anteex jarno,etten mä rohkassu sua tarpeex...joskus vaan kun ollaan ohimennen nähty,huomaan että sä katot mua haikeesti.niin,sä olit todella ihana,mutta niin ujo,että(...taisin olla minäkin...)sä et arvaa kuinka mä olin rakastunu suhun ja kun sä katsoit mua niillä sulosilla silmilläs ja hymyilit mulle,et vonut tietää kuinka mä olisin halunnu niin...suudella sua..enää en voi...ja tiedät kyllä miksi...sinäkään et voi :´)
anteex jarno!
kyynelsilmä
3534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Osuipa taas kohdilleen yksi tarina... tuli ihania muistoja mieleen. Joskus pyörii mielessä ajatus: "mitä jos?"
Jostain kumman syystä tulin lukeneeksi tätäkin palstaa..näin sun veljeäsi eilen..jos sä nyt sitten olet kyseinen ihminen..vuodet on vierineet ja sun muistosi haalennut, vaikka eilen sut kyllä muistin taas. En tiedä, oisko meistä koskaan tullut mitään vaikka merkit oli selvästikin ilmassa silloin. Kai sä olisit halunnut edetä pikkuhiljaa mutta joku tuli väliin ja se oli menoa mun puolelta. Harmillista ehkä mutta nyt on näin.Se on vaan tosiasia jota ei voi muuttaa.
Näitä tarinoita on näköjään enemmänkin kuin yksi, koska voin jo tosta kuvauksesta sanoa että en ole kaipaamasi henkilö.
Mun tapauksessa kävi taas niin, että se olin minä jota vietiin muualle. Mutta edelleen on välillä mielessä muistoja Susannasta. Ja niitä haikeita katseita on joskus ollut vaikea välttää.
Mutta hyvää jatkoa sulle. Parasta kai vaan unohtaa noi muistot...