Lappeenrannan yliopisto

Hei!

Opiskeleeko teistä kukaan Lappeenrannassa kauppatieteitä?
Olisin tosi kiitollinen kaikesta infosta saisin. Esim. onko kouluun vaikea päästä vrt. Turun ja Helsingin kauppakorkeat, minkälaista opiskelu on siellä jne. Entä onko kursseilla läsnäolopakkoa vai onnistuuko töiden teko siinä ohessa?
Järjestetäänkö siellä opetusta iltaisin vai onko pelkkää päiväopiskelua?

Minua kiinnostaisi myös tämä uusi Digi2004 koulutus, jos jollain olisi siitä lisätietoa.

Kiitoksia tiedoista jo etukäteen!!
2475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse opiskelen Lappeenrannassa kauppatieteitä ja toista vuotta aloitellaan syksyllä. Kouluun lienee ehkä aavistuksen helpompi päästä kuin esim. Helsinkiin, mutta ero ei liene olennainen. Opiskelu on verraten vapaata, mutta varsinkin joillain peruskursseilla (1. vuosi) on lähes pakko olla paikalla, jos niihin kuuluu pakolliset harjoitukset tai jonkin sortin harkkatyö.

Aineopinnoissa helpottaa, joten pelkillä tenttiin luvuilla selviää. Täysipäiväisen työn tekeminen alkaa varmaan tuntua opiskelun ohessa rankalta, ellei sitten tingi esim. valmistumisaikataulusta. Opetus on käytännössä päväopiskelua, jos meinaa luennolla ja harjoituksissa käydä.

Äänestä
  • Mulla tuli ajatus et voisin lähtee ehkä yrittämään päästä tonne opiskelemaan.noi kirjat vaa kuulostaa tosi hirveiltä.nyt ois keväällä kirjotuksetki joten alottaisin lukemaa niitä varmaan vasta niitten jälkeen.Millasta oli lukea kirjoja?teitkö tai harrastitko samalla mitää muuta vai luitko vaa kaikki päivät?ja miten sitte jos pääsee opiskelemaa, ni onko yhtää vapaa-aikaa, esim. mulla on aika paljon harrastuksii, joista en millään haluis luopua..ois kiva kuulla muutakii

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Opiskelija kirjoitti:

Hei!

Opiskeleeko teistä kukaan Lappeenrannassa kauppatieteitä?
Olisin tosi kiitollinen kaikesta infosta saisin. Esim. onko kouluun vaikea päästä vrt. Turun ja Helsingin kauppakorkeat, minkälaista opiskelu on siellä jne. Entä onko kursseilla läsnäolopakkoa vai onnistuuko töiden teko siinä ohessa?
Järjestetäänkö siellä opetusta iltaisin vai onko pelkkää päiväopiskelua?

Minua kiinnostaisi myös tämä uusi Digi2004 koulutus, jos jollain olisi siitä lisätietoa.

Kiitoksia tiedoista jo etukäteen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu