Apostolien ajan seurakuntamalli

Kirjoitusten mukaan

31

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkuun takas
    • uskovien yhteys

      kuunteleva_kirkko92011 22:170 SULJE
      Ei, kirkko ei ryhdy vainoamaan. Ymmärrän, että tällaisia tunteita herää. Tällä hetkellä selvitellään isoja asioita ja kirkon tietynlainen uudistuminen on varmasti tarpeen - eikä siis vain siihen liberaaliin suuntaan. :) Ihmisten hengellisiin koteihin ja omaan identiteettiin liittyvät kysymykset ovat niin herkkiä, että ne herättävät hyvin voimakkaita tunteita ja ne heijastuvat taas keskusteluissa. Tällä hetkellä ei ehkä oikein osata asetella sanoja viisaasti.

      Kirkko on kuitenkin Jumalan hoidossa, luotetaan siihen. Me ihmiset olemme kirkkoa horjuttaneet vuosisatojen aikana, mutta kun Kristus on kirkon pää tai seurakunnan pää - miten kukin haluaa ajatella - ei olla tuhon tiellä. Yhdessä uskoen ja toisiamme lähimmäisenrakkaudella tukien meillä on mahdollisuus löytää oikea uskovien yhteys.

      pappi Sonja

      • Pappo Sonja
        Uudesti yntyneiden yhteys on aika pieni luterilaisessa seurakunnassa,sen sijaa nimikristittyjä on valtaosa jäsenistä,minun muistin aika ei ole kirkossa tapahtunut yhtään tunnustekoa,sillä tavalla että kanssa matkaa todistaisi jeesus on häne parantanut,ja ylistäisi siitä jumalaa.
        Pyhän hengen täyteys puuttu,miksi ei tunnuteta syntejä ollaan epä uskisia,ei siinä jeesus toimi niin kuin olis hänen tahtonsa.


    • Topiolst.
    • usko toivola
    • Totuus kunniaan
    • + 10

      Oikein.

    • Oikea totuus kunniaa
    • adkl

      Usein unohtuu nuissa pohdinnoissa Apostoli Paavalin Timoteus ja Titus kirjeet, kun tuijottelee vain Apostolien tekoja!

    • JeesusPuolue

      Jeesukselta paloi hihat, kun huomasi Isänsä huoneesta markkinapaikan syntyneen! Herra kääri hihat ja teki ruoskan, kaato arpajaispöydät, antoi piiskan viuhua.
      Tekikö Kristus syntiä suuttuessaan? EI, KOSKA KUOLI SYNNITTÖMÄNÄ!

      MISTÄ LÖYTYY TÄNÄ PÄIVÄNÄ JEESUKSEN TYÖMIEHET, JOTKA SEURAAVAT HÄNEN JÄLKIÄÄN?
      ME OLLAAN KAIKKI JÄNISHOUSUJA, EIKÄ KIIVAILLA USKOMME PUOLESTA, VAAN UIDAAN TYYTYVÄISINÄ MARKKINAHUMUSSA JA VALTAVIRRASSA!!!

      HÄVETTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ......

      • body2

        "Eikä kiivailla uskomme puolesta.."

        Sotia, uskon sotia ja tuhoja uskontojen tuhoja on ollut jo ihan tarpeeksi ,eikä niitä kaivata yhtään lisää.


    • aivan niin

      se on totta!

    • hmmmmmmm2

      Paavola ja Lindroos kirjoittavat molemmat oikein. Olen itse vapaaseurakunnassa, jossa opetetaan juuri noin. Seurakuntamme kuuluu Suomen vapaakirkkoon. Pastorimme kuitenkin opettaa, että emme tingi Raamatun sanasta, vaikka muut vapaakirkon jäsenseurakunnat alkaisivat tinkimään. Silloin eroaisimme vapaakirkosta. En näe ongelmaa seurakuntaan kuulumisessa, jos tämä totuus ymmärretään. Teemme paljon yhteistyötä mm helluntailaisten kanssa, vedämme mm yhteisiä nuorteniltoja. Lindroos opettaa, että kannattaa välttää eri kirkkoja ja seurakuntia, mutta samassa yhteydessä antaa osoitteen omaan seurakuntaansa. Sitä sopii pohtia.

    • Totuus on yksi

      Siunausta Jumalan seurakunnalle!

      Vastaus esitettyihin kysymyksiin:
      "Älkäämme jättäkö OMAA seurakunnan kokoustamme!" Hebr. 10:25.
      Mitä seurakuntalaisten kokoontumista tuo silloin todettu "OMA" tarkoitti? Voimme tulla vain siihen johtopäätökseen, että
      alkuseurakunnan mallin mukaista JUMALAN seurakunnan toimintaa ei tule jättää, vaan siihen tulee jokaisen yksilöuskovaisen mukautua. Mutta kaikki muut toiminnot tulee jättää.

      Tässä linkissä tarkemmin Jerusalemin herätyksestä, joka toimii:
      http://www.Jeesus-on-Herra.com/jerusaleminheratys.htm

      Pyhä Henki avaa tätä asiaa nyt kaikkialla.
      Annetaan Hänelle vapaat kädet.
      Asia on aina ollut auki pienelle joukolle. Mutta nyt lopunaikana seurakuntatotuus avataan laajalti koko Jumalan kansan keskuudessa.

      -

      Seurakunta on yksi!

      • Risti-riitaista.


      • Aika paksua

        Eli kaikki pois omista seurakunnista ja mukaan tähän seurakuntaan, jonka yhteystiedot linkissä? Hei kamoon!!!


    • 1 Kor. 1:2.

      Mihin seurakuntaan kuuluivat alkuseurakunnan kristityt,
      mm. Korinttossa?
      1 Kor. 1:2.

      • LKS

        No jos luet tarkkaan niin huomaat että ne kuuluivat korinton seurakuntaan.

        " Kullakin paikkakunnalla toimi useita uskovien ryhmiä, jotka toimivat yhdessä mahdollisuuksien mukaan, mutta ne eivät olleet järjestäytyneet muista erillisiksi kirkkokunniksi. "

        JUURI NÄIN!!! On olemassa

        1. Jumalan seurakunta (kaikki uskovaiset maailmassa)
        2. Paikallis seurakunta, paikkakunnan mukaan (esim Espoon seurakunta)

        UT:ssa ei ole mallia "liikkeistä" esim Helluntai, Lutherilainen, Baptisti, jne seurakunnista, itse asiassa Paavali nuhteli kun jotkut uskovat oli ruvennut seuraamaan apostolien opetuksia ja kutsuivat itsensä olevan esim "Paavalin puolella". Nämä eri "Seurakunnat" vaan jakaa Jumalan seurakuntaa ja tuottaa paljon riitaa.


    • Juuh

      No nämä Korinttolaiset kuuluivat tietenkin siihen Läntisen pitkäkadun seurakuntaan (lähellä rautatieasemaa)....

    • Stadista juuh

      Samaa porukkaa. Juuh.
      Katso vaikka 1 Tessal. 2:14.

    • Ekkleesiologi

      Aloituskirjoituksessa ollut linkki seurakuntaopetukseen on tervettä oppia:

      http://kristinusko.wordpress.com

      Mutta siinä oli virheellinen opetus evankeliumeiden syntymästä. Kirkon teologia opettaa, että evankeliumit ovat kulkeneet suullisena perimätietona jopa kymmeniä vuosia. Raamattu ei opeta sellaista. Evankeliumit ovat syntyneet niiden kirjoittajien muistiinpanoista hyvin varhain. Esim. Luukkaalla oli evankeliumilleen luotettavat silminnäkijät.
      "Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu." Luuk.- 1:1-4.
      Kirkon teologia on aina eksyttävää.

    • Omalla nimellä

      No joo. Olihan siellä linkissä hyvääkin. Mutta ei ole vakuuttavaa, jos kirjoittaja ei uskallla toimia omalla nimellään.
      MIES pysyy sanojensa takana omalla nimellään.

    • Memory
    • Kannattaa katsoa
    • Uskonnollisuus etoo

      Tää on tosi hyvä keskustelun aihe. Ite oon eronnu kirkosta just sen takia, et mun mielestä se ei edusta oikee mitää ja on täynnä kaikkea sekaannusta ja puppua. Ei pelkästään kirkko vaan koko luterilainen oppi ja myöskin muut "seurakunnat". Ottakaa myös huomioon se tosiasia, että suomenkielinen raamattu on käännetty vastaamaan mahdollisimman hyvin kirkon oppia.

      Ehdotukseni onkin, että lakkautetaan kirkko toimimattomuutensa ja turhuutensa takia.

    • Kannattaa katsoa

      Sama mieltä.

    • Siinä suora tie
    • Jyrki Rossin sivulta

      • JUMALAN SEURAKUNTA
      - Turussa toimiva seurakunta, joka korostaa yhteyttään alkuperäiseen Jumalan seurakuntaan, jonka Jeesus itse perusti maan päälle. Jumalan seurakunnan, ts. Kristuksen ruumiin eli ekkleesian (kr. sanoista ek kaleoo = ulos kutsutut) periaatteella kokoontuu ihmisiä ympäri Suomea pääasiassa kodeissa toteuttaen alkuseurakunnan mallia. Näin Turussa toimiva yhteisö on yksi vastaava yhteisö ympäri Suomea ja koko maailmaa toimivien seurakuntien joukossa.
      - Turussa toimivan Jumalan seurakunnan taloudesta vastaa rekisteröity yhdistys Seurakunta-apu ry., johon srk ei sinänsä ole sidottu.
      - Turun Jumalan srk ei ole sidoksissa mihinkään maallisiin organisaatioihin, vaan katsoo kuuluvansa todelliseen Jumalan seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen, jota Kristus päänä johtaa.
      - Maailmanlaajuiseen Jumalan seurakuntaan (jolla ei siis virallista organisaatiota) kuuluvat kaikki maailman uskovat kautta aikojen.
      - jäsenmäärää ei arvioida
      - yksittäisillä seurakuntalaisilla on yhteyksiä esim. vapaisiin suuntiin
      - toimintaan kuuluu evankelioimistapahtumat ja muut hengelliset kokoukset
      - opissa korostuu apostolisen ajan ja Uuden testamentin painotukset mm. henkilökohtaisesta uskoontulosta, uskovien upotuskasteesta ja henkikasteesta kielilläpuhumisineen.
      - Uskontunnustuksena: "Jeesus on Herra"
      - Jumalan seurakuntaan kuuluu ihminen, joka (lainattu srk:n kotisivuilta)
      1) on tullut uskoon eli uskonut syntinsä anteeksi Jeesuksen Nimessä ja ristin sovintoveressä.
      2) on saanut Pyhän Hengen lahjan sisimpäänsä. "…luvatun Pyhän Hengen sinetti" (Ef.1:13).
      3) on luopunut syntielämästään eli tehnyt parannuksen (= kokonaisvaltainen elämän suursiivous).
      4) on ottanut upotuskasteen vedessä Herran Jeesuksen Kristuksen Nimeen (Apt.2:38, 41; 10:44-48).
      5) tunnustaa Jeesuksen ylösnousseeksi Herrakseen ja syntiensä sovittajaksi (Room.10:9-10).
      6) elää elämäänsä Jeesukselle, Häntä varten. Jeesus on hänen elämänsä (2 Kor.5:14-17).

      • alkuekklesia

    • Turussa toimivasta Jumalan seurakunnasta löytyy arveluttavia tietoja netistä. Googlettakaa ja lukekaa "sanansaattajat.com" sta lisätietoja. Seurakunta on tiukasti yhden henkilön käsissä. Seurakunta ei kestä minkäänlaista kritiikkiä. Se poistattaa keskustelupalstalta seurakuntaa kohtaan kriittisiä keskusteluja.

      Ristinvalossa on heidän oma fooruminsa. Sieltä voitte käydä lukemassa yksityiskohtaisia ohjeita seurakunnalle "uhraamisista" eli kymmenyksistä.

      Sieltä löytyy myös tietoa mitä saattaa tapahtua henkilölle, joka arvostelee Jumalan voideltua. Tässä tapauksessa, "Jumalan voideltu", annetaan selvästi ymmärtää, kuka.

      Oikeassa kasteessa on käytettävä seurakunnan johtajan hyväksymää sananmuotoa, joten uskovana aikuiskasteen saanut voidaan kastaa uudelleen.

      Olkaa varovaisia tämän seurakunnan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2173
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      118
      1846
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1581
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1207
    5. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1202
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1036
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1033
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      994
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      917
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      28
      900
    Aihe