Viha Riikkaa kohtaan johtuu kateudesta

Viha Riikkaa kohtaa johtuu suomalaisten perusominaisuudesta kateudesta. Jos joku näyttää olevan henkisesti vahvempi ja muutenkin voimakas persoona, nousee monen suomalaisen niskakarvat pystyyn. Monilla suomalaisilla on edelleen niin huono itsetunto, että kukaan ei saa nousta muiden yläpuolelle.

Onneksi kuitenkin tämä on murtumassa, koska niin monet äänestävät Riikkaa.
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En voi tietenkään kaikkien suulla puhua, mutta omasta puolestani kyllä. Syyt, miksi en Riikasta pidä ovat seuraavat:

-en pidä selkäänpuukottajista
-toisten jyrääjistä
-valehtelemisesta
-itsekkyydestä
-epäreiluudesta
-häikäilemättömyydestä

Riikka on tuonut näitä kaikkia piirteitä esiin.

Mitä ulkonäköön tulee, niin sehän on ihan makuasia. En varmaankaan voittaisi naamallani häntä, mutta ei tarvitsekaan. Olen niitä "hulluja", jotka ei vaihtaisi omaa itseään mihinkään, vaikka sadun haltija tulisi ja sen kuuluisan toiveen toteuttaisi:)Olen tyytyväinen itseeni enkä haluaisi olla kukaan muu.

Lisäksi yritän elää elämäni täällä niin, etten loukkaisi muita ihmisiä. Siinä on se tärkein pointti ja joka loppujen lopuksi on kaikkein tärkeintä. Toisten ihmisten kunnioitus:)Sen asian Riikka on ainakin kisan tiimellyksessä täysin unohtanut. Asiat voi sanoa suoraan kun on sanomista, mutta mitään seläntakuspeliä en siedä itseltä enkä keneltäkään muultakaan. Siinä kulkee raja.

Äänestä

Jos sun mielestä tollaselle joka käyttäytyy kuin kesken kasvuinen kakara on suomalaiset kateellisia niin ei voi auttaa.....siis täytyyhän ihmisellä jotain käytöstapoja olla ja pystyä hillitsemään itsensä vielä ÄITI ihminen.

Äänestä
  • Laura ja susu sen sanoivat. Ei tuossa emännässä, matalajalkaisessa tassukassa mitään erityista kadehtimista ole.Voimaa on kuin pienessä ladossa,mutta luonne on aika kamala.Sen näki jokainen television katsoja. Tosin Riikka siisti suutaan ja käytöstään loppua kohti, mutta se ei auttanut enää.
    Hän on oikein malli esimerkki kauhunaisesta, joka jää erossa yksin. Kukaan ei ihmettele miksi näin on käynyt. Perheen sisäinen dynamiikka on tämän näytöksen jälkeen helppo aavistella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alphonse kirjoitti:

Viha Riikkaa kohtaa johtuu suomalaisten perusominaisuudesta kateudesta. Jos joku näyttää olevan henkisesti vahvempi ja muutenkin voimakas persoona, nousee monen suomalaisen niskakarvat pystyyn. Monilla suomalaisilla on edelleen niin huono itsetunto, että kukaan ei saa nousta muiden yläpuolelle.

Onneksi kuitenkin tämä on murtumassa, koska niin monet äänestävät Riikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu