Hei!
Eli epäilen sairastavani kuumeetonta keuhkokuumetta. On jo kolmen viikon ajan ollut nuha, flussa joskus yskä yhdistelmää.
Noin kaksi viikkoa sitten huomasin, että fyysinen rasitus tuntui normaalia pahemmalta, jonka aikana keuhkoja ahdisti. Levossakin on tuntunut paineen tunnetta, etenkin vasemmalla puolella. Siellä on tuntunut myös vihlaisuja, puristusta ja vasemman käden puutumistakin on esiintynyt. Pelkäänkin, että vois olla jotain sydänperäistä, toivottavasti ei kuitenkaan.
Nyt viikon sisällä on tultu tilanteeseen missä välillä tuntuu, että koko naama on tukossa. Myös kuumotusta, nivelien kolotusta, ylitsepääsemätöntä voimattomuutta, päänsärkyä, väsymystä, unettomuutta, vuotavaa nenää, aivastuksia ja vilua on alkanut esiintyä viimeisen viikon aikana. Kaiken kaikkiaan tuntuu siis siltä kuin olisi hirveässä nuhassa, korkeassa kuumeessa, keuhkokuumeessa ja sydänlihastulehduksesta kärsimässä...
Kaiken kukkuraksi lähden Saksaan nyt ensi viikolla alkavalla syyslomalla. Aion kyllä aamulla heti ensitöikseni soittaa terveyskeskukseen tai jonnekkiin, mistä saisin itselleni varattua lääkäriajan.
Olisi kiva, jos joku jolla on samanlaisia oireita ollut voisi kertoa kokemuksistaan. Tai, jos joku osaisi kertoa mikä minua vaivaa. Tiedän, että lopullisen tuomion saa vasta lääkäriltä, mutta koen tämän spekuloinnin jollain tavalla raihoittavaksi, ikäänkuin saisin itse päättää mikä sairaus minussa myllää. :))

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko sinulla hengenahdisusta? vinkuuko -rohiseeko hengitys? Voit sairastaa influenssaa ja pitää levätä ettei tule jälkitauteja..kuten poskionteloiden tulehdusta tai keuhkokuumetta..Lääkäriin vaan kun kerran noin moninaiset oireet.Täytyy sun tietää että voitko matkustaa vai pitääkö saada lääkekuuria...hyvää syyslomaa kuitenkin!