Jokunen viikko sitten kokeilin miesystäväni kanssa roolileikkiä, jossa hän oli miehitysvallan edustaja ja minä vangiksi joutuva vapauden puolustaja. Mies on kotoisin entisestä miehitetystä maasta.
Roolileikki ei varsinaisesti liittynyt seksiin, mutta kun mies puristi minua pidätysotteessa sylissään, mieleeni tuli väkisinkin, että tilanteen voisi esittää myös seksuaalisesti uhkaavana. Kerroin kumppanilleni, että minulla oli myös vangitsemiseen liittyvä seksifantasia, mutta hän ei oikein innostunut siitä.
Leikin jälkeen menin sängylle toivoen, että mies joko aloittaisi saman uudelleen tai viettelisi minut. Hän tuli halailemaan minua, mutta kun kysyin, mitä hän halusi tehdä, hän sanoi, ettei hänellä ollut mielessä mitään erityistä. Sen sijaan hän väitti minun olevan niin pieni ja hento, että minulle voisi tehdä mitä tahansa enkä pystyisi puolustautumaan.
Olen tosiaan varsin pienikokoinen, mutta miksi ihmeessä minulle pitäisi tehdä mitään, kun vapaaehtoisesti haluan esittää vangiksi ja karkotettavaksi joutuvaa? Roolileikki-idean lähtökohta on kesällä kirjoittamani teksti, jonka toivon joskus päätyvän näyttämölle harrastajateatteriryhmämme esittämänä. Olisin tietenkin iloinen, jos miesystäväni vihollisen osassa lähentelisi minua, mutta miksi ihmeessä vaaraton leikki tuo hänen mieleensä väkivallan? Kaiken lisäksi mies sanoo olevansa valmis tarvittaessa puolustamaan minua. Hyvä niin, mutta olen vieläkin ihmeissäni noista avuttomuuskommenteista.
Erikoinen reaktio
6
1277
Vastaukset 6
- fdsttyee665544
Kerro suoraan että haluat roolikeikkiä, eikä sen tarvitse olla muuta kuin leikkiä.
- vain mies
En oikein ymmärtänyt ongelmaasi. Roolileikissä ja vangitsemiseksifantasiassa on kyse seksin ja vallan yhdistelmästä. Miehsi tajusi tämän ja kertoessaan avuttomuudestasi, hän juuri puhui tästä vallasta. Sinusta jokin hänen reaktiossaan oli kuitenkin pielessä? En ymmärtänyt mikä. Minuin ymmärrykselläni ei ole merkitystä, mutta oletan kyllä, ettei miehesikään voinut millään käsittää, mikä nyt meni pieleen. Ensin kerrotaan vangitsemisfantasiasta ja leikitään roolileikkiä miehittäjästä ja vangitusta naisesta ja sitten mies kertoessaan fyysisestä vallastaan naiseensa nähden toimikin jotenkin väärin.
Keskustelkaa toisillenne selvästi, mitä haluatte ja mitä tarkoitatte. Minusta tuntuu, että ennen keskustelua sinun kannattaisi keskittyä ja kertoa itsellesi, mitä oikein haluat. Ei minulle pälkähtänyt päähänkään, että mies vaivautuisi ja rupeaisi puhumaan minun fyysisestä olemuksestani. Ensin kyse oli roolihenkilöistä ja siitä, mitä heidän välillään tapahtui, mutta kun kysyin mieheltä, mitä hän halusi, puhuin tositilanteesta, johon kuului meidän läheinen suhteemme eikä minun tietääkseni mitään vaarallista. Mies tuntui jotenkin vertaavan roolihenkilöiden välistä asetelmaa minun todelliseen olemukseeni, mikä ei suinkaan ollut tarkoitus.
- exp valitettavasti
näin se menee. ei onnistunut roolileikit exän kanssa..
- Ihmettelen vaan
Valitettavasti suomalaisnaiset kunnostatutuvat aina mitä oudompien ulkomaalaisten kera. 1918 vonder Goltzin itämeren divisoonan sakemannien kera. Jäi paljon äpäriä
ja 1939-1945 saksalaiset maan lähes miehittäneet jälleen paljon äpäriä. Jopa venäisten sotavankien kanssa piti päästä nussimaan ja tehdä äpäriä
Sitten nämä nykyiset ottavat kontaktia pakolaisten ja sotarikollisten kera. Ihmettelevät mikäli eksoottinen mies ei suominaisen leluna jaksa.Minua eivät kiinnosta sotarikolliset eivätkä muutkaan "oudot ulkomaalaiset". Miesystäväni vain sattuu olemaan eestiläinen, ja kyllä, hänen maansa miehityshistoria vaikuttaa paljon keskusteluihimme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053040Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E71943- 42817
- 69766
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi43559Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit48526Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80465Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k25460Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.82451