkien riskipakkien ja - pankkirien irtiottoja, illuusioita...
Miten kansan käy?
Parasta on, kun en sitä paljasta....
Se kamala SuomiStoryn varoittaja...
Ajattelemisen aiheellista asiaa.Kiitos!Todella ajankohtaista...
Ja myös rukoukseen aihetta..kansamme puolesta.
Myös toinen toistamme tukien ja esirukouksin kantaen kristittyjen kesken..
Omalla kohdallani tahdon kiittää SuomiStoryn sisartani tässä julkisesti
ja kiittää myös, että olen saanut hänet myös hyvin rakkaaksi ystäväkseni ja tukijaksi kuluneena vuotena. Olet lämmin, rakastava, aito ihminen, ystäväni, jolla on sydän!
Olet tehnyt arvokkaan työn!
Ja saanut kärsiä monenlaista pilkkaa jne. , kuten Herramme, rakas Jeesus.
Luin tänään prof-abc:tä tänään ja FindiaStorya..kyllä tässä hiljaiseksi vetää tänään jotenkin..
Siunausta ja voimia!Herra tulee palkitsemaan uskollisuutesi runsaasti!
Päivä kerrallaan....
Myös jokaiselle muulle siunausta ! Olkaamme valmiit ja pysykäämme Jumalan sanassa ja valmiit palvelemaan Herraamme tulevina aikoina...pelastamassa sieluja..auttamassa ihmisiä.
Herra niin tahtos pelastaa jokaisen..odottaa syli auki...
Kristuskallio ei petä..
Hän on voimamme, heikkoina olemme vahvoja.
Ir:lle. Toivon mukaan ymmärrät, että Herra sinuakin rakkaudessaan on varoittanut. Kutsunut..kuten jokaista..
Ja myös rukoiltu puolestasi.
Ei kannattas pilkata...eikä arvostella Herran palvelijoita..
Jokainen polvi notkistuu vielä Herran edessä..
Varoitettu on..
Kiitos Lea-sisarelle!
Selvyydeksi vain, että jos jotakin kiitettävää ja hyvää on, siitä AINA jakamaton kiitos ja kunnia yksin Herrallemme!
Jos - kun - kärsimykset kasvattavat meitä, tahdomme yhä tiukemmin seurata Häntä, joka ainoa lohduttaja viime kädessä -- ja jos edes pikkuriikkisen voi olla tuomassa lohdutusta ja toivoa jonkun elämään...
-- se on armoa. Vain armoa, Jumalan tekoa!
Eli, SuomiStoryn sisar lähettää kaikki kiitokset eteenpäin, Herrallemme, ja sinne saa niitä lähettää. Herramme on arvollinen:
- kaikkeen kiitokseen, ylistykseen ja kunniaan!
Aina ja joka paikassa! Hän, täydellinen ja uskollinen!
Kaikki kunnia Hänelle
Todella Hän kiitoksemme ansaitsee!
>Jos - kun - kärsimykset kasvattavat meitä, tahdomme yhä tiukemmin seurata Häntä, joka ainoa lohduttaja viime kädessä -- ja jos edes pikkuriikkisen voi olla tuomassa lohdutusta ja toivoa jonkun elämään...
-- se on armoa. Vain armoa, Jumalan tekoa!<
Amen.
Lea
JÄLKIVIISAUS on aina helppoa.
En ole itsekään enää täysin varma EU:n hienoudesta.
Eri juttu on sitten SE, olisiko Suomen tilanne parempi ilman EU-jäsenyyttä.
Onko teillä tietoa siitä, minkä asioiden arvelisitte olevan paremmin? Mihin tietonne perustuu?
Inhottava realisti11.10.2011 17:28 0
JÄLKIVIISAUS on aina helppoa.
OIKAISU...
Kysessä ei ole "jälkiviisaus".
Jo vuonna 1994, Jumala antoi hullulle profeetalleen tehtäväksi VAROITTAA
Suomen päättäjiä.
Se ei ollut jälkiviisautta, vaan
ETUVIISAUTTA...
Joten eipäs vääristellä asioita! Pitää olla tarkka!!
Kun katsotaan Norjan, Sveitsin jne. tilannetta, jotka eivät EU-paattiin lähteneet? Onko he jääneet suuresta ihanuudesta paitsi? EI!
Ja Ruotsi, joka oman valuuttansa varassa, ei sekään ole uponnut, vaikka ei Euro-ihanuus-taivasta ole valinnut...
Suomi oli VELATON maa ennen EU.jäsenyyttä. Nyt se on korviaan myöten veloissa, ja velka vain kasvaa. Toisten maiden AUTTAMISEKSI.... ja mikä pahin VALHE? Autetaan PANKKEJA.... vaikka muka nimellisesti "maita"...
Olkaa ja eläkää valheellisissa illuusioissanne, ja maksakaa velkoja...
Suomi EI ollut velaton ennen EU-jäsenyyttäkään. Jos et usko, tarkista vaikkapa tuosta:
http://treasuryfinland.fi/public/?contentid=8481&nodeid=18401
Totta on se, että velka on viime vuosina lisääntynyt, mutta YKSIN Suomi ei ongelman kanssa ole. Lukuisat valtiot ympäri Eurooppaa ovat saman ongelman kohdanneet.
Velan kasvuun on useita syitä. Pääosin rahat menevät ihan tämän järjestelmän pyörittämiseen. Koulut, terveydenhuolto, poliisi, armeija, tiet... Mistä SINÄ ottaisit rahaa pois?
Sveitsi on erikoinen valtio monin tavoin. Norjalla on öljynsä. Ruotsillakin velkaa on, vaikka se on vähemmän velkaantunut kuin Suomi. Kukaan ei tiedä sitä, missä tilanteessa olisimme ilman EU-jäsenyyttä. Suomi EI ole mikään edellämainituista valtioista.
EU:n vastustamiseen aikoinaan oli monia syitä - uskonto ilmeisesti oli yksi. JOS kaikki olisi hyvin, kukaan ei nyt vastustamisellaan elvistelisi. Kyseessä on jälkiviisaus. Kun vastustaa vähän kaikkea, jokin asia osuu kohdalleen.
Minä ottaisin rahaa pois armeijan, terveydenhuollon, koulutuksen, ja kriisimaiden tukemisesta.
"Kyseessä on jälkiviisaus. Kun vastustaa vähän kaikkea, jokin asia osuu kohdalleen. "
Kukahan täälläkin VASTUSTAJANA esiintyy?
VÄHÄN kaikkea..... vai vähän? Ei taida ymmärrykseen mennä tämän asian SUURUUS ! Hö. Isänmaalliset olisivat HALUNNEET säilyttää TÄYDEN itsenäisyyden! Nimenomaan he, jotka sen puolesta aikoinaan PALJON likoon laittoivat.
IR kirjoittaa:
"Kyseessä on jälkiviisaus. Kun vastustaa vähän kaikkea, jokin asia osuu k0ohdalleen. "
Kommentti: Kyseessä on IR:n julkinen valehtelu. Em. lause.
Monet ovat olleet suoralla ja selkeällä linjalla, ja harjoittaneet
tervettä ennakointia: - ETUVIISAUTTA. Se ei mihinkään jonkun IR:n höpötyksillä katoa.
Suomi oli objektiivisesti arvioiden "velaton" maa, enne liittymistään EU-jäseneksi. Se fakta ei valheellisilla "selityksillä" muuksi muutu.
Kun Velkaa otetaan arjen "pyrittämiseen", kun tulot ja menot eivät valtiotasolla ole vastakkain, kyseessä on SAIRAS ja patologinen malli.
Lukekaa niitä terväviä yhteiskunnan näkijöitä, jotka uskaltavat valtamedioitten virallisista tyynnyttely-uutisista poiketan kertoa arjen TOTUUTTA? Mm. Riikka Söyring, jne.
MONET olivat kaukoviisaita v 1994. He olivat toista mieltä EU-asiassa. Ja ovat edelleen tällä samalla suoralla linjalla. Nyt alkaa näkyä -- MIKSI?
SIKSI...
Ja se kanta oli ja on faktaa. Ei monella edes uskonnollisista syistä, vaan ihan kaukoviisaudesta, valheellisen manipuloinnin näkemyksestä.
Meidät sugggestoitiin EU:n jäseneksi. Sen taustalla olivat ja ovat ylikansalliset tahot, joiden intressit eivät olleet, eivätkä ole senkään vertaa "tavallisen kansan" asialla. Vaan?
Koettakaapa ottaa järki kouraan? Ajatelkaa kuka-mikä-mitkä-milloin tätä tellusta tahtovat komennella?
Se näkyy? Pieni rahaeliitti. ...
"kaikenvastustajille"
IR hermostuu, kun totuus tulee vasten näköä..
Seli-seli-selitys...
Höpö-höpö-höpötys
Niin? Aloittaja on oikeilla linjoilla siinä, että ihmisten tulisi harjoittaa inhorealistista katselua asioihin. Nähdä ongelmat, mutta myös ratkaisut.
Mutta helpommin sanottu kuin tehty?
Kun "joutuu" nuhtelemaan mm. viranomaisia puolueellisuudesta "suuria" kohtaan, pienten tallaamisesta.... muistuttamaan lainkäytön korruption merkeistä, niin jokainen normaalijärkinen tietää mitä siitä saa? Antipatiat. Vääriä tuomioita, oikeusmurhiakin, ajojahtia, vaientamisyrityksiä.
Miksi,? Siksi? Ettei tahdota kuulla tervettä linjaa. Rakastetaan pimeyttä, hyvä-veli-porukoita, pikku palkintoja, monpolipulloja, pikku lounaita, kekkereitä.
Mutta, sanottava on. Ja sanottu on. Niin ministereille kuin KKO:n neuvoksille, saati alemmille päsmäreille. Mitä?
Tehkää parannus ja palatkaa lailliselle polulle. Hyvä hallintomenettely. Perusoikeus 21 §. Noudattakaa virkavalaa, tuomarin valaa, asianajajan valaa...
Sanottu on. Ja jonakin päivänä Jumala muistuttaa: eikö teille sanottu?
Kyllä... mutta ylpeytenne torjui sen....
Ei pidä halveksia pieniä ihmisiä. Ei köyhiä..eikä pidä kiusata sanansaattajia..
Kuinka monella nimimerkillä Sinun on oikeasti kirjoitettava, että saat sanomasi tarpeeksi painavasti sanottua?
Turhauttavinta on se, että tuttuun tyyliisi selittelet omiasi, etkä ota kantaa mihinkään niistä asioista, joita sanoin.
Viihteellistä loppuiltaa teille kaikille nikeille.
Inho realis...
kun ei TAAS muuta haukuttavaa keksi, niin äksyilee nimimerkeistä. Pitäis huolta omista nikeistään...
IR tekee vain palvelusta osoittaessaan, ettei ymmärrä, että vastauksia on annettu hänelle usein. Tyhmä jankkaa samaa kysymystä ymmärtämättä vastausta. Ehkäpä joku tulee ajatelleeksi Jumalan hyviä säädöksiä huomatessaan IRmäisen ateismin joka tuohon johtaa, ettei ymmärrä saaneensa vastauksia useaan otteeseen.
Hienoja kannanottoja.. Kiva on huomata, että sentään jossain ajatellaan reilusti. Sitten vaan puhujapönttöön kertomaan niistä Jumalan asettamista laeista joiden kautta systeemi olisi saatu toimimaan jo alunperin. Mielestäni poliitikkojen ja johtajien tarkoituksenmukainen kähmintänsä tulee olla tiedossa, sillä Jumalalle he ovat vastuussa, ja siellä nuo ohjeet ovat selkeitä ja loogisia. Nyt huomaamme mitä seuraa kun niistä tehdään kaikenlaisia poikkeuksia. Tai no IR väittää ettei huomaa; sallitaan sellainen, ja hän todistaa siitä mitä tapahtuu, kun uskoo jumalattomaan järjestelmään kuten hän..
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Amen.
Mitä tarkoittaa varottaminen? Mitä varottaja tekee?
Profeetta aina näkee jumalallisen ilmestyksen tai profeetallisen unen, sanoo Raamattu. Se toteutuu, mutta voi olla ehdollinen, jos profetia aiheuttaa parannuksen, kuten esim. kuningas Hiskia sai profetalta viestin sairaudesta ja kuolemastaan, mutta rukouksen avulla sai kymmenen vuotta lisää. Tässä on yksi tuore uninäky mahdollisesti Pohjois-Pohjanmaan hengellisestä tilasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10177586
Niin näin Vl.n aikaan. Mutta nyt meillä on Raamatun viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys joka kertoo tulevat tapahtumat. Siis emme enää, tarvitse väli papukaijoja. Hebr.1:1-2. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut. Luuk.16:16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti...... Ja Raamattu käskee arvostelemaa kaikkien puheet, sillä ihminen vajavainen. Jaakb.3:1-2. Veljeni, älköön aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme....
Te eksytte
nimimerkki repostelee Raamattua.
Uusi Testamentti, apostolien teot, kirjeet
kaikki osoittavat selkeästi ja kiistatta, että
- seurakunnassa toimivat
* "profetoimisen lahja" ( Apt 21:9, 1. Kor 14:31, 12:8-10)
* Profeetan virka ( Apt 21:10, 15:32, 1Kor 12:28, jne)
Tämän lisäksi koo Ilmestyskirja on profetiaa.
Joten, varokaa "eksyttäjiä" kuten yllä mainittu nimimerkki. Hän rakentaa "oppinsa" yhteen ainoaan raamatun jakeeseen, ja koettaa repiä pois kymmeniä toisia Raamatun opetuksia profetoimisesta, ja profetioista.
Varokaa väärien oppien opettajia. Heihin juuri sopii sana
"Veljeni, älköön aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme.... "
Vastuullinen sanan opettaja ei REVI raamatusta pois relevantteja opetuksia....
Eikä kukaan, jolla "hengen pihahduskin"...
"ruumiillistuvat" näkyviksi lisääntyvässä määrin lopunaikana jossa elämme jo kolmattatuhatta vuotta.
Jeesus varoitti viimeisistä päivistä jolloin on oleva merkkejä taivaalla.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/tunnistamaton-lentava-esine-leijui-meren-ylla-britanniassa---katso-kuva/art-1288420101183.html?ref=rss
- NASA ymmällään
http://www.findance.com/uutiset/16700/todella-upea-auringonnousu-nasa-ymmallaan
Auringonnousun väriilmiö on Daavidin virren Ps.23 jakeesta 5 Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
Ilmiön keskellä on pää, näkyy suu, silmät ja oikellla puolella ylitsevuotava malja valuttaen öljyä pään päälle ja vasen käsi ylistykseen kohotettuna.
Toinen käsitys varoittava; on kohotettu vihanmalja ja oikessa kädessä osittain avattu kirjakäärö.
Ymmällään?
Pilviä auringon edessä, ei sen kummempaa...
Islamin vaara!
Arkkipiispa on esittänyt Imaamikoulutusta Suomeen, se johtaa siihen, että viimeinen suomessa oleva kuolinkorahduksen kokija on Islamilainen, jos Herran tulo viipyy.
Islamilaiset ovat tunnetusti vain oman uskontonsa kanssa naimisiin menijöitä ja runsaasti lisääntyvä kansa, jotka lisäksi poistavat yhteiskunnastaan toisuskoiset.
Sharialain alainen uskontovaltio sortaa naista, jos hänet raiskataan, niin nainen tuomitaan syylliseksi ja eivät esim.voi ajaa autoa, ja varkaalta katkaistaan käsi.
Luterilainen kirkko ei julista enää Raamattua Jumalan tahdosta ja vaan omasta esityksestään antaa kirkkojen muuttua pakanauskonnon moskeijoiksi.
http://yle.fi/alueet/turku/2011/10/imaamikoulutus_voisi_auttaa_kotoutumisessa_2944420.html
Ok, kukas näistä palstalle kirjoittavista on se OIKEA varoittaja, jonka varoitukset pitää ottaa vakavasti?
Jumalan sanaa hengellisesti Isän Jumalan tahdon mukaan Jeesuksessa esille on syytä ottaa vakavasti. Sinänsä jokainen voisi lukea saman Raamatusta anoen Jumalan armoa ja voimaa tehdä tahtonsa, mutta saman voi tehdä Jeesuksen pyhät, monet, sillä jokainen joka oikein jakelee Jumalan sanaa voi tehdä sen Jumalan tahdossa rohkeasti ja raittiisti ja rakkaudella.
Ihan turha on kenenkään kuvitella ´paavin´ asemaa jotta voisi ihmisenä ratkoa näitä. Tietysti tulee kaikki jokaisen koetella ja pitää se, mikä on totuudellista ja Jumalan tahdon mukaista. Jumala ei anna kenellekkään toisille näytettävää todistetta niinkuin tämän maailman kouluissa niitä annetaan, sillä Jeesuksen opetuslapseus ja Pyhässä Hengessä tehtävät ovat vapautta Jumalan valtakunnassa kuitenkin tulee jokaisen pitää omastaan huolta, että pystyy tekemään sitä hengellisesti eikä sielullisesti pelkästään ilman Jumalan opetusta ja vaikutusta tahtonsa tuntemisessa.
Herran Jeesuksen armoa ja totuutta jokaiselle joka tahtoo palvella Jumalaa Jeesuksen opetuslapseudessa, samoin parannusta jokaiselle vedestä ja Hengestä syntymiseksi, jotka eivät vielä ole uudestisyntyneet ja siten eivät ole saaneet maistaa Jumalan hyvää Sanaa.
Ok, no kuka näistä palstan profeetoista ja tunnetuimmista nettiprofeetoista on se OIKEA profeetta, joka tuo sitä sanaa oikealla tavalla hengellisesti Isän Jumalan tahdon mukaan Jeesuksessa esille? Kaikki ovat täysin ristiriidassa keskenään ja nimittelevät toisiaan mm. huonohkoiksi profeetoiksi. Vain yhden täytyy siis olla se oikea, koska ennustuksetkin ovat niin täysin erilaiset.
Raamatun sanan mukaan, ei yksikään. Luuk.16:16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Mutta kuitenkin tämän jälkeen on näitä, valhe profetoita Mellereitä ja Järvisiä jolle raha on Jumala.
Käteen meille jää vain se tosiseikka, että fundamentalismi on ensinnäkin äärimmäisen kornia: parodiaa ja vakavalla mielellä tehtyä "profetiaa" ei enää millään kykene erottamaan.
Toiseksi, uskonnollinen fanatismi on myös vaarallista. Jokainen näkee selkeästi sen, missä tilanteessa USA on kun uskonnollisuus ja poliittinen konservatiivisuus ohjaavat valtion toimia ja talouspolitiikkaa.
mihin tilanteeseen johti ateistiuskonto Neuvostoliiton!
Neuvostoliitto oli totalitaristinen sosialismikoe joka epäonnistui nimenomaan totalitaristisuutensa vuoksi, ei ateismin, joka muuten ei ole uskonto vaikka verta pierisit.
Neuvostoliitto romahti sosialismin myötä. Ateismi ei ollut sosialismin päämäärä vaan sivujuonne.
Edessä pahin talouskriisi sitten sotien!
Valtiosihteeri Raimo Sailas arvioi Suomen vajoavan jopa sotien jälkeisen ajan pahimpaan talouskriisiin, viennistä riippuvaisen Suomen syy on maailmantaloudessa."Pahasti velkaantuneen Yhdysvaltojen tilanne on erittäin huono eikä parannusta ole luvassa. Euroalue on kriisin partaalla ja Euroopan kriisimaiden ahdinko syvenee. Englanti on pahoin velkaantunut ja Ranska horjuu. Ei hyvältä näytä."
Edessä on väistämättä niin valtion kuin kuntienkin leikkauksia.
http://www.hs.fi/talous/Sailas Iisalmen Sanomille Edessä pahin talouskriisi sitten sotien/a1305547262487
Sailas on ennustanut pahenevia ongelmia viimeiset 20 vuotta.