Paavo Lipponen on paras vaihtoehto

Paavo Lipponen piti hyvän puheen kiittäessään sosiaalidemokraattista puoluetta presidenttiehdokkuudestaan.

Lipposella on taito ja tahto analysoida, ottaa kantaa, perustella, vetää pitkiä linjoja. Hän uskaltaa ajatella isoja ajatuksia ja käyttää suuria sanoja – sellaisia kuin isänmaa, kansakunta ja suomalaiset perusarvot.

Kaikista tiedossa olevista presidenttiehdokkaista juuri Lipponen puhuu niin kuin presidentin kuuluukin puhua. Hän ei eksytä kuulijoitaan hämärän viisastelun ryteikköön eikä jätä heitä arvailemaan puhujan tarkoitusperiä.

Kenellekään ei jää Lipposen puhuessa epäselväksi, että äänessä on kokenut ja lukenut mies, jolla on perspektiiviä. Hänen asiansa ei kuulosta ulkoa opetellulta vaan itse ajatellulta ja sisäistetyltä.

Jos Lipponen puhuisi nopeammin, huomaisimme paremmin, että hän on puheenparreltaan suomalaisista poliitikoista amerikkalaistyyppisin sanan hyvässä merkityksessä.

”Meidän on rohkaistava nuoria ihmisiä uskomaan siihen, että tässä maassa on hyvä elää, perustaa perhe ja tehdä työtä”, sanoo sdp:n presidenttiehdokas.

Tuo sanomahan voisi olla suoraan Barack Obaman suusta. Miksei myös George W. Bushin.

Epäonnekseen Lipponen pyrkii väärän maan presidentiksi. Tai ehkä maa on oikea, mutta aikakausi on väärä.

Nykyajan Suomessa arvostetaan kyllä kovasti menneiden aikojen suurmiehiä, mutta sitä ei oikein sulateta, että joku yrittää tässä ajassa työntää päänsä muiden yläpuolelle.

Ja julkisuudesta tuttu Lipponenhan ei tunnu liikkuvan ydinosaamisensa alueella silloin, kun yrittää näyttää nöyrältä ja vaatimattomalta. Kaiken tietävän valtiomiehen osa sopii hänelle paljon paremmin.

Kokemuksineen, tietoineen ja taitoineen Lipposesta tulisi varmasti kelpo isä kansakunnalle, mutta kansakunta valitsee itse isänsä, eivätkä valtiomieshyveet välttämättä paina paljon isäehdokkaita arvioitaessa.

Aivan ensimmäiseksi Lipposen pitäisi käännyttää kannattajikseen kaikki sosiaalidemokraatit. Suosionmittauksissahan sdp:n rivit ovat vuotaneet Sauli Niinistön suuntaan.

Siinä savotassa Lipponen joutuu nyt hymyilemään ja näyttämään nöyrältä toisenkin kerran mielistellessään niitä, jotka jätti mielistelemättä ollessaan valtansa kukkuloilla. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Vaalitaistelulle Lipposen presidenttiehdokkuus tekee joka tapauksessa hyvää. Pelkkä hänen läsnäolonsa nostaa keskusteluun kysymyksiä, jotka ovat tärkeitä ja olennaisia presidenttiyttä ajatellen.

Onhan sekin jotakin, jos ehdokkaiden käymän keskustelun taso nousee.

Kirkkaiden näkemysten tarve kasvaa kriisiaikana. Niitä Lipponen pystyy tarjoamaan, jos häntä vain maltetaan kuunnella. Osalle kansaa hän pysyy kriisin arkkitehtinä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Stasin vain Cian välittämiä totuuksia?

Äänestä

Totta kaikki Lipposesta sanomasi. Mutta tässä kansassa ei valitettavasti taida vielä olla tarpeeksi paljon niin viisaita, että ymmärtäisivät valita presidentikseen ehdokkaista parhaimman.

Äänestä

>>>Pelkkä hänen läsnäolonsa nostaa keskusteluun kysymyksiä, jotka ovat tärkeitä ja olennaisia presidenttiyttä ajatellen. Onhan sekin jotakin, jos ehdokkaiden käymän keskustelun taso nousee.

Äänestä

Lipponen on osaavin, pätevin ja paras. Mahtaako kuitenkaan viesti mennä suomalaisten enemmistön piirissä läpi?

Äänestä

Lipponen tosiaankin on kaikkein "presidentillisin" ehdokas nyt tiedettävistä. Arvioin hieman muita mukana olevia ehdokkaita.

Sauli Niinistö: Sauli Niinistö on yliarvostettu henkilö Suomessa. Hän on onnistunut tekemään "koivistot", eli kasvattamaan suosiotaan negatiivisillä ja puoluetaustansa vastaisilla lausunnoilla. Oikeasti Niinistö on vain kyläpoliitikko, joka on oivaltanut keinon päästä pinnalle "olematta samaa mieltä". Niinistön ulkopoliittinen ajattelu on olematonta, samoin historiallis-filosofinen yli-sukupolvinen ajattelu. Jaguaareihin mieltynyt punto-mies saattaa kuitenkin onnistua pyrkyryydessään.

Timo Soini: Timo Soini on sutkautusten mestari, joka jytkyjen ja kopsujen ohella käy ristiretkeään Euroopan kansojen merkittävintä saavutusta, Euroopan Unionia vastaan. Timo Soini haluaa romuttaa sen tärkeimmän saavutuksen minkä EU on saavuttanut, eli vuosikymmenten pituisen rauhan kansojen keskuudessa. Timo Soinin käpertyminen kansalliseen olemassaoloon on lähellä kansallissosialistista sisäpolitiikkaa.

Paavo Väyrynen: Paavo Väyrynen on suomettumispolitiikan elävä ikoni, joka vallanhimossaan oli valmis sopimaan idän kaupan vaikeuttamisesta omien valtapyrkimystensä edistämiseksi. Kekkosen oppipoikana Väyrynen tuli todistaneeksi, että "yö-pakkaset ja noottikriisit" olivat Kekkosen vallan peruspilareita. Väyrystä ei tietenkään valita pres.vaalien toiselle kierrokselle, mutta hänen ehdokkuutensa on elävä muistutus siitä, että osa ihmisistä ei halua luovuttaa Suomea aidolle kansainvälisyydelle.

Pekka Haavisto: Pekka Haavisto on vihreän liikkeen pioneeri. Haaviston ajattelu on sinänsä selkeää ja hän on toiminut merkittävissä kansainvälisissä tehtävissä. Ne ovat merkittäviä pluspisteitä miehen tiellä. Se, että Haavisto on lähtenyt "miehen tielle" myös yksityiselämässään, on jo sinänsä este hänen menestymiselleen pres.vaaleissa. Toinen merkittävä este on vihreiden aiemmassa hallituksessa harrastama tahdoton ydinvoimamyönteinen - ja oikeistolainen politiikka

Eva Bieaudet: Eva Bieaudet on vitsi presidenttiehdokkaiden joukossa. Ihminen joka pitää ruotsinkielisten etuoikeuksia vain vähän tärkeämpinä, kuin pakolaisten oikeuksia kantaväestöön verrattun, ei ole tästä maailmasta.

On oletettavaa että nyt hissun kissun esiintyvä Niinistö on joko Soinin tai Lipposen kanssa toisella kierroksella. Eurooppa vastaan Eurooppa, tai Eurooppa vastaan pystykorva ovat ne realistiset vaihtoehdot, jotka ulkopolitiikan toimijan virasta mittelevät.

Äänestä

Paavo Lipponen on Suomen seuraava presidentti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7229324 kirjoitti:

Paavo Lipponen piti hyvän puheen kiittäessään sosiaalidemokraattista puoluetta presidenttiehdokkuudestaan.

Lipposella on taito ja tahto analysoida, ottaa kantaa, perustella, vetää pitkiä linjoja. Hän uskaltaa ajatella isoja ajatuksia ja käyttää suuria sanoja – sellaisia kuin isänmaa, kansakunta ja suomalaiset perusarvot.

Kaikista tiedossa olevista presidenttiehdokkaista juuri Lipponen puhuu niin kuin presidentin kuuluukin puhua. Hän ei eksytä kuulijoitaan hämärän viisastelun ryteikköön eikä jätä heitä arvailemaan puhujan tarkoitusperiä.

Kenellekään ei jää Lipposen puhuessa epäselväksi, että äänessä on kokenut ja lukenut mies, jolla on perspektiiviä. Hänen asiansa ei kuulosta ulkoa opetellulta vaan itse ajatellulta ja sisäistetyltä.

Jos Lipponen puhuisi nopeammin, huomaisimme paremmin, että hän on puheenparreltaan suomalaisista poliitikoista amerikkalaistyyppisin sanan hyvässä merkityksessä.

”Meidän on rohkaistava nuoria ihmisiä uskomaan siihen, että tässä maassa on hyvä elää, perustaa perhe ja tehdä työtä”, sanoo sdp:n presidenttiehdokas.

Tuo sanomahan voisi olla suoraan Barack Obaman suusta. Miksei myös George W. Bushin.

Epäonnekseen Lipponen pyrkii väärän maan presidentiksi. Tai ehkä maa on oikea, mutta aikakausi on väärä.

Nykyajan Suomessa arvostetaan kyllä kovasti menneiden aikojen suurmiehiä, mutta sitä ei oikein sulateta, että joku yrittää tässä ajassa työntää päänsä muiden yläpuolelle.

Ja julkisuudesta tuttu Lipponenhan ei tunnu liikkuvan ydinosaamisensa alueella silloin, kun yrittää näyttää nöyrältä ja vaatimattomalta. Kaiken tietävän valtiomiehen osa sopii hänelle paljon paremmin.

Kokemuksineen, tietoineen ja taitoineen Lipposesta tulisi varmasti kelpo isä kansakunnalle, mutta kansakunta valitsee itse isänsä, eivätkä valtiomieshyveet välttämättä paina paljon isäehdokkaita arvioitaessa.

Aivan ensimmäiseksi Lipposen pitäisi käännyttää kannattajikseen kaikki sosiaalidemokraatit. Suosionmittauksissahan sdp:n rivit ovat vuotaneet Sauli Niinistön suuntaan.

Siinä savotassa Lipponen joutuu nyt hymyilemään ja näyttämään nöyrältä toisenkin kerran mielistellessään niitä, jotka jätti mielistelemättä ollessaan valtansa kukkuloilla. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Vaalitaistelulle Lipposen presidenttiehdokkuus tekee joka tapauksessa hyvää. Pelkkä hänen läsnäolonsa nostaa keskusteluun kysymyksiä, jotka ovat tärkeitä ja olennaisia presidenttiyttä ajatellen.

Onhan sekin jotakin, jos ehdokkaiden käymän keskustelun taso nousee.

Kirkkaiden näkemysten tarve kasvaa kriisiaikana. Niitä Lipponen pystyy tarjoamaan, jos häntä vain maltetaan kuunnella. Osalle kansaa hän pysyy kriisin arkkitehtinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu