.."Entisessä elämässäni" oli ihminen, jota rakastin mutta hän myös satutti minua hyvin paljon. Saimme yhteisiä lapsia, joiden kautta joudun usein tekemisiin tämän ihmisen kanssa. Asia jota olen miettinyt välillä, liittyy siihen, että ymmärsikö/ymmärtääkö tämä ihminen tekemänsä vääryydet minua kohtaan? Näkeekö hän minut millaisena nyt kun elämä on jatkunut ja olen selvinnyt suurimmasta osasta aiheuttamastaan mielipahasta?
Näkijälle
2
64
Vastaukset
Hei
on ihmisiä, jotka eivät katso taaksepäin, eivätkä opi virheistään. he nauttivat tästä päivästä ja palvovat omaa vatsaansa.
sinun entisesi taitaa olla sellainen ihminen.
voisit ajatella asiaa toisinpäin, eli kummastele, kuinka pieni häkki hänen maailmansa onkaan.
siihen ei ole tilaa kenellekään muulle, korkeintaan vain käymään.
opettele jättämään entisesi omaan arvoonsa, sinä sentään jatkat eteenpäin ja teet arvokasta työtä, myös vanhempana.
kun hyväksyy menneen ja tietää kasvaneensa siitä ulos, osaa potkia eteenpäin kohti uutta onnellista tulevaisuutta.
sinulla on hyvä omatunto ja se on hieno asia.
t: Keskiyö- Aika kultaa muistot
Kiitos. Olenkin näin ymmärtänyt, ettei häntä kiinnosta mitä on joskus tapahtunut. Olen itse elämänkatsomukseltani ja arvoiltani todellakin erilainen ja on hyvä, että olen saanut rinnalleni arvoiseni kumppanin. :))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971625- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 81689
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661