Olen pitkään ajatellut kirjoittaa kirjeen eräälle entiselle ystävälleni, jota en ole tavannut vuosiin. Kuitenkin tuntuu siltä, että on vaikeampi kirjoittaa yhdelle ihmiselle omalla nimellään kuin sadoille ihmisille nimimerkillä, niin oudolta kuin se kuulostaakin.
Kirjoitan siis kirjeeni tänne, minulle tuttuun paikkaan jonne niin usein olen ajatuksiani kertonut, vaikkei kyseinen henkilö todennäköisesti koskaan sitä luekaan. Ehkä, lopultakin, kirjoitan enemmänkin itselleni.
- - -
Vuosien takaiselle ystävälle.
Olen viime aikoina kuunnellut sanojasi kaukaa. Olen seurannut asioita, joiden puolesta taistelet. Viimeisestä tapaamisestamme on kulunut jo hyvin pitkä aika.
Kun vuodet kuluvat, alan yhä useammin muistella menneitä aikoja. Sitä, mitä valintoja minä ja tuntemani ihmiset ovat tehneet suunnatakseen elämänsä nykyhetkeen. Sitä, miten olisi voinut valita toisin.
Muistoissani häivähtävät usein myös ne ajat, jolloin sinä ja silloinen poikaystäväsi, nykyinen aviomiehesi, olitte ystäviäni, niitä harvoja, joita minulla silloin oli.
Elettiin 1980 -luvun alkuvuosia. Poikaystäväsi ja minä olimme erittäin hyviä ystäviä. Sinua en tuntenut aivan yhtä hyvin, vaikka ystävänäni pidinkin. Olit silloin mietteliäs, jotenkin etäinen. Se, mitä annoit itsestäsi toisten tietoon, koski yleensä mielipiteitäsi, tunteesi ja sisimpäsi säilytit hiljaisuudessa.
Kun sinä olit empaattinen, maailman tuskan tiedostava, sisäisiä rikkauksia tutkiva ihminen, jolla oli vahva oikeudenmukaisuuden kaipuu, oli poikaystäväsi iloinen, ulospäinsuuntautunut ja aurinkoinen. Miten kauniisti täydensittekään toisianne!
Te tutustutitte minut paikallisiin seurakuntanuoriin, te kuljetitte minut uskovien yhteyteen kun itselläni ei siihen ollut voimaa. Muistan yhä ne kokoontumiset F. G. Hedbergin entisessä kotitalossa ja sittemmin Kanttorilassa.
Te olitte silloin uskossa, niin olin itsekin. Ennen kuin menitte 17 vuotta sitten naimisiin, kirjoitin teille kummallekin tekstin, jossa arvioin näkemääni. Tekstissä olin sitä mieltä, että sinun oikeudenmukaisuuden kaipuusi on Jumalan sinulle antama kaunis lahja, jota osaat hienosti käyttää. Poikaystäväsi oli samaa mieltä.
Muistan vielä, kuinka te silloin luotitte Jumalaan ja valoitte minunkin epäilevään mieleeni luottamusta positiivisuudellanne. Minulla on vieläkin tallella ne kaksi äänipostina tullutta kasettia, jotka sain teiltä silloin, kun asuin kaukana. Ne vahvistivat luottamustani Jumalaan, tapahtuipa mitä vain.
Teidän hääpäivänänne säteilitte molemmat riemusta, tunsittehan Jumalan ja Hänen läsnäolonsa, Hänen siunauksensa elämällenne. Hän oli teille kaiken A ja O. Haluan uskoa, että sitä siunaustaan Hän ei vieläkään ole vetänyt pois yltänne - tapahtuipa mitä tahansa...
Muutimme samoihin aikoihin pois kotipaikkakunnaltamme, te opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja minä toiseen. Sen jälkeen olemme tavanneet vain kahdesti, ja tuntuu siltä, että kumpikin tapaaminen on sujunut vaivautuneisuuden merkeissä.
Kuinka elämä meitä muuttaakaan! Olen käsittänyt niin, että te ette enää kotipaikkakunnalta muuton jälkeen ole pitäneet yhteyttä kristillisiin piireihin. Filosofia ja sosiaalinen vastuu on astunut täyttämään sen paikan, joka kerran sydämissänne kuului Jumalalle. Tämän käsityksen olen saanut niinä kahtena kertana, kun olemme tavanneet, sekä niistä lausunnoistasi, joita olen kaukaa seurannut.
Olen itsekin muuttunut. Jumala on säilyttänyt uskoni, ja dogmaattisuuden oheen tullut myös hiukan niistä kristillisistä hyveistä, joita teiltä opin.
Tosin on myös muita muutoksia, eivätkä ne välttämättä ole tapahtuneet parempaan suuntaan, tiedostan sen hyvin kipeästi. Se säilyttää armon tarpeeni.
Tuntuu vain niin kovin vaikealta hyväksyä kaikki muutos itsessään ja vaikeaa on huomata, miten sinun palava halusi oikeudenmukaisuuteen ja syvä inhimillinen empatiasi on ajanut vaivihkaa Jumalan tahdon edelle.
Sinä sanoit äskettäin, ettet halua astua samaan hissiin erään kristityn ihmisen kanssa, joka vastustaa homosuhteiden rekisteröintiä. Mietin silloin, sanoisitko noin myös minulle jos odottaisimme samaa hissiä. Mietin, miten olisit suhtautunut asiaan niinä vuosina, jolloin Vapahtaja ohjasi elämääsi.
Voi olla, että minä en enää tapaa sinua ja miestäsi, ellemme sitten sattumalta kohtaa jossain. Silti haluaisin tavata ja nyt vuorostani rohkaista teitä luottamaan Jumalaan kuten te kerran minua. Vuodet ovat kuitenkin repineet välillemme kuilun niin syvän, niin leveän, että pelkään astua sen ylittävälle kapealle lankulle. Silti yritän rakantaa sen kuilun yli rukouksen siltaa.
Kirjoitan siis kirjeeni tänne, minulle tuttuun paikkaan jonne niin usein olen ajatuksiani kertonut, vaikkei kyseinen henkilö todennäköisesti koskaan sitä luekaan. Ehkä, lopultakin, kirjoitan enemmänkin itselleni.
- - -
Vuosien takaiselle ystävälle.
Olen viime aikoina kuunnellut sanojasi kaukaa. Olen seurannut asioita, joiden puolesta taistelet. Viimeisestä tapaamisestamme on kulunut jo hyvin pitkä aika.
Kun vuodet kuluvat, alan yhä useammin muistella menneitä aikoja. Sitä, mitä valintoja minä ja tuntemani ihmiset ovat tehneet suunnatakseen elämänsä nykyhetkeen. Sitä, miten olisi voinut valita toisin.
Muistoissani häivähtävät usein myös ne ajat, jolloin sinä ja silloinen poikaystäväsi, nykyinen aviomiehesi, olitte ystäviäni, niitä harvoja, joita minulla silloin oli.
Elettiin 1980 -luvun alkuvuosia. Poikaystäväsi ja minä olimme erittäin hyviä ystäviä. Sinua en tuntenut aivan yhtä hyvin, vaikka ystävänäni pidinkin. Olit silloin mietteliäs, jotenkin etäinen. Se, mitä annoit itsestäsi toisten tietoon, koski yleensä mielipiteitäsi, tunteesi ja sisimpäsi säilytit hiljaisuudessa.
Kun sinä olit empaattinen, maailman tuskan tiedostava, sisäisiä rikkauksia tutkiva ihminen, jolla oli vahva oikeudenmukaisuuden kaipuu, oli poikaystäväsi iloinen, ulospäinsuuntautunut ja aurinkoinen. Miten kauniisti täydensittekään toisianne!
Te tutustutitte minut paikallisiin seurakuntanuoriin, te kuljetitte minut uskovien yhteyteen kun itselläni ei siihen ollut voimaa. Muistan yhä ne kokoontumiset F. G. Hedbergin entisessä kotitalossa ja sittemmin Kanttorilassa.
Te olitte silloin uskossa, niin olin itsekin. Ennen kuin menitte 17 vuotta sitten naimisiin, kirjoitin teille kummallekin tekstin, jossa arvioin näkemääni. Tekstissä olin sitä mieltä, että sinun oikeudenmukaisuuden kaipuusi on Jumalan sinulle antama kaunis lahja, jota osaat hienosti käyttää. Poikaystäväsi oli samaa mieltä.
Muistan vielä, kuinka te silloin luotitte Jumalaan ja valoitte minunkin epäilevään mieleeni luottamusta positiivisuudellanne. Minulla on vieläkin tallella ne kaksi äänipostina tullutta kasettia, jotka sain teiltä silloin, kun asuin kaukana. Ne vahvistivat luottamustani Jumalaan, tapahtuipa mitä vain.
Teidän hääpäivänänne säteilitte molemmat riemusta, tunsittehan Jumalan ja Hänen läsnäolonsa, Hänen siunauksensa elämällenne. Hän oli teille kaiken A ja O. Haluan uskoa, että sitä siunaustaan Hän ei vieläkään ole vetänyt pois yltänne - tapahtuipa mitä tahansa...
Muutimme samoihin aikoihin pois kotipaikkakunnaltamme, te opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja minä toiseen. Sen jälkeen olemme tavanneet vain kahdesti, ja tuntuu siltä, että kumpikin tapaaminen on sujunut vaivautuneisuuden merkeissä.
Kuinka elämä meitä muuttaakaan! Olen käsittänyt niin, että te ette enää kotipaikkakunnalta muuton jälkeen ole pitäneet yhteyttä kristillisiin piireihin. Filosofia ja sosiaalinen vastuu on astunut täyttämään sen paikan, joka kerran sydämissänne kuului Jumalalle. Tämän käsityksen olen saanut niinä kahtena kertana, kun olemme tavanneet, sekä niistä lausunnoistasi, joita olen kaukaa seurannut.
Olen itsekin muuttunut. Jumala on säilyttänyt uskoni, ja dogmaattisuuden oheen tullut myös hiukan niistä kristillisistä hyveistä, joita teiltä opin.
Tosin on myös muita muutoksia, eivätkä ne välttämättä ole tapahtuneet parempaan suuntaan, tiedostan sen hyvin kipeästi. Se säilyttää armon tarpeeni.
Tuntuu vain niin kovin vaikealta hyväksyä kaikki muutos itsessään ja vaikeaa on huomata, miten sinun palava halusi oikeudenmukaisuuteen ja syvä inhimillinen empatiasi on ajanut vaivihkaa Jumalan tahdon edelle.
Sinä sanoit äskettäin, ettet halua astua samaan hissiin erään kristityn ihmisen kanssa, joka vastustaa homosuhteiden rekisteröintiä. Mietin silloin, sanoisitko noin myös minulle jos odottaisimme samaa hissiä. Mietin, miten olisit suhtautunut asiaan niinä vuosina, jolloin Vapahtaja ohjasi elämääsi.
Voi olla, että minä en enää tapaa sinua ja miestäsi, ellemme sitten sattumalta kohtaa jossain. Silti haluaisin tavata ja nyt vuorostani rohkaista teitä luottamaan Jumalaan kuten te kerran minua. Vuodet ovat kuitenkin repineet välillemme kuilun niin syvän, niin leveän, että pelkään astua sen ylittävälle kapealle lankulle. Silti yritän rakantaa sen kuilun yli rukouksen siltaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luuk 18:9-14
Sapienti sat.
Sinä olet lukenut 50 lausetta mutta nähnyt vain yhden. Siitä yhdestä sinun tunteesi ovat eri mieltä, ja yht´äkkiä näetkin kaikki 50 lausetta joihin luet sisälle haluamasi negatiivisen sisällön voidaksesi olla niistä kaikista eri mieltä.
Syvemmin et voisi olla väärässä. Olet anteeksipyynnön velkaa.
Mietin pitkään, ennen kuin kirjoitin, itse asiassa kirjoitus oli kypsynyt mielessäni vuosia, huutanut ulospääsyä. Nykyisessä tilanteessa en enää voinut sitä estää.
Minulla on vain suuren kiitollisuuden aateloima syvä suru entisten ystävieni puolesta, kuultuani heidän sanomanaan, että he eivät enää "tarvitse" Jumalaa elämässään. Kun väität, etteivät he ole sellaista selvästi ilmoittaneet, puhut asiasta, josta sinulla ei ole mitään tietoa. Samalla myös väität, ettei ihminen voi luopua uskosta.
Ja kun annat ymmärtää, ettei minulla voi olla aitoa Jumalan herättämää surua ystävieni valintojen puolesta, otat sellaisen tuomarin roolin joka ei ihmiselle kuulu. Silloin antamasi raamatunkohta kääntyy sinua itseäsi vastaan.
Tuomiosi on, etten voi kaivata, olla kiitollinen, tuntea surua. Tuomiosi on, etten todella tunne itseäni yhtä hyvin kuin sinä, joka näet vain merkkejä ruudulla ja sanot tietäväsi. Millä valtuudella?
Sapienti sat? Onko niin, että tässä tapauksessa viisas kyllä OLISI ymmärtänyt vähemmälläkin, mutta vähemmän viisas ei ymmärtänyt paljollakaan? Lue siis tekstini uudelleen, ja tällä kertaa " Sine ira et studio ".