Lippnen sanoo näin

"Emme saa passiivisina katsoa vierestä, kun vähemmistöjä kohdellaan huonosti"

Ja että "Kansa hylkää ääriasenteet" Onko se ääriasennetta, että jos toivoo tulijoilta hyviä käytöstapoja maassa maan tavoin eli rauhallisesti ja rikoksitta elämistä ? Tätähän nämä eräät poliitikot tarkoittavat. Mielestäni he ovat erkaantuneet kauas kaukaiseen eliittiin tavallisesta elämästä.

Onko palstalaisilla tietoa, mitä vähemmistöä suomessa kohdellaan huonosti, koska olemmehan saaneet tässä kahden viime vuoden aikan tietoon, että Suomi maksaa maailmassa suurinta sosiaaliturvaa pakolaisille ym:lle suomessa työttöminä oleileville ?

Jopa Egyptissä kirjoitettiin, kuten useimmat muistaa, että Suomi on kuin muslimeiden taivas ettei tarvitse tehdä välttämättä mitään pärjätäkseen.

Itselläni on se käsitys, että eräät vähemmistöt kohtelevat suomea useammin huonommin kuin suomalaiset heitä esim. vanhusten ryöstäjät, raiskaukseen syyllistyneet ulkolaiset ja veronkiertäjät ym:t. Eihän siitä tarvitse mitään kostoa alkaa kenenkään harjoittamaan.

Huono toisten kohtelu ei ole tietysti oikein ketään kohtaan, mutta valitettavasti sitä tapahtuu kaikenlaisissa elämäntilanteissa ja joka kohdistuu kyllä vähintäänkin yhtä paljon suomalaisiin suhteellisestikin kuin ulkomaalaisiin.

Onko Lipponen enemmän oikeassa kuin minä ?
254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lipposeen ei voi luottaa. Hän on Urpilaisen vakuushuijauksen takana ja sossut yrittää saada totalitarismin maahamme.

Äänestä

No EI ole oikeassa! Ei taida Paavo vanhuksella olla pelkoa ryöstäjistä tai muista huijareista omalla asunto alueellaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

"Emme saa passiivisina katsoa vierestä, kun vähemmistöjä kohdellaan huonosti"

Ja että "Kansa hylkää ääriasenteet" Onko se ääriasennetta, että jos toivoo tulijoilta hyviä käytöstapoja maassa maan tavoin eli rauhallisesti ja rikoksitta elämistä ? Tätähän nämä eräät poliitikot tarkoittavat. Mielestäni he ovat erkaantuneet kauas kaukaiseen eliittiin tavallisesta elämästä.

Onko palstalaisilla tietoa, mitä vähemmistöä suomessa kohdellaan huonosti, koska olemmehan saaneet tässä kahden viime vuoden aikan tietoon, että Suomi maksaa maailmassa suurinta sosiaaliturvaa pakolaisille ym:lle suomessa työttöminä oleileville ?

Jopa Egyptissä kirjoitettiin, kuten useimmat muistaa, että Suomi on kuin muslimeiden taivas ettei tarvitse tehdä välttämättä mitään pärjätäkseen.

Itselläni on se käsitys, että eräät vähemmistöt kohtelevat suomea useammin huonommin kuin suomalaiset heitä esim. vanhusten ryöstäjät, raiskaukseen syyllistyneet ulkolaiset ja veronkiertäjät ym:t. Eihän siitä tarvitse mitään kostoa alkaa kenenkään harjoittamaan.

Huono toisten kohtelu ei ole tietysti oikein ketään kohtaan, mutta valitettavasti sitä tapahtuu kaikenlaisissa elämäntilanteissa ja joka kohdistuu kyllä vähintäänkin yhtä paljon suomalaisiin suhteellisestikin kuin ulkomaalaisiin.

Onko Lipponen enemmän oikeassa kuin minä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu