Sain tarpeekseni!

Jo riittää homoseksuaalisten ihmisten vainoaminen.
Sanon tämän vain kerran: Uskovaisten olisi nyt
korkea aika lopettaa turhanpäiväinen vainoaminen
ja marmattaminen ja hyväksyä muut ihmiset, myös
homoseksuaaliset, sellaisenaan.

Homoseksuaalit eivät vahingoita ketään joten
vainolle ei ole mitään perusteita!
Raamattu kenties homoseksuaalismin kieltää vaan
eikö raamattu kiellä myös esiaviollisen seksin ja
vääräuskovaiset ihmisetkin?

Jos teidän, ahdasmielisten ihmisten, on pakko
vainota toisia ihmisiä, vainotkaa sitten edes
tasapuolisesti kaikkia syntisiä sen sijaan että
hyppäätte kirveet kourissa juuri tietyn ryhmän
kimppuun.

Millä perusteella haukutte homoa kovaäänisemmin
kuin musliimia?
Te raukat luulette siis tosiaan että voitte
ruveta määrittelemään mikä synti on minkä
arvoinen?? Varsinaisia kuninkaita luulette kaikki
olevanne - vaikka väitättekin toimivan sen ainoan
kuninkaan alaisuudessa. Hah!

Ei mutta odottakaa...minähän tiedän vastauksen!

Kyse ei ollenkaan ole jumalan tahdosta vaan siitä
että teidän, uskovaisten, pitää saada jotain
kanavaa pitkin purkaa teidän rasistisia
taipumuksia. Jos nimittäin olisitte
tosiuskovaisia, ette raatelisi vain pientä,
puolustuskyvytöntä ryhmää vaan kävisitte myös
muitten syntien kimppuun.

Todellisuudessa te ette voi voittaa!
Ette voi saada pois esiaviollista seksiä, sillä
kaikki harrastavat sitä. Ette tuhota musliimeja
sillä heitä on liikaa...joten purkaatte pahaa
oloanne käymällä raukkamaisesti pienemmän ryhmän
kimppuun. En voi edes sanoin kuvata miten
kuvottavalta minusta tuntuu äklöttävä toimintanne.
Tehkää uskovaiset parannus! Rakastakaa ihmisiä -
älkää vainotko heitä!

Sillä lailla!

Jokuvaan joukosta
20552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Raivostuttaa nämä jutut, joita viime aikoina on
saanut täältä(kin) lukea. Ei tietenkään pitäisi
provosoitua, mutta tänään on tullut mitta
täyteen...

Äänestä

ei mitään lisättävää.

Äänestä

>Homoseksuaalit eivät vahingoita ketään joten
vainolle ei ole mitään perusteita!

Tarkoitatko homoseksuaalista käytöstä? Jos
takoitat, todista väitteesi tai tunnustaudu
uskovaiseksi.

>Raamattu kenties homoseksuaalismin kieltää vaan
eikö raamattu kiellä myös esiaviollisen seksin ja
vääräuskovaiset ihmisetkin?

Kieltää homoseksuaalisen käytöksen, esiaviollisen
seksin, muttei vääräuskoisuutta.

>Millä perusteella haukutte homoa kovaäänisemmin
kuin muslimia?

Sillä perusteella, millä haukutaan ketä vaan.

>Te raukat luulette siis tosiaan että voitte
ruveta määrittelemään mikä synti on minkä
arvoinen?? Varsinaisia kuninkaita luulette kaikki
olevanne - vaikka väitättekin toimivan sen ainoan
kuninkaan alaisuudessa. Hah!

Jotkut myös toimivat useiden "kuninkaiden"
alaisuudessa; kirkkojen, uskonnollisten
yhteisöjen, lähimmäisten, yleisen mielipiteen,
rahan, vallan jne. almaisuudessa.

Useat ihmiset purkavat henkistä pahanolontunnetta
tällä palstalla. Toivottavasti joku heitä autttaa.

Suvaitsemattomuuttakin tulee suvaita tiettyyn
pisteeseen asti.

Äänestä

Samaa mieltä.

Suosittelisin kuitenkin suvaitsevaisuutta homofoobikoita kohtaan. Ei ainakaan kannata ruveta riitelemään, jo senkin takia ettei järkipuhekaan näytä juuri tehoavan. Jos haluaa muuttaa asenteita kannattaa keskustella fanaatikkojen sijasta tavallisten ihmisten kanssa.

Äänestä
  • >"Ei ainakaan kannata ruveta riitelemään, jo
    senkin takia ettei järkipuhekaan näytä juuri
    tehoavan. Jos haluaa muuttaa asenteita kannattaa
    keskustella fanaatikkojen sijasta tavallisten
    ihmisten kanssa."

    Tämän takia enimmäkseen pidättäydyn
    kinastelemasta evoluutiosta, evo-fanaatikkojen
    kanssa.

    Minä luulen että tässä homokeskustelussa ollaan
    oltu liian herkkänahkaisia, eikä kukaan ole
    sietänyt eriäviä mielipiteitä. On aivan turhaa
    puhua homojen vainoamisesta, ei heistä kukaan ole
    kuollut martyyrinä. Puheet on puheita,
    noitaroviot on jossain muualla kuin
    keskustelupalstoilla ja kärkevissä
    mielipideosaston kirjoituksissa.

    Vähintään yhtä suvaitsemattomia ovat olleet
    parisuhdelain kannattajat, kuin vastustajatkin.
    Eikä se ole mitään suvaitsevaisuutta että
    hyväksyy asioita, joita pitää väärinä, vaan se
    että hyväksyy ihmiset, jotka ovat erillaisia.
    Nämä ovat aivan eri asioita.

    Se että parisuhdelaki on asia, jota en hyväksy,
    ei tarkoita sitä etten hyväksyisi ihmisiä. Asiat
    asioina ja ihmiset ihmisinä, joista jokainen on
    laulun arvoinen.

    Äänestä

  • Deemas kirjoitti:

    >"Ei ainakaan kannata ruveta riitelemään, jo

    > Tämän takia enimmäkseen pidättäydyn
    kinastelemasta evoluutiosta, evo-fanaatikkojen
    kanssa.

    Et ehkä tarkoita minua, mutta ihan vaan tiedoksi: en ole evofanaatikko. E-teoria ei ole täydellinen, se on vaan mielestäni raamatullista kreationismia parempi selitysmalli elämän kehittymiselle.

    > Eikä se ole mitään suvaitsevaisuutta että
    hyväksyy asioita, joita pitää väärinä, vaan se
    että hyväksyy ihmiset, jotka ovat erillaisia.

    Jos siis en hyväksy seksuaalisten vähemmistöjen syrjintää (lakiin perustuvaa tai lain ulkopuolista), en ole suvaitsematon.

    > Asiat asioina ja ihmiset ihmisinä, joista jokainen on laulun arvoinen.

    Hyvä periaate. Sorry jos olen joskus mennyt henkilökohtaisuuksiin, olen kyllä yrittänyt pysyä asiassa.

    Äänestä

Uskovaisten puolustukseksi

Aihe on herättänyt kyllä todella paljon
keskustelua Suomessa. Puolin jos toisin on sormi
osoittanut syyttävästi. Itse aion kertoa vain
mielipiteeni ja liitteeksi erään pienen otteen
Egyptin ”Book of Death”-kirjasta.

Olin suhteellisen tyytyväinen, että lakiesitys
meni läpi, koska itsekin haluaisin ajaa
ihmisoikeuksien puolesta. Puhtaasi juridisista
syistä siis olen lakiesityksen puolella. Mutta se
ei tarkoita, että pitäisin itse homoutta
ollenkaan puolustettavana elämäntapana, jos niin
voisi kutsua. Näkemykseni on, että samalla kun
yhteiskunta on vaurastunut, näyttää historia
toistavan tässäkin suhteessa itseään niin, että
yltäkylläisyydessä elävät ihmiset vajoavat
sotaisuuteen, aistillisuuteen,
tyhjännapisemiseen, jne… Samalla kun kaikki tuo
lisääntyy, lisääntyy huumausaineet, levottomuudet
ja yllättävää kyllä, juuri tuon aistillisuuden
valtaanpääsyn myötä HOMOUS!. Miettikää Roomaa tai
Kiinaa kukoistuksien aikana. Tänä päivänä jos
tutkii vähääkään silmät auki uutisia ja
maailmanmeininkiä, niin mitkä asiat eniten
kiinnostavat ihmisiä??? Seksi, Huumeet, Alkoholi
ja Sota. Maailman henki on kyllä nähtävissä aika
selvästi, ja syyt siihen miksi homouskin on
nousemassa kohti kukoistustaan.

Uskovaiset ajavat oikean asian puolesta,
ehdottomasti, toki omilla tavoillaan kukin, omine
paatoksineen, omine tarpeineen, omine pelkoineen…
näin ainakin itse ymmärrän. Vaikka nostaisimmekin
tuomitsevat sanat joitakin asioita vastaan,
tulisi asiaa katsoa myös niin, että ei uskovainen
eikä ihminen tule todellista tuomiota antamaan,
vaan Jumala niin kuin uskomme, maailmankaikkeuden
ehdoton järjestys ja Laki. Uskomaton ei
sellaiseen Lakiin usko, nähtävästi korkeintaan
maalliseen lakiin, mutta uskovaiselle on olemassa
enemmän. Kukin toki elää sitä uskoa omalla
tavallaan. Esiaviollisesta seksistä sen verran,
että uskovainen ei sellaista harrasta,
yhtä ”tuomittavaa” kuin homous.

- Siunausta –

Appendix:

THE FOLLOWING ARE THE WORDS WHICH THE HEART OF
TRUTH THAT IS SINLESS SHALL SAY WHEN HE COMETH
WITH THE WORD OF TRUTH INTO THE HALL OF MAATI;
THEY SHALL BE SAID WHEN HE COMETH TO THE GODS WHO
DWELL IN THE TUAT; AND THEY ARE THE WORDS WHICH
ARE [TO BE SAID] AFTER [HE COMETH FORTH FROM] THE
HALL OF MAATI.

Hail, Qerrti, who comest forth from Amentet, I
have not committed adultery, I have not lain with
men. (!!!)
.
.
.
Hail, Sertiu, who comest forth from Anu, I have
not been angry without just cause.
Hail, Tutu, who comest forth from Ati (the
Busirite Nome), I have not debauched the wife of
any man.
Hail, Uamenti, who comest forth from the Khebt
chamber, I have notdebauched the wife of [any]
man.
Hail, Maa-antuf, who comest forth from Per-Menu,
I have not polluted myself.

[THE CHAPTER OF] ENTERING INTO THE HALL OF MAATI
TO PRAISE OSIRIS KHENTI-AMENTI

http://interoz.com/egypt/bkofdead.htm

Äänestä
  • Tiedän ettei asia menee näin, sillä oma läheinen
    ihminen kertoi minulle homoseksuaalisuudestaan.
    Sain perustavaa laatua olevan kertomuksen mitä on
    kun saa itse tietää olevansa erilainen. Erilainen
    aivan varhaisesta lapsuudestaan saakka. Hän elää
    ns. piilossa eikä ole kertonut salaisuudestaan
    kauemmaksi. En ole koskaa inhonnut häntä tuntenut
    käsittämätöntä vastenmielisyyttä hänen
    ihmisyyttään vastaan. Miksi pitäisi? Koska
    fundamentalistiset ihmiset Suomessa ja muualla
    sanovat niin? Hän on ihminen joka tuntee ja
    rakastaa mutta vain eri tavoin. Ystäväni tietää
    mitä yhä nykyään voi seurata jos näinkin
    henkilökohtainen asia kuuluu kaikkialla. Ymmärrän
    häntä täysin. Työpaikkahaastattelussa jopa
    seksuaalisuudella voi olla merkitystä.

    Väität että homoseksuaalit tekevät jossakin
    vaiheessa tietoisen valinnan omasta
    seksuaalisuudestaan. Kysyn, valitsitko itse oman
    seksuaalisuutesi? Saitko tyhjästä eteesi kaksi
    nappulaa joita painamalla sait valita oman
    seksuaalisuutesi, hetero- tai homo? Pyydän että
    valotat asiaa.

    Sinulla ei ole luultavasti tietoa miten ja mistä
    ihmisen seksuaalinen kehitys lähtee oikeasti
    liikkeelle. Mikä sen saa alkuun. Muutamissa
    tutkimuksissa on käynyt ilmi että muutos lähtee
    jo sikiöaikana äidin kohdussa. Sanotaan että
    kasvatuksella on sijansa. Ihmettelen miten
    nykyajan seksuaalisuuden ylipursunta vaikuttaa
    tähän. Osaavatko jo pienet ihmiset seksín ja
    seksuaalisuuden aakkoset A:sta Ö:hön?

    Opin ettei kaikki asiat ole ihmisen omissa
    käsissä. Joihinkin asioihin ei itse mitenkään
    kykene vaikuttamaan. Silloin todella täytyy
    sopeutua, on mentävä eteenpäin ja suljettava
    korvat sellaiselta, mikä ei lopulta liikuta
    ketään.

    Äänestä

Tulee kyllä liian usein valitettua vain jostain
tietystä asiasta. Nytkin huomio on kiinnittyneenä
paljolti vain tähän homoasiaan, ja se on väärin.
Kyllä muustakin synnistä pitäis olla huolissaan.
Mutta mistään kimppuun hyökkäämisestä tuskin on
kyse... ei ainakaan pitäis olla.
Parannusta on tosiaan tehtävänä itse kullakin. Ei
täydellistä ihmistä ole olemassakaan.
Toivottavasti muistetaan vastedes rukoilla myös
muiden asioiden puolesta kuin tän
parisuhdelain... se nyt vaan tuli ja siihen on
tyytyminen. Jos Jumala haluaa tehdä asialle
jotain niin sitten tekee mutta me ihmiset ollaan
nyt tässä vaiheessa aika voimattomia...

Äänestä

.. ja minä olen sentään itsekin kristitty. Ei
kristilliseen arvomaailmaan kuulu muiden
tuomitseminen.

Esiaviollista seksiä sen sijaan ei suoraan
Raamatussa kielletä, siellä ei lue missään "ei
sänkyhommia ennen aamenta". Johtuu siitä kun
siihen maailman aikaan koko avioliittoinstituutio
toimi täysin eri tavoin. Suurin osa vetoaa
siihen, että seurustelun käsite oli täysin
tuntematon eikä kellekään olisi tullut
mieleenkään mennä sänkyyn ennen avioliittoa.

Onhan Raamatussa esim. moniavioisuus
jokapäiväistä. Vaimo käskee miehensä panna
orjattarensa (niin ne orjat) paksuksi.

Raamattu on tärkeä kirja, ja sisältää paljon
viisautta. Sitä vaan ei voi tulkita ihan sanasta
sanaan.

Äänestä

>>Jo riittää homoseksuaalisten ihmisten
vainoaminen.
Sanon tämän vain kerran: Uskovaisten olisi nyt
korkea aika lopettaa turhanpäiväinen vainoaminen
ja marmattaminen ja hyväksyä muut ihmiset, myös
homoseksuaaliset, sellaisenaan.<<

K.
Todellinen uskovainen hyväksyy ihan kaikki
ihmiset, mutta ei välttämättä heidän tekojaan.
Samalla lailla Jumalakin hyväksyy kaikki ihmiset,
mutta vihaa syntiä, jota myös uskovatkin tekevät.

Jumalan tuntemisen kautta syntikin vähenee, koska
Jeesus meissä saa sen aikaiseksi. Se ei ole
itsensä pakottamista, vaan Kristuksen tuntemisen
kautta meidän ajatuksemme ja asenteemmekin
muuttuvat. Tie on tasan niin pitkä, kun me itse
voimme ottaa Jeesukselta vastaan.

>>Homoseksuaalit eivät vahingoita ketään joten
vainolle ei ole mitään perusteita!
Raamattu kenties homoseksuaalismin kieltää vaan
eikö raamattu kiellä myös esiaviollisen seksin ja
vääräuskovaiset ihmisetkin?<<

K.
Raamattu on Jumalan rakkaus- ja toimintaohjekirja
ihmiselle. Jumala kertoo, mikä on oikein ja
väärin ja mikä on suositeltavaa. Siinä on siis
ihmisen käyttöohjeet. Ei syntiä voi mitenkään
eritellä, eikä yleensäkään keskittyä siihen.
Uskovan tulisi kääntää katseensa kohti Kristusta,
niin homma hoituu sitten aivan kuin itsestään.

>>Jos teidän, ahdasmielisten ihmisten, on pakko
vainota toisia ihmisiä, vainotkaa sitten edes
tasapuolisesti kaikkia syntisiä sen sijaan että
hyppäätte kirveet kourissa juuri tietyn ryhmän
kimppuun.<<

K.
Juu, ei saisi hyökätä kenenkään kimppuun.

>>Kyse ei ollenkaan ole jumalan tahdosta vaan
siitä
että teidän, uskovaisten, pitää saada jotain
kanavaa pitkin purkaa teidän rasistisia
taipumuksia. Jos nimittäin olisitte
tosiuskovaisia, ette raatelisi vain pientä,
puolustuskyvytöntä ryhmää vaan kävisitte myös
muitten syntien kimppuun.<<

K.
Taistelu on Jumalan ja taistelu on voitettu.
tähän uskominen vapauttaa ihmisen. Vapauteen
Jeesus meidät vapautti.

>>Todellisuudessa te ette voi voittaa!
Ette voi saada pois esiaviollista seksiä, sillä
kaikki harrastavat sitä. Ette tuhota musliimeja
sillä heitä on liikaa...joten purkaatte pahaa
oloanne käymällä raukkamaisesti pienemmän ryhmän
kimppuun. En voi edes sanoin kuvata miten
kuvottavalta minusta tuntuu äklöttävä
toimintanne.
Tehkää uskovaiset parannus! Rakastakaa ihmisiä -
älkää vainotko heitä!<<

K.
Tuo oli hyvä neuvo, tuossa lopussa.

Syntiä ei voi määritellä siten, että se on
syntiä, mikä tuntuu itsestä pahalta. Syntiä joko
ei ole, tai sitten synnin määrittelee Jumala.
Jumala on synnin määritellyt Raamatussa.

Äänestä
  • > Syntiä ei voi määritellä siten, että se on
    syntiä, mikä tuntuu itsestä pahalta. Syntiä joko
    ei ole, tai sitten synnin määrittelee Jumala.
    Jumala on synnin määritellyt Raamatussa.

    Ja Allah on määritellyt synnin Koraanissa. Jne. Kysymys on lopulta siitä miten jokainen itse uskoo. Laki sen sijaan on syytä määritellä demokraattisesti.

    Äänestä

  • Numlock 9000 kirjoitti:

    > Syntiä ei voi määritellä siten, että se on
    syntiä, mikä tuntuu itsestä pahalta. Syntiä joko
    ei ole, tai sitten synnin määrittelee Jumala.
    Jumala on synnin määritellyt Raamatussa.

    Ja Allah on määritellyt synnin Koraanissa. Jne. Kysymys on lopulta siitä miten jokainen itse uskoo. Laki sen sijaan on syytä määritellä demokraattisesti.

    joka uskoo Jumalaan, uskoo myös, että Jumala on
    antanut ihmisille vallan päättää maallisista
    asioista. Tässä valossa uskovainen kannattaa aina
    Jumalan tahdon mukaisia päätöksiä, tai ainakin
    pitäisi kannattaa.

    Joka ei usko, niin kaikkihan on samantekevää,
    kunhan ihminen saa luonnosta kaikki irti ym.

    Homoliitojenkin jälkeen Suvi-Anne on jo heti
    alkanut puhumaan heidän adoptio-oikeudestaan.

    Tuleeko tämän jälkeen moniavioisuus,
    eläimiinsekaantuminen ym?

    Äänestä

  • Kaizu&lt;&gt;&lt; kirjoitti:

    > Joka ei usko, niin kaikkihan on samantekevää,

    Just joo. Miten sinä pystyt sanomaan että ateistien mielestä kaikki on samantekevää? Miten sinä voit sanoa ettei ateisteilla ole moraalia? Montako kertaa pitää sanoa että yksilön moraali usein perustuu johonkin pyhään kirjaan, uskontoon tms., MUTTA SEN EI TARVITSE PERUSTUA.

    > Homoliitojenkin jälkeen Suvi-Anne on jo heti

    Totta kai, nyt hyväksytty laki oli iso askel oikeaan suuntaan, mutta homot ja lesbot eivät vieläkään ole tasa-arvoisia heteroiden kanssa. Miksi pitäisi lopettaa tähän?

    Jaa että petos? Miten niin? Esim. Setan tavoitteet ovat ihan julkisia, samoin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Ja mahdollinen adoptiolaki menee läpi vain mikäli eduskunta niin päättää. What's the problem?

    > Tuleeko tämän jälkeen moniavioisuus,
    eläimiinsekaantuminen ym?

    Mitäs pahaa moniavioisuudessa on, Raamattuhan hyväksyy sen? :)

    Eläimiinsekaantuminen loukkaa eläinten oikeuksia. Ja sen rinnastaminen homosuhteisiin paitsi loukkaa homoja, on myös taktisesti erittäin typerää. Kyllä suomalaiset nyt sentään jonkin verran käyttävät aivojaan.

    Kamalaa sontaa ja potaskaa oheinen kirjoitus!!!

    "Homot ja lesbot eivät vieläkään ole tasa-
    arvoisia heteroiden kanssa. Miksi pitäisi
    lopettaa tähän?"

    Hirveitä kauhukuvia maalailee tämä kirjoittava
    homo esim. viattomien lasten kannalta. Voi vain
    kuvitella sitä kiusantekoa ja ivaamista toisten
    lasten taholta homo- tai lesboparien lapsia
    kohtaan.

    Ja lapsille syntyy täysin vääristynyt kuva
    parisuhteesta ja siitä seksuaalisuhteesta, joka
    on aikojen alusta alkaen tarkoitettu miehen ja
    naisen välille.

    On järkyttävää ajatella, että pieni viaton lapsi
    joutuisi sanomaan kavereilleen: Minun äidin nimi
    on Maija ja minun isän nimi on Tyyne. Taikka:
    Minun isän nimi on Mikko ja minun äidin nimi on
    Seppo.

    Säästäkäämme lapset tuhansilta ja taas tuhansilta
    kyyneliltä taistelemalla KAIKIN MAHDOLLISIN
    KEINOIN homo- ja lesboparien adoptio-oikeutta
    vastaan!!!

    Oheiselle kirjoittajalle haluaisin vielä sanoa,
    että mene SETA:n toimiston vessaan, paina pääsi
    pyttyyn ja pidä päätä siellä mahdollisimman
    pitkään.

    Toivottavasti tämä toisi hieman järkeä päähäsi ja
    varaisit ajan lääkärille ja psykologille. Näin
    voisit aloittaa tervehtymisen tuosta
    HIRVITTÄVÄSTÄ SAIRAUDESTASI eli HOMOUDESTA.

    Just joo. Miten sinä pystyt sanomaan että
    ateistien mielestä kaikki on samantekevää? Miten
    sinä voit sanoa ettei ateisteilla ole moraalia?
    Montako kertaa pitää sanoa että yksilön moraali
    usein perustuu johonkin pyhään kirjaan, uskontoon
    tms., MUTTA SEN EI TARVITSE PERUSTUA.

    K.
    Tottakai moraali on kaikilla, koska Jumala on sen
    ihmiselle antanut. Kysymys onkin siitä,
    käytämmekö sitä. Onko kaikki oikein, mikä vaan
    tuntuu oikealta ja itsestä hyvältä, toisenkaan
    osapuolen liiemmin kärsimättä?
    Eläimiinsekaantumisessakin nimittäin tarina
    kertoo vangista nimeltä Papillon. Oletko lukenut?

    Siinä on kertomus, jossa eräs vanki harrasti
    touhuamista lehmän kanssa. Vanki paljastettiin
    siten, että paimenessa olevat vangit asetettiin
    riviin ja lehmä tuotiin paikalle. No lehmähän
    peruutti vangin eteen. Johtopäätös on, että lehmä
    piti siitä. Onko tämä nyt sitten moraalisesti
    oikein, kun kukaan ulkopuolinen ei kärsinyt?

    >>Totta kai, nyt hyväksytty laki oli iso askel
    oikeaan suuntaan, mutta homot ja lesbot eivät
    vieläkään ole tasa-arvoisia heteroiden kanssa.
    Miksi pitäisi lopettaa tähän?<<

    K.
    Päinvastoin. Homoilla asuessaan rekisteröimättä
    kaksin ei ole avo- ja avioliittoon verrattavia
    haittoja, mitä tulee lakiin yhdessäasumisesta em.
    liitoissa (verotus ainakin).

    >>Jaa että petos? Miten niin? Esim. Setan
    tavoitteet ovat ihan julkisia, samoin YK:n
    ihmisoikeuksien julistus. Ja mahdollinen
    adoptiolaki menee läpi vain mikäli eduskunta niin
    päättää. What's the problem?<<

    K.
    Ongelma koko asiassa onkin se, että Jumala on
    antanut sijaisvallan ihmisille ja jos sitä valtaa
    käytetään väärin, Jumala ei tykkää siitä, vaan
    rankaisee, niin kuin olemme saaneet lukea. Siksi
    pitäisi mahdollisimman paljon pyrkiä noudattamaan
    Jumalan tahtoa. Jos valtio vielä siunaa
    ilmiselvän Jumalan tahdon vastaisen toiminnan,
    niin Jumala asettaa kyseenalaiseksi valtionhoidon.

    Tästä syystä mielenosoitukset olivat myös
    paikallaan.

    > Tuleeko tämän jälkeen moniavioisuus,
    eläimiinsekaantuminen ym?

    Mitäs pahaa moniavioisuudessa on, Raamattuhan
    hyväksyy sen? :)

    >>Eläimiinsekaantuminen loukkaa eläinten
    oikeuksia. Ja sen rinnastaminen homosuhteisiin
    paitsi loukkaa homoja, on myös taktisesti
    erittäin typerää. Kyllä suomalaiset nyt sentään
    jonkin verran käyttävät aivojaan.<<

    K.
    Entäpä sitten seksuaalisen toiminnan alaikäraja?
    Jos mukulat tykkää, niin tehköön mitä tykkää, ex
    ni?

    > Onko kaikki oikein, mikä vaan

    Ehkä, ehkä ei. Mikäli hyvä ja paha ovat absoluuttisia, ihmismielen ulkopuolisia asioita, itsestä hyvältä tuntuvat asiat voivat olla väärin. Vitsi on siinä että emme voi todistaa että näin on (saati sitten objektiivisesti määritellä mikä on hyvää ja mikä pahaa). Siksi minun mielestäni ei ole syytä rajoittaa lailla täysi-ikäisten ja -järkisten ihmisten vapautta tehdä mitä huvittaa, ellei tämä vapaus rajoita muiden vapautta/oikeuksia.

    Esim. homoliitot ovat ok (kaksi aikuista, vapaasta tahdostaan, ei haittaa muille), mutta pedofiili loukkaa lapsen oikeuksia, murhaaja/varas/raiskaaja uhrin oikeuksia jne.

    Eläimiin sekaantuminen on sikäli ongelmallista, että eläimillä ei katsota olevan (kehittynyttä) tietoisuutta ja vapaata tahtoa. Ne eivät myöskään osaa kertoa ajatuksistaan ihmiselle kovin hyvin. Asiaa voisi verrata siihen että 40-v mies harrastaa seksiä 10-v tytön kanssa. (Huono vertaus mutta you get the idea). Katso viestin loppu.

    > Päinvastoin. Homoilla asuessaan rekisteröimättä

    Tämä ja monta muuta epätasa-arvokohtaa, suuntaan tai toiseen, voidaan helposti korjata poistamalla "parisuhdelaki" ja antamalla homoille oikeuden solmia avioliitto, samoilla oikeuksilla ja velvollisuuksilla kuin heteroillakin. Kannatan homoavioliittoja.

    > Ongelma koko asiassa onkin se, että Jumala on

    Ongelma koko asiassa on se, ettet pysty todistamaan uskoasi oikeaksi, kuten eivät myöskään muslimit, hindut, buddhalaiset, taolaiset, konfutselaiset, ateistit jne. Siksi lakien täytyy perustua demokratiaan.

    > Entäpä sitten seksuaalisen toiminnan alaikäraja?

    Älä yritä. Mielestäni, kuten myös useimpien maiden lakiasäätävien elimien mielestä lapset eivät ole täysiä moraalisubjekteja (eivät "tiedä mitä tekevät" eivätkä siten ole täysin vastuussa teoistaan). Siksi aikuisten (vanhemmat ja/tai lainsäätäjät) täytyy joskus toimia lasten tahtoa vastaan suojellakseen heitä.

    >>Ehkä, ehkä ei. Mikäli hyvä ja paha ovat
    absoluuttisia, ihmismielen ulkopuolisia asioita,
    itsestä hyvältä tuntuvat asiat voivat olla
    väärin. Vitsi on siinä että emme voi todistaa
    että näin on (saati sitten objektiivisesti
    määritellä mikä on hyvää ja mikä pahaa). Siksi
    minun mielestäni ei ole syytä rajoittaa lailla
    täysi-ikäisten ja -järkisten ihmisten vapautta
    tehdä mitä huvittaa, ellei tämä vapaus rajoita
    muiden vapautta/oikeuksia.<<

    K.
    Nyt puhut siitä, että ihminen ei
    kokonaisvaltaisesti voi tietää, mikä on hyvää ja
    mikä pahaa, koska toisen hyvä on toisen paha.

    Asia ratkeaa siten, että annetaan Jumalan päättää
    ja luetaan Raamatusta, mitä siellä sanotaan, tai
    ainakin minä pyrin sitä pitämään tätä nykyä
    ohjenuorana.

    Kysymyshän on pelkästään uskosta nytkin.
    Ristiriidan aiheuttaa ihmisten tarpeiden ja
    Jumalan tahdon väliset asiat.

    Esim. minä hyväksyn homot, koska Jeesuskin
    hyväksyy. Heidän toimintaansa en halua yhtenä
    valtion kansalaisena olla siunaamassa.

    Uskonasioita nämäkin.

    >>Esim. homoliitot ovat ok (kaksi aikuista,
    vapaasta tahdostaan, ei haittaa muille), mutta
    pedofiili loukkaa lapsen oikeuksia,
    murhaaja/varas/raiskaaja uhrin oikeuksia jne.<<

    K.
    Onpa valtiolla tapana suojella ihmisiä mm.
    itseltään (turvavyöpakko ym), miksei sitten
    toisiltaan.

    >>Eläimiin sekaantuminen on sikäli ongelmallista,
    että eläimillä ei katsota olevan (kehittynyttä)
    tietoisuutta ja vapaata tahtoa. Ne eivät myöskään
    osaa kertoa ajatuksistaan ihmiselle kovin hyvin.
    Asiaa voisi verrata siihen että 40-v mies
    harrastaa seksiä 10-v tytön kanssa. (Huono
    vertaus mutta you get the idea). Katso viestin
    loppu.<<

    K.
    Edelleenkin jää tämä Papillonin lehmä-ongelma
    selvittämättä. Entäpä muut eläimiin kohdistuvat
    toimet, kuten koe-eläintoiminta ym.?

    > Päinvastoin. Homoilla asuessaan rekisteröimättä
    kaksin ei ole avo- ja avioliittoon verrattavia
    haittoja, mitä tulee lakiin yhdessäasumisesta em.
    liitoissa (verotus ainakin).

    >>Tämä ja monta muuta epätasa-arvokohtaa,
    suuntaan tai toiseen, voidaan helposti korjata
    poistamalla "parisuhdelaki" ja antamalla homoille
    oikeuden solmia avioliitto, samoilla oikeuksilla
    ja velvollisuuksilla kuin heteroillakin. Kannatan
    homoavioliittoja.<<

    K.
    Olisin minäkin varmaan ennen kannattanut
    homoliittoja, mutta kun Jumala on minut nyt
    löytänyt, on kantani muuttunut. Homoilla on
    sitäpaitsi mahdollisuus päästä eroon
    taipumuksistaan, Jeesuksen avulla. Uskonasia
    tämäkin.

    > Ongelma koko asiassa onkin se, että Jumala on
    antanut sijaisvallan ihmisille ja jos sitä valtaa
    käytetään väärin, Jumala ei tykkää siitä, vaan
    rankaisee, niin kuin olemme saaneet lukea. Siksi
    pitäisi mahdollisimman paljon pyrkiä noudattamaan
    Jumalan tahtoa. Jos valtio vielä siunaa
    ilmiselvän Jumalan tahdon vastaisen toiminnan,
    niin Jumala asettaa kyseenalaiseksi
    valtionhoidon.
    Tästä syystä mielenosoitukset olivat myös
    paikallaan.

    >>Ongelma koko asiassa on se, ettet pysty
    todistamaan uskoasi oikeaksi, kuten eivät
    myöskään muslimit, hindut, buddhalaiset,
    taolaiset, konfutselaiset, ateistit jne. Siksi
    lakien täytyy perustua demokratiaan.<<

    K.
    Pystyn todistamaan kirjallisten lähteiden-, omien
    kokemusteni ja muiden kokemien kokemuksien
    avulla. Lisäksi kaikki Raamatun profetiat ovat
    toteutuneet pilkulleen.

    > Entäpä sitten seksuaalisen toiminnan
    alaikäraja?
    Jos mukulat tykkää, niin tehköön mitä tykkää, ex
    ni?

    >>Älä yritä. Mielestäni, kuten myös useimpien
    maiden lakiasäätävien elimien mielestä lapset
    eivät ole täysiä moraalisubjekteja (eivät "tiedä
    mitä tekevät" eivätkä siten ole täysin vastuussa
    teoistaan). Siksi aikuisten (vanhemmat ja/tai
    lainsäätäjät) täytyy joskus toimia lasten tahtoa
    vastaan suojellakseen heitä.<<

    K.
    Mikä on tämän moraalisubjektin alaikäraja? Miten
    selität yleensäkin moraalin, jos Jumalaa ei ole?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jokuvaan joukosta kirjoitti:

Jo riittää homoseksuaalisten ihmisten vainoaminen.
Sanon tämän vain kerran: Uskovaisten olisi nyt
korkea aika lopettaa turhanpäiväinen vainoaminen
ja marmattaminen ja hyväksyä muut ihmiset, myös
homoseksuaaliset, sellaisenaan.

Homoseksuaalit eivät vahingoita ketään joten
vainolle ei ole mitään perusteita!
Raamattu kenties homoseksuaalismin kieltää vaan
eikö raamattu kiellä myös esiaviollisen seksin ja
vääräuskovaiset ihmisetkin?

Jos teidän, ahdasmielisten ihmisten, on pakko
vainota toisia ihmisiä, vainotkaa sitten edes
tasapuolisesti kaikkia syntisiä sen sijaan että
hyppäätte kirveet kourissa juuri tietyn ryhmän
kimppuun.

Millä perusteella haukutte homoa kovaäänisemmin
kuin musliimia?
Te raukat luulette siis tosiaan että voitte
ruveta määrittelemään mikä synti on minkä
arvoinen?? Varsinaisia kuninkaita luulette kaikki
olevanne - vaikka väitättekin toimivan sen ainoan
kuninkaan alaisuudessa. Hah!

Ei mutta odottakaa...minähän tiedän vastauksen!

Kyse ei ollenkaan ole jumalan tahdosta vaan siitä
että teidän, uskovaisten, pitää saada jotain
kanavaa pitkin purkaa teidän rasistisia
taipumuksia. Jos nimittäin olisitte
tosiuskovaisia, ette raatelisi vain pientä,
puolustuskyvytöntä ryhmää vaan kävisitte myös
muitten syntien kimppuun.

Todellisuudessa te ette voi voittaa!
Ette voi saada pois esiaviollista seksiä, sillä
kaikki harrastavat sitä. Ette tuhota musliimeja
sillä heitä on liikaa...joten purkaatte pahaa
oloanne käymällä raukkamaisesti pienemmän ryhmän
kimppuun. En voi edes sanoin kuvata miten
kuvottavalta minusta tuntuu äklöttävä toimintanne.
Tehkää uskovaiset parannus! Rakastakaa ihmisiä -
älkää vainotko heitä!

Sillä lailla!

Jokuvaan joukosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu