Vaikka presidentinvaaliin on nimetty virallisesti vasta kaksi ehdokasta, asetelmat ovat jo selvät. Pääehdokkaat ovat keskustan Paavo Väyrynen, kokoomuksen Sauli Niinistö, SDP:n Paavo Lipponen ja perussuomalaisten Timo Soini.
Vaalikampanja on tällä kertaa erityisen merkittävässä asemassa.
Pääehdokkaat ovat kokeneita politiikan kehäkettuja. He kaikki selviävät toimittajista ja heidän tiukoistakin kysymyksistään. Mutta kun ehdokkaat ottelevat toisiaan vastaan, veri punnitaan.
Joku keskustalainenkin saattaa ajatella, että Väyrynen ei ole minulle sopiva ehdokas, että hänen aikansa on jo ohi.
Tällainen arvio on täyttä soopaa. Väyrysessä on paljon enemmän virtaa kuin kahdessa muussa pääehdokkaassa, Niinistössä ja Lipposessa, jotka ovat jo luopuneet aktiivisesta poliitikon urasta. Väyrysellä on valtava kokemus ja osaaminen. Eikä hän jää taatusti jalkoihin, kun vaalikeskustelut alkavat. Väyrysen kampanjakin on uskomaton: hän vierailee ennen vaalia jokaisessa Suomen kunnassa!
Tärkeintä kuitenkin on, että Väyrynen on ehdokasjoukon ainoa keskustalainen. Kukaan muu ehdokas ei ole, ei sinne päinkään.
On turha tehdä ongelmaa siitäkään, että emme kaikki ehkä ole aina samaa mieltä Väyrysen kanssa. Ei kaikissa asioissa tarvitsekaan olla samaa mieltä. Niinistössä ja Lipposessa on myös heidän omilla puolueillaan nielemistä, vaikka hekin ovat olleet myös puolueidensa puheenjohtajia.
Presidentin tärkein tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Kaikki muu presidentille kuuluva on toissijaista.
Ulkopoliittiset näkemykset, ulkopolitiikan taidot ja ulkopolitiikassa osoitettu kokemus ovat presidenttiehdokkaan ylivoimaisesti tärkeimmät avut.
Siksi presidentinvaalin peruskysymys on: kenen ehdokkaan ulkopoliittinen linja on lähinnä omaa linjaani?
Ensimmäinen vedenjakaja on suhtautuminen Suomen Nato-jäsenyyteen. Väyrysen linja on keskustan linja: itsenäinen, uskottava puolustus. Niinistö on puolueineen Nato-jäsenyyden kärkijoukkoa. Lipponenkin on Nato-mielinen.
Lipposta ja Niinistöä rasittavat suuret poliittiset epäonnistumiset. He olivat keskeiset suomalaiset arkkitehdit, kun Suomi vietiin euroon ja kun Kreikka hyväksyttiin myöhemmin mukaan. Näitä päätöksiä runnottaessa tehtiin suuria virheitä.
Lipponen ja Niinistö olisivat voineet vaikuttaa sääntöihin niin, että nykyisenlaiset jäsenmaiden kriisit olisivat olleet mahdottomia. He olisivat myös voineet estää sellaisten maiden mukaan tulon, jotka eivät olleet euroon valmiita.
Mutta he eivät ymmärtäneet ja osanneet.
Näin historia tuomitsee. Tätä tuomiota ei pääse karkuun.
http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/väyrynen_ei_jää_takuulla_jalkoihin_5504167.html
Vaalikampanja on tällä kertaa erityisen merkittävässä asemassa.
Pääehdokkaat ovat kokeneita politiikan kehäkettuja. He kaikki selviävät toimittajista ja heidän tiukoistakin kysymyksistään. Mutta kun ehdokkaat ottelevat toisiaan vastaan, veri punnitaan.
Joku keskustalainenkin saattaa ajatella, että Väyrynen ei ole minulle sopiva ehdokas, että hänen aikansa on jo ohi.
Tällainen arvio on täyttä soopaa. Väyrysessä on paljon enemmän virtaa kuin kahdessa muussa pääehdokkaassa, Niinistössä ja Lipposessa, jotka ovat jo luopuneet aktiivisesta poliitikon urasta. Väyrysellä on valtava kokemus ja osaaminen. Eikä hän jää taatusti jalkoihin, kun vaalikeskustelut alkavat. Väyrysen kampanjakin on uskomaton: hän vierailee ennen vaalia jokaisessa Suomen kunnassa!
Tärkeintä kuitenkin on, että Väyrynen on ehdokasjoukon ainoa keskustalainen. Kukaan muu ehdokas ei ole, ei sinne päinkään.
On turha tehdä ongelmaa siitäkään, että emme kaikki ehkä ole aina samaa mieltä Väyrysen kanssa. Ei kaikissa asioissa tarvitsekaan olla samaa mieltä. Niinistössä ja Lipposessa on myös heidän omilla puolueillaan nielemistä, vaikka hekin ovat olleet myös puolueidensa puheenjohtajia.
Presidentin tärkein tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Kaikki muu presidentille kuuluva on toissijaista.
Ulkopoliittiset näkemykset, ulkopolitiikan taidot ja ulkopolitiikassa osoitettu kokemus ovat presidenttiehdokkaan ylivoimaisesti tärkeimmät avut.
Siksi presidentinvaalin peruskysymys on: kenen ehdokkaan ulkopoliittinen linja on lähinnä omaa linjaani?
Ensimmäinen vedenjakaja on suhtautuminen Suomen Nato-jäsenyyteen. Väyrysen linja on keskustan linja: itsenäinen, uskottava puolustus. Niinistö on puolueineen Nato-jäsenyyden kärkijoukkoa. Lipponenkin on Nato-mielinen.
Lipposta ja Niinistöä rasittavat suuret poliittiset epäonnistumiset. He olivat keskeiset suomalaiset arkkitehdit, kun Suomi vietiin euroon ja kun Kreikka hyväksyttiin myöhemmin mukaan. Näitä päätöksiä runnottaessa tehtiin suuria virheitä.
Lipponen ja Niinistö olisivat voineet vaikuttaa sääntöihin niin, että nykyisenlaiset jäsenmaiden kriisit olisivat olleet mahdottomia. He olisivat myös voineet estää sellaisten maiden mukaan tulon, jotka eivät olleet euroon valmiita.
Mutta he eivät ymmärtäneet ja osanneet.
Näin historia tuomitsee. Tätä tuomiota ei pääse karkuun.
http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/väyrynen_ei_jää_takuulla_jalkoihin_5504167.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin eikä Väyrynen ole mikään sateenkaariperheiden asianajaja, kuten Haavisto, Lipponen ja Niinistö ovat!
Väyrynen on hyvä ehdokas Presidentiksi, mutta ajanjakso ei tarjoa sellaista mahdollisuutta hänelle, sillä meidän on välttämättä liityttävä Natoon, ja puoluetoiminta on jo asialla Kokoomuksen toimesta.
Ja tekisi mieleni hieman tiedustella Nato vastaisuutenne perusteita, vai onko se ainoastaan arvojohtajamme Tarja Halosen ansiota. Jokatapauksessa on selvää että kansallinen oma armeijamme ei riitä, ja jos sellaista väittää tosissaan, niin ei tajua oman armeijamme riittämättömyyttä, jolloin koko miesvahvuutemme voitaneen lyödä, ja silloin Suomi olisi kokonaisuudessaan mennyttä. Niinpä Nato vastaisuuden edustaja voitaneen luokitella isänmaan pahimmaksi petturiksi, ja sellainen ei halua Värynenkään varmasti olla, niinpä hänen vanha Nato kielteisyytensä tulee muuttumaan. Salut.
Äänestätkö sinä Niinistöä ja samalla kannatat homoutta? Jos äänestää Niinistöä totisesti kannattaa homoutta!