Tuleva loinen

Opiskelijoille on järjestetty rahoitus opiskelun ajaksi ottamalla opintolainaa hitto niin mitä kitisette,ei mitään muuta kun täysimääräisenä lainan nostoa vaan pöty puhetta että elää mukamas velaksi höpö höpö kun se on rahoitus opiskeluun,nämä ihmiset jotka eivät lainaa ota niin ovat tulevia loisia saakura,mummulta papalta ja vanhemmilta ruinaa rahaa ja sitten saakura vielä sossuun itkeen.
Opiskelut ei oikeen maistu ja pitkitetään valmistumista.
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On todella useampia syitä miksi opintolaina olisi otettava.

Eikä vähäisin ole se, että nämä kouluja käyneet vaativat ja saavat monin kertaista palkkaa työstään heidän koulunsa maksaneisiin palkkatyöläisiin nähden.
Ja nämä nyt veroilla koulut maksaneet, ovat itse maksaneet oman koulunsa ja elantonsa oman opiskelunsa aikana, jopa lukukausimaksut kirjat ja ruuan täysimääräisenä.

Opintorahan edellytys on oltava opintolaina.
Kouluihin takaisin lukukausimaksut, niin suomalaisille kuin muille opiskelijoille.

Äänestä

Aivan oikein ennenhän oli niin jos opiskeli,täyty tehdä töitä ja nenä oli kirjassa kiinni hitto olisikin sillon ollut mahdollisuus joihinkin lainoihin,juuri noin että opintolaina otettava että saa opintorahaa,ei perhana yhteiskunnalla ole varaa maksaa velttoudesta.
Rahaa kyllä löytyy biletyksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahoitusss kirjoitti:

Opiskelijoille on järjestetty rahoitus opiskelun ajaksi ottamalla opintolainaa hitto niin mitä kitisette,ei mitään muuta kun täysimääräisenä lainan nostoa vaan pöty puhetta että elää mukamas velaksi höpö höpö kun se on rahoitus opiskeluun,nämä ihmiset jotka eivät lainaa ota niin ovat tulevia loisia saakura,mummulta papalta ja vanhemmilta ruinaa rahaa ja sitten saakura vielä sossuun itkeen.
Opiskelut ei oikeen maistu ja pitkitetään valmistumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu