Armokerjäläisyydestä
Armokerjäläisyys tarkoittaa oman vajavaisuuden ja
oman heikkouden jatkuvaa esiintuomista ihmisten
edessä, julkisesti. Jokainen on varmaan kuullut
seuraavan kaltaisia hokemia:
- "en minä edes voi kelvata Jumalle, me olemme
kaikki armoa vailla",
- "minä maan matonen",
- "olen syntinen mutta jeesus pelastaa"
Jeesuksen opetus oman vajavaisuuden
tunnustamisesta on pappien huolettomuuden takia
käsitetty täysin väärin. Jeesuksen opetuksen
mukaan uskova joka pelkää vanhurskasta Jumalaa,
tunnustaa oman vajavaisuutensa Jumalalle, vaan ei
kuitenkaan ihmisille. Itsevanhurskaille
kristityille armokerjäläisyys, eli oman
vajavaisuuden ja mitättömyyden jatkuva julkinen
esiintuominen, on teko jolla kristitty haluaa
osoittaa seurakunnalle palvelu-alttiuttaan,
nöyryyttään ja pyyteettömyyttään.
Armokerjäläisyys toimii myös uskonnollisena
mantrana/hokemana uskonvarmuutta vailla elävälle
kristitylle.
Oman vajavaisuuden tunnustaminen on täysin eri
asia kuin anteeksipyyntö (jossa on pyydettävä
anteeksi siltä jota vastaan on rikottu), tai
synnintunnustus (jossa julkituodaan väärä tai
häpeällinen teko). Oman vajavaisuuden
tunnustaminen kuuluu kyllä hengelliseen
kasvamiseen, mutta se tulee tehdä salassa,
ihmisiltä piilossa.
"Ja kun paastoatte (=ihmiskunnan kärsimysten ja
lankeamuksen sureminen), älkää olko
synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he
tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät
heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he
ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä paastoat,
niin voitele pääsi ja pese kasvosi (=esiinny
riemuitsevana, vahingon-iloisena), etteivät
paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi,
joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa
näkee, maksaa sinulle." (Matt.6:16-18)
Yllä olevassa lainauksessa paastoamien tarkoittaa
suremista myötätunnosta, ihmiskunnan
kärsimysten tai ihmiskunnan hengellisen
lankeamuksen suremista, tai esimerkiksi nälkää
näkevien lapsien tai sotien vuoksi suremista. Myös
armokerjäläisyys on julkista paastoamista.
Julkisesta rukoilemisesta
Meidän aikakaudellamme, uskonnollinen
tunnustuksellisuus on menettänyt merkitystään.
Julkinen rukoileminen ei kuitenkaan ole
vähentynyt, se ilmenee eri tavoin kuin
aikaisemmin. Meidän aikakaudellamme julkista
rukoilemista on esimerkiksi julkinen myötätunnon
osoittaminen maailman nälkää näkeville, sairaille
ja köyhille. Julkista rukoilua on julkinen
ihmiskunnan kärsimysten surkuttelu toimimisen
sijaan. Julkista rukoilemista harjoittetaan
esimerkiksi kehitysmaa-avun yhteydessä, jossa
fariseukset tuovat esille näennäistä lähimmäisen
rakkautta. Humaani välittäminen, myötätunnon ja
empatian osoitukset maailman nälkää näkeville
täyttää kaiken sen mitä Jeesus opetti
farisealaisuudesta.
"Sentähden, kun annat almuja (=hyväntekeväisyys),
älä soitata torvea edelläsi (=huomiontarve),
niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja
kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti
minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa."
(Matt.6:2)
Armokerjäläisyys tarkoittaa oman vajavaisuuden ja
oman heikkouden jatkuvaa esiintuomista ihmisten
edessä, julkisesti. Jokainen on varmaan kuullut
seuraavan kaltaisia hokemia:
- "en minä edes voi kelvata Jumalle, me olemme
kaikki armoa vailla",
- "minä maan matonen",
- "olen syntinen mutta jeesus pelastaa"
Jeesuksen opetus oman vajavaisuuden
tunnustamisesta on pappien huolettomuuden takia
käsitetty täysin väärin. Jeesuksen opetuksen
mukaan uskova joka pelkää vanhurskasta Jumalaa,
tunnustaa oman vajavaisuutensa Jumalalle, vaan ei
kuitenkaan ihmisille. Itsevanhurskaille
kristityille armokerjäläisyys, eli oman
vajavaisuuden ja mitättömyyden jatkuva julkinen
esiintuominen, on teko jolla kristitty haluaa
osoittaa seurakunnalle palvelu-alttiuttaan,
nöyryyttään ja pyyteettömyyttään.
Armokerjäläisyys toimii myös uskonnollisena
mantrana/hokemana uskonvarmuutta vailla elävälle
kristitylle.
Oman vajavaisuuden tunnustaminen on täysin eri
asia kuin anteeksipyyntö (jossa on pyydettävä
anteeksi siltä jota vastaan on rikottu), tai
synnintunnustus (jossa julkituodaan väärä tai
häpeällinen teko). Oman vajavaisuuden
tunnustaminen kuuluu kyllä hengelliseen
kasvamiseen, mutta se tulee tehdä salassa,
ihmisiltä piilossa.
"Ja kun paastoatte (=ihmiskunnan kärsimysten ja
lankeamuksen sureminen), älkää olko
synkännäköisiä niinkuin ulkokullatut; sillä he
tekevät kasvonsa surkeiksi, että ihmiset näkisivät
heidän paastoavan. Totisesti minä sanon teille: he
ovat saaneet palkkansa. Vaan kun sinä paastoat,
niin voitele pääsi ja pese kasvosi (=esiinny
riemuitsevana, vahingon-iloisena), etteivät
paastoamistasi näkisi ihmiset, vaan sinun Isäsi,
joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa
näkee, maksaa sinulle." (Matt.6:16-18)
Yllä olevassa lainauksessa paastoamien tarkoittaa
suremista myötätunnosta, ihmiskunnan
kärsimysten tai ihmiskunnan hengellisen
lankeamuksen suremista, tai esimerkiksi nälkää
näkevien lapsien tai sotien vuoksi suremista. Myös
armokerjäläisyys on julkista paastoamista.
Julkisesta rukoilemisesta
Meidän aikakaudellamme, uskonnollinen
tunnustuksellisuus on menettänyt merkitystään.
Julkinen rukoileminen ei kuitenkaan ole
vähentynyt, se ilmenee eri tavoin kuin
aikaisemmin. Meidän aikakaudellamme julkista
rukoilemista on esimerkiksi julkinen myötätunnon
osoittaminen maailman nälkää näkeville, sairaille
ja köyhille. Julkista rukoilua on julkinen
ihmiskunnan kärsimysten surkuttelu toimimisen
sijaan. Julkista rukoilemista harjoittetaan
esimerkiksi kehitysmaa-avun yhteydessä, jossa
fariseukset tuovat esille näennäistä lähimmäisen
rakkautta. Humaani välittäminen, myötätunnon ja
empatian osoitukset maailman nälkää näkeville
täyttää kaiken sen mitä Jeesus opetti
farisealaisuudesta.
"Sentähden, kun annat almuja (=hyväntekeväisyys),
älä soitata torvea edelläsi (=huomiontarve),
niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja
kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti
minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa."
(Matt.6:2)
Vastaukset 1
Vanhimmat
matkamies maan... en koe olevani. Toivottavasti
ette muutkaan uskovat. Saammehan olla
armahdettuja synneistämme, iloita siitä, että
kelpaamme Jumalalle tällaisena. Joskus olisi
kuitenkin, ainakin näin isommissa kysymyksissä
hyvä kysyä Jumalan tahtoakin, koska omassa
voimassansa ei ole hyvä lähteä toimimaan. Mietin
näitä eduskunnan polvirukoilijoitakin, että oliko
Jumala antanut heille käskyn mennä sinne? Ellei,
niin silloinhan voimme jopa olla häpeäksi hänelle.
Luin juuri Veikko Hurstin kirjaa ja ihailin sitä
vilpitöntä Jumalan äänen kuulemista ja
tottelemista. Hänen kohdallaan ihmeet ja merkit
ovat saaneet toteutuakin.