Onko Aurinko olemassa?

Mikäli on, silloin jumalakin pienellä jiillä on olemassa.

13

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a_theisti

      Aurinko on minun jumalani. Ilman häntä en olisi koskaan syntynytkään, hän ylläpitää (lähes) kaikkea elämää maapallolla. Viiden sadan miljoonan vuoden päästä Hän kärventää tämän meidän piskuisen pallomme elinkelvottomaksi. Aurinko on jumalani, ja näin on hyvä.

      • Pakstori

        Jeesus sanoi, Tiibetiläisessä testamentissa(apokryf9, että aurinko on vain Jumalan luomistyö, ja sen vuoksi sitäkään ei tule palvoa Hänen sijaansa. Aurinko ei myöskään ymmärrä mitään puheestamme tai tarpeistamme, toisinkuin Jumala.


    • asianharrastaja

      Tähtitieteilijäin mielestä Aurinko on erisnimi maapallon keskustähdelle eikä muita aurinkoja ole, vain muita tähtiä. Runoilijat taitavat ajatella toisin.

      Jumala (iso J) on yksijumalaisen uskonnon nimitys oman uskonsa jumalalle, joita siis voi kahdestakin syystä olla monia. Minun uskossani on yhteensä vain yksi Jumala, jonka ihmiset ovat ymmärtäneet hyvin monella eri tavalla.

      • Kun puhutaan Jumalasta isolla J:llä, tarkoitetaan yhtä ja tiettyä jumalaa. Kyseessä on sikäli erikoinen erisnimi, että nimi on eri kielissä eri vaikka kysymys onkin samasta persoonasta: Jumala, God, Allah, Jahve, Deus, Tanrı jne.


      • a.
        Töppönen kirjoitti:

        Kun puhutaan Jumalasta isolla J:llä, tarkoitetaan yhtä ja tiettyä jumalaa. Kyseessä on sikäli erikoinen erisnimi, että nimi on eri kielissä eri vaikka kysymys onkin samasta persoonasta: Jumala, God, Allah, Jahve, Deus, Tanrı jne.

        Tyhmä. Jumala, God, Allah, ja Deus eivät ole persoonanimiä mutta Jahve on.


      • a. kirjoitti:

        Tyhmä. Jumala, God, Allah, ja Deus eivät ole persoonanimiä mutta Jahve on.

        Mitä Jumala, God, Allah ja Deus sitten ovat ja miksi ne kirjoitetaan isolla?


      • Aukino

        Lainaa: asianharrastaja
        Tähtitieteilijäin mielestä Aurinko on erisnimi maapallon keskustähdelle eikä muita aurinkoja ole, vain muita tähtiä. Runoilijat taitavat ajatella toisin.

        Nyt en ymmärtänyt... Nykytähtitiede esittää, että SUURIN OSA kaikista tähdistä on aurinkomme kaltaisia aurinkoja ja tähtiä vain siksi, että näyttävät pieniltä, koska ovat niin kaukana...

        Jos 12 tähteä pallolla maapallmomme ympärillä on noin käsivarren mitan päässä toisistaan, käsivarrella mitattuna, on SE SE 1. tähtikuori... Olen ponganut usein 2. tähtikuoren tähtiä, jotka ovat kirkkaita, ja ovat noin PUOLEN käsivarren mitan päässä toisistaan....

        Etäisyys siis kahdella tähtikuorella on melko tarkkaan kaksinkertainen verrattuna 1. tähtikuoren etäisyyteen meistä....


      • asianharrastaja
        Aukino kirjoitti:

        Lainaa: asianharrastaja
        Tähtitieteilijäin mielestä Aurinko on erisnimi maapallon keskustähdelle eikä muita aurinkoja ole, vain muita tähtiä. Runoilijat taitavat ajatella toisin.

        Nyt en ymmärtänyt... Nykytähtitiede esittää, että SUURIN OSA kaikista tähdistä on aurinkomme kaltaisia aurinkoja ja tähtiä vain siksi, että näyttävät pieniltä, koska ovat niin kaukana...

        Jos 12 tähteä pallolla maapallmomme ympärillä on noin käsivarren mitan päässä toisistaan, käsivarrella mitattuna, on SE SE 1. tähtikuori... Olen ponganut usein 2. tähtikuoren tähtiä, jotka ovat kirkkaita, ja ovat noin PUOLEN käsivarren mitan päässä toisistaan....

        Etäisyys siis kahdella tähtikuorella on melko tarkkaan kaksinkertainen verrattuna 1. tähtikuoren etäisyyteen meistä....

        Kuten sanoin, tähtitieteilijät sanovat kaikkia niitä tähdiksi eikä auringoiksi, koska omalla keskustähdellämme on erityinen nimi. Aurinkokin näyttäisi siis tähdeltä, jos sitä katsottaisiin tarpeeksi kaukaa. Koska se on tähti.

        Kirjan "Tähtitieteen perusteet" lopussa on taulukko, jossa on 30 Maan lähintä tähteä ja 30 taivaan kirkkainta tähteä. Vain muutama on samoja, eikä mitään tähtikuoria ole.


    • En suinkaan kirjoittanut sitä vahingossa isolla A:lla. Minulle Auringon palvonta on yksi muoto sen jumaluuden kunnioittamisessa, joka ihmisen evoluution aikana on ihmisyyden rinnalla kehittynyt.

      Muuta syytä ajatella, että jumaluus on kehittynyt ihmisyyden rinnalla sen sijaan että olisi luonut maailman tai ollut olemassa ennen ihmistä, ei ole kuin se että eläimillä ei tunnu olevan mitään uskontoon verrattavaa. Toki joidenkin lajien edustajat ymmärtävät oman itsensä olemassaolon (oman kuvan tunnistaminen peilissä, Kokon määritelmä "hieno eläin gorilla") ja lajitoverin kuolema näyttää tuottavan suruksi tunnistettavan reaktion.

    • asianharrastaja

      Ymmärrän tarkoituksesi ja pidän sitä johdonmukaisena spekulaationa, mutta on toinenkin vähän mutkikkaampi.

      Ihmisen tietoisuus olisi voinut myös kehittyä evoluutiolla syntyneen aivorakenteen laajentumana todellisen jumaluuden vaikutuksesta, saaden aikojen kuluessa erilaisia muotoja. Katse ainutlaatuisena pidettyyn lähitähteemme oli erityisen ymmärrettävä jääkauden talven alkaessa vähän hellittää.

      Ensimmäinen lukemani aivotutkijan kirja (Damasio: Inhimilinen) pani muuten ihan päreiksi Koko-gorillan koko tarinan likimain syyttäen apinan ohjaajaa tiedehuijauksesta. Ei hän suuremmasti uskonut eläinten tunteisiinkaan, paitsi ihmisaivojen luomana selityksenä niien käytökselle.

      • > Ei hän suuremmasti uskonut eläinten tunteisiinkaan, paitsi
        > ihmisaivojen luomana selityksenä niien käytökselle.

        Kun Hiskin perheen partacollie Lotta kuoli, kissa Miku oli pari viikkoa hyvin vähäpuheinen ja piileskelevä.

        Hiski puhui kissaa niin hyvin että saattoi keskustella Mikun kanssa useita kymmeniä naukaisuja. Hiskin äiti sanoi aivan tosissaan että toisesta huoneesta kuunnellen ei aina erottanut kumpi on kumpi. (Anteeksi, taas menee vakava aihe aivan leikiksi.)

        *purr purr purr*


      • > Ensimmäinen lukemani aivotutkijan kirja (Damasio: Inhimilinen) pani muuten
        > ihan päreiksi Koko-gorillan koko tarinan likimain syyttäen apinan ohjaajaa
        > tiedehuijauksesta.

        En ole Damasion kirjaa lukenut, mutta lieneekö hänen ajatuskulkunsa se, että Koko ei oikeastaan ajatellut eikä ollut viisas vaan sen keskustelu oli jonkinlainen kokoelma ehdollistuneita eleitä, ts tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä tavalla vastaamista?


      • asianharrastaja
        hiski.k kirjoitti:

        > Ensimmäinen lukemani aivotutkijan kirja (Damasio: Inhimilinen) pani muuten
        > ihan päreiksi Koko-gorillan koko tarinan likimain syyttäen apinan ohjaajaa
        > tiedehuijauksesta.

        En ole Damasion kirjaa lukenut, mutta lieneekö hänen ajatuskulkunsa se, että Koko ei oikeastaan ajatellut eikä ollut viisas vaan sen keskustelu oli jonkinlainen kokoelma ehdollistuneita eleitä, ts tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä tavalla vastaamista?

        Näinkin, mutta hän painotti myös sitä, että tietomme Kokosta ovat yhden ihmisen kertomaa, joka myös ainoana "tulkitsi" Kokon viittomia. Objektiivisen havainnoinnin edellyttämiä menetelmiä ei käytetty.

        Pahoittelen jo kahdessa viestissä tekemääni virhettä. Ei Damasio, vaan Gazzaniga (kirja "Inhimillinen", ss 66-78).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      27
      1847
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      107
      1510
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1411
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1056
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      902
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      47
      896
    7. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      863
    8. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      27
      820
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      797
    10. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      127
      795
    Aihe