MIksi te jumalattomat haluatte olla perkeleen
kanssa liitossa? Syntiinlankeemukseesa Aadamiin
tuli saatanan luonto, koska hän oli synnitön
ennen sitä ja ainoastaan vanha käärme jota
perkeleeksi kutsutaan oli syntinen.
Nyt Aadamin kuoltua hengelliseti, hengellinen
kuolema on ero Jumalasta, niin hänen henkensä
kuoli tämän lankeemuksen seurauksena.
1.Moos.2:17. mutta hyvän- ja pahantiedon puusta
älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä
syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."
Hän jatkoi maanpäällistä elämäänsä silti, mutta
oli saanut henkeensä synnin luonnon so. saatanan
luonnon. Tällainen ihminen tekee syntiä sen
vuoksi koska on nyt syntinen luonnoltaan ja
kaikki toimivat luontonsa mukaan.
Tämä on liitto perkeleen kanssa jonka ensimmäinen
Aadam solmi ja kaikki ihmiset ovat tulleet tästä
liitosta osallisiksi.
Miksi näin tapahtui. Siksi, että Jumala antoi
ihmiselle vapaan tahdon ja että ihminen olisi
vapaaehtoisesti rakastanut Jumalaa. Tämä vapaa
tahto ei olisi voinut toteutua, ennekuin olisi
ollut vapaus valita myös vastakohta. Ja tämä
valinta mahdollisuus oli hyvän ja pahan tiedon
puu.
Jumala valmisti lankeemuksen jälkeen
mahdollisuuden palata Isän yhteyteen. Ja se
mahdollisuus on Jeesus Kristus jota sanotaan
raamatussa viimeiseksi Aadamiksi ja joka on
taivaasta.
Uudestisyntymässä ihminen kuolee pois tästä
saatanan luonnosta joka on hänen henkensä tila ja
häneen tulee Jumalan henki ja Hänen luontonsa.
Ja hän on pyhä kun on Jumalasta syntynyt.
Hänen edukseen luetaan Jumalan Pojan vanhurskaus,
siis synnittömyys ja syyttömyys seisoa Isä
Jumalan edessä.
Häntä ei enää rangaista synneistään, koska
Jeesuksen veri on hänet puhdistanut. Jeesuksen
vihmontaveri pitää hänet koko ajan synnittömänä
Isä Jumalan edessä.
Kuoltuaan hän pääsee taivaaseen, koska sinne
pääsee vain synnittömät ihmiset.
Mikään synti ei peri taivaan valtakuntaa.
Huomaatko mikä valtavuus on Jeesuksen veren
voima, joka on täysin riittävä lunastamaan
ihmiset synnin ja kuoleman vallasta. Ja ei
tarvitse kuin ottaa Jeesus sovittajana vastaan,
niin olet taivaan kansalainen.
Olet samassa tilanteessa kuin ensimmäinen Aadam.
Sinä olet nyt luonteeltasi syntinen, mutta voit
valita synnittömyyden lunastuksen Jeesuksen
Kristuksen veren kautta. Ensimmäinen Aadam oli
synnitön, mutta valitsi synnin.
Asiat ovat vain käänteisiä.
Hyvän ja pahan tiedon puuta vastaa Jeesus ja
saatana. Voit nytkin vapaaehtoisesti valita
Jumalan rakastamisen.
Raamatu sanoo, että saatana sidotaan vasta sen
jälkeen kun valittujen luku on täysi. Miksi näin
on? Siksi, että vapaa tahto toteutuu vain kun on
vaihtoehto, muuten olisimme robotteja.
Vaihtoehdot ovat Jeesus ja saatana. Se on tämän
päivän hyvän ja pahantiedon puu.
Valinta on sinun.
kanssa liitossa? Syntiinlankeemukseesa Aadamiin
tuli saatanan luonto, koska hän oli synnitön
ennen sitä ja ainoastaan vanha käärme jota
perkeleeksi kutsutaan oli syntinen.
Nyt Aadamin kuoltua hengelliseti, hengellinen
kuolema on ero Jumalasta, niin hänen henkensä
kuoli tämän lankeemuksen seurauksena.
1.Moos.2:17. mutta hyvän- ja pahantiedon puusta
älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä
syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman."
Hän jatkoi maanpäällistä elämäänsä silti, mutta
oli saanut henkeensä synnin luonnon so. saatanan
luonnon. Tällainen ihminen tekee syntiä sen
vuoksi koska on nyt syntinen luonnoltaan ja
kaikki toimivat luontonsa mukaan.
Tämä on liitto perkeleen kanssa jonka ensimmäinen
Aadam solmi ja kaikki ihmiset ovat tulleet tästä
liitosta osallisiksi.
Miksi näin tapahtui. Siksi, että Jumala antoi
ihmiselle vapaan tahdon ja että ihminen olisi
vapaaehtoisesti rakastanut Jumalaa. Tämä vapaa
tahto ei olisi voinut toteutua, ennekuin olisi
ollut vapaus valita myös vastakohta. Ja tämä
valinta mahdollisuus oli hyvän ja pahan tiedon
puu.
Jumala valmisti lankeemuksen jälkeen
mahdollisuuden palata Isän yhteyteen. Ja se
mahdollisuus on Jeesus Kristus jota sanotaan
raamatussa viimeiseksi Aadamiksi ja joka on
taivaasta.
Uudestisyntymässä ihminen kuolee pois tästä
saatanan luonnosta joka on hänen henkensä tila ja
häneen tulee Jumalan henki ja Hänen luontonsa.
Ja hän on pyhä kun on Jumalasta syntynyt.
Hänen edukseen luetaan Jumalan Pojan vanhurskaus,
siis synnittömyys ja syyttömyys seisoa Isä
Jumalan edessä.
Häntä ei enää rangaista synneistään, koska
Jeesuksen veri on hänet puhdistanut. Jeesuksen
vihmontaveri pitää hänet koko ajan synnittömänä
Isä Jumalan edessä.
Kuoltuaan hän pääsee taivaaseen, koska sinne
pääsee vain synnittömät ihmiset.
Mikään synti ei peri taivaan valtakuntaa.
Huomaatko mikä valtavuus on Jeesuksen veren
voima, joka on täysin riittävä lunastamaan
ihmiset synnin ja kuoleman vallasta. Ja ei
tarvitse kuin ottaa Jeesus sovittajana vastaan,
niin olet taivaan kansalainen.
Olet samassa tilanteessa kuin ensimmäinen Aadam.
Sinä olet nyt luonteeltasi syntinen, mutta voit
valita synnittömyyden lunastuksen Jeesuksen
Kristuksen veren kautta. Ensimmäinen Aadam oli
synnitön, mutta valitsi synnin.
Asiat ovat vain käänteisiä.
Hyvän ja pahan tiedon puuta vastaa Jeesus ja
saatana. Voit nytkin vapaaehtoisesti valita
Jumalan rakastamisen.
Raamatu sanoo, että saatana sidotaan vasta sen
jälkeen kun valittujen luku on täysi. Miksi näin
on? Siksi, että vapaa tahto toteutuu vain kun on
vaihtoehto, muuten olisimme robotteja.
Vaihtoehdot ovat Jeesus ja saatana. Se on tämän
päivän hyvän ja pahantiedon puu.
Valinta on sinun.
Vastaukset 31
Vanhimmat
VOI TÄTÄ ILON PÄIVÄÄ!!!
Jumala meille laittanut, kun on Saatanan maailmaan
siittänyt. Siksi meillä ei ole aitoa
mahdollisuutta valintaan esim. kolmen hyvän
vaihtoehdon välillä. Tässä paljastuu Jumalan
yli-ihmisopin perusta, jonka mukaan vahvat ja
menestyksekkäät(jotka jaksavat uskoa) pelastuvat,
ja heikot ja vaivaiset(jotka eivät jaksa uskoa)
joutuvat Jumalan kiduttamiksi ihan niinkuin
Hitlerin tasavallassa juutalaiset aikoinaan.
Jumalan rasistinen sortojärjestelmä hakee
vertaistaan kaikkien sosiaalidarwinististen
yritelmien joukossa. Jumala kärsii narsistisesta
minävauriosta, joka olisi mahdollista hoitaa sillä
edellytyksellä, että Jumala vapaaehtoisesti
hakeutuisi psykiatrin juttusille. Jos Hän niin
tekisi, me saisimme iloiten todistaa Jumalan
tehneen parannuksen ja luopuneen syntielämästään.
"vahvat ja menestykkäät...heikot ja
vaivaiset"hmm...kuulostaa tutulta?
Jep sehän on sitä evoluutiota!Vain vahvat pärjää
ja heikot yksilöt kuolee pois.
Jumalan käyttämä väline rodunjalostukseen, Hänen
karsiessaan kehnoa ainesta pois ihmisten joukosta.
Jumalan kiihkoevolutionistinen oppijärjestelmä on
ikävä juttu siinä mielessä, että Jumalalla ei
taida olla aikomusta mennä terapiaan ja
yrittää päästä eroon rasistisesta ideologiastaan.
Vahvat(jotka jaksavat uskoa) pärjäävät,
heikot(joilla ei ole voimia uskoa) sortuvat, se on
Jumalan animaalinen tahto.
>>Jumala meille laittanut, kun on Saatanan
maailmaan
siittänyt.<<
K.
Saatanaa ei ole Jumala siittänyt, vaan luonut
enkelin, joka ylpistyi.
>> Siksi meillä ei ole aitoa
mahdollisuutta valintaan esim. kolmen hyvän
vaihtoehdon välillä. Tässä paljastuu Jumalan
yli-ihmisopin perusta, jonka mukaan vahvat ja
menestyksekkäät(jotka jaksavat uskoa) pelastuvat,
ja heikot ja vaivaiset(jotka eivät jaksa uskoa)
joutuvat Jumalan kiduttamiksi ihan niinkuin
Hitlerin tasavallassa juutalaiset aikoinaan.<<
K.
Kukaan ei usko omalla päätöksellä, vaan Jumalan
täytyy vetää. Jumala vetää kaikkia ihmisiä
pohtimaan - sinuakin. Yrität kovasti saada
ihmisiltä tietää, onko Jumalaa. Kysy Hänen
Pojaltaan sitä. Jeesus vastaa kaikille, jotka
Häntä avukseen huutavat.
>>Jumalan rasistinen sortojärjestelmä hakee
vertaistaan kaikkien sosiaalidarwinististen
yritelmien joukossa. Jumala kärsii narsistisesta
minävauriosta, joka olisi mahdollista hoitaa
sillä
edellytyksellä, että Jumala vapaaehtoisesti
hakeutuisi psykiatrin juttusille. Jos Hän niin
tekisi, me saisimme iloiten todistaa Jumalan
tehneen parannuksen ja luopuneen
syntielämästään.<<
K.
Mahdatko tyydyttää omia ajatuksiasi tällaisella
pohdinnalla.
Jumala joko on tai ei ole.
Ainoa tie Jumalan luo, on Jeesus. Sitä tietä
kokeiltuasi, voit kertoa tapahtuiko mitään.
Kuinka sinäkin viisas ihminen viitsit lässyttää päivästä päivään tämmöistä löpöjuttua. Olet ulvomassa muiden susien mukana, etteivät uskovaiset tiedä maailmasta mitään, mutta sinä et taida tietää höikäsenpöläystä uskonnosta, ennakkoluuloja ja paskaprovokaatiota kyllä tuntuu sen sijaan piisaavaan ihan kuin muillakin murkkutautisilla. Sekö se nyt on se, joka meidät ja meidän mielemme erottavat eläimistä, kun yhtään noin typerää eläintä en ole ennen tavannut?
Selityksesi vahvoista uskojista, jotka voittavat, on kristinuskolle kauhistus. Se opettaa nääs ihan sataprosenttisen selvästi, että Jumala on uskossaan heikkojen puolella.
That's it, suu suppuun poitsu (vai tytsykö lienet) ja kotiin opiskelemaan faktoja järjellisen keskustelun kulmakiviksi.
Hänen sallimuksensa." Näin olen kuullut
kristittyjen sanovan, ja kyllähän Jumala
kaikkitietävänä toki alusta asti tiesi
minkälaisen evoluution Hänen luomansa enkelit
tulevat läpikäymään. Hän on siis alusta asti jo
ko. enkelin luodessaan tiennyt että Saatanahan
siitä on tuleva.
Niin, terve vaan Kaizu, muistat varmaan, joskus
yhdessä huudeltiin sitä Jeesusta minunkin
elämääni, vaan eipä ole vielä Jeesus
ilmoittautunut. Täytyypi sitten vaan odotella
edelleen. Kerron kyllä, jos jotakin ilmaantuu.
Viestissäsi olet oikeassa ainoastaan siinä, että
monet kirjoittamani viestit ovat räikeän
provokatiivisia. Mahdollisesti totta siinä on
myös se, että näin typerää eläintä sinä et ole
ennen tavannut. Jos asia on näin, se tarkoittaa
sitä, että minä olen suosikkijärjestelmäsi
ykkössijalla, mitä tulee typeryyden
harjoittamiseen. Olen siis 'voittajien sukua', ja
ykkönen on aina ykkönen, kunnes toisin
todistetaan.
Kristityt toki hokevat, että Jumala on heikkojen
puolella, mutta heidän hokemisensa ei ole sama
asia kuin se tosiasia, että Raamatun Jumala kyllä
selvästi ilmoittaa kiusaavansa (tuomitsemalla
kadotukseen/kidutukseen) mm. ne ihmiset, jotka
eivät usko ko. Jumalan olemassaoloon. Tämän ovat
kyllä monet kristitytkin myöntäneet. Koska itse
olen ateisti, niin tämän kyseisen Jumalan
mielipiteet ja tuomitsemisenhimo herättävät
sisälläni moralistin joka alkaa huutelemaan
järjen ja oikeudenmukaisuuden perään. Koska en
pysty keskustelemaan oletetun Jumalan kanssa enkä
kykene nostamaan Hänen syyntakeisuuttaan (Hänhän
vierittää syyn ihmisille, vaikka on itse mokomat
elukat luonut), niin tyydyn vain osoittamaan sen
tosiasian, että Jumalan tuomitsemisenhimo mm.
meitä ateisteja kohtaan on sitä 'todellista
murkkutautisuutta'.
Siispä esim. ateistit nimenomaan ovat heikkoja,
kun eivät jaksa/jaksa tahtoa suggeroida itseään
uskomaan johonkin tietynlaiseen henkieliöön.
Voittajia ja vahvoja ovat tietysti ne,
jotka 'perivät taivasten valtakunnan', eli ne,
joilla on riittävästi voimia tahtoa suggeroida
itsensä transsendessi-immanenttiin tilaan.
Onko ajatteleminen ennakkoluulo? Minusta
ennakkoluulo voisi olla esim. se, että opiskelee
yhden kirjan ja paukuttelee sen tekstejä lainkaan
miettimättä, mitkä ovat kirjailijan motiivit.
Niin huudeltiinkin, tai annoin ohjeita, kuinka
saat varmuuden.
Aikaa voi kulua, mutta asennemuutos tulee
tapahtumaan tietenkin sydämen vilpittömyytesi
huomioiden.
Minullakin meni varmaan parisen vuotta ennenkuin
alkoi tapahtumaan kunnolla.
Jos Raamatunluku maistuu puulta, niin siitä
tiedät jo jotain.
Usko siis syntyy kuulemisesta ja kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana.
Jumala on aina tiennyt kaikki asiat. Jumala ei
elä ajassa, vaan ikuisuudessa. Jumala toki tiesi,
että Lucifer tulee ylpistymään ym. kaikki asiat.
Senhän vuoksi Raamattu onkin niin erinomainen
todistus Jumalasta. Se on kirjoitettu 1500 vuoden
ajalla. Aiemmat kirjoitukset ennustavat myöhempiä
tapahtumia laajasti.
Tarkistapa siis vilpittömyytesi taso. Jeesus
näkee siis sydämeesi, eikä se riitä, että ei ole
tosissaan.
Et sitten vielä mennyt sinne koulunpenkille, joten samaa lööperiä edellenkin laskettelet. Sitä ei kyllä kukaan elukka voi ottaa vakavana kritiikkina uskontoa kohtaan, todistaapahan kyllä (kuten moni aiempikin oksennuksesi) että elät niin kuin opetat: ihminen on sisäerityksensä armoilla.
Sen verran voisin vihjeeksi sanoa, että esimerkiksi sen yhden kírjan voi lukea niin, että sen eka osan hyppää yli ja ajattelee, mitä sen toka osan muistelmien kohde oikein tarkoittikaan löpinöillään. Niissä on näet järkeä enemmän kuin karitsan aivoissa.
Miten niin? Raamatun Jumalahan nimenomaan
ilmoittaa, että niillä jotka eivät Häneen usko ei
tule olemaan ruusuista tulevaisuutta. Sen sijaan
ne, jotka ovat ominaisuuksiltaan riittävän
vahvoja kyetäkseen menestyksekkääseen
itsesuggerointiprojektiin(tulemaan uskoon, eikä
mihin tahansa uskoon, vaan juuri tietynlaiseen),
perivät taivasten valtakunnan. Mitä muuta tämä on
kuin vulgääridarwinistista eliöyksilöiden
jaottelua niiden menestystä edistävien
ominaisuuksien mukaan?
Kritiikkini on oikein pätevää, ja siihen voisi
lisätä vielä mm. sen, että Raamatun maailmankuva
on vastenmielisen itse- ja ihmiskeskeinen.
Raamatussa kiihotetaan vain yhdellä planeetalla
elävien yhdentyyppisten eläinten mielikuvitusta
ja alhaisia vaistoja kuten eloonjäämisviettiä.
Lähes koko maailma ja sen muut (ja muualla
elävät) eläimet unohdetaan ja kuitataan
olankohautuksella.
Raamatun Jumala todellakin on vain
sisäerityksensä armoilla, ja Hänen järkensäkin
laita on todennäköisesti vähän niin ja näin.
Olen pitänyt sinua sentään jonkin tasoisena keskustelijana tähän saakka. Nyt on pakko todeta, että yleistyksesi, virheelliset (vääristellyt?) käsityksesi, ennakkoluulosi ja vihasi kristinuskoa kohtaan ylittävät pahimmankin tietämäni banaaliscientistin käsitykset ja lähestyvät jo täydellistä älyn nollapistettä, joten keskustelu osaltani loppuu tähän.
Sinusta ei enää taida irrota muuta kuin karitsanvillaa, sinänsä arvokasta materiaalia ihmisten käyttöön.
mitä yrität sanoa, mutta jos yrität vihjailla
jotakin siitä, että ns. oikea usko ei tulekaan
hankkimalla/pyytämällä vaan 'Jumalan lahjana',
niin miksi Jumala on sitten luonut koko
villiintyneen skenaarion kadotuksella
pelotteluineen ja muine kiihottimineen? Toki
Jumala silloin paukauttaisi henkilöitä uskoon
mielensä mukaisessa tahdissa ilman erikoista
kiihottamis- ja syyllistämiskampanjaa, jonka
tarkoitus uskon ollessa aito lahja jäisi
puhtaaksi sadismiksi.
Voit toki vapaasti valistaa minua ja kertoa miten
kristinuskonnossa todella ajatellaan, sen sijaan
että tyydyt raatelemaan minua niin että villat
pölisevät.
Tehdäänkö pipo vai lapaset?
Tehdään sukat, niitä en olekaan pitkään aikaan väkerrellyt.
Minun keskusteluni tähtäin on siinä (lukemallakin se käy tietysti selville), että sinä hutkit uskontoa tietämättä siitä sen enempää kuin hihhulit kognitiivisista teorioista ja biomekaniikasta. Sinulla on negatiivinen käsitys uskosta ja epäilen, että et ole sitä itse aivojesi proteiinihelmoilla muodostanut, vaan se on syntynyt dopamiinin puutteesta ja siten endogeenisesti autonoomisen hermoston johdolla.
Minä en voi sinulle esittää oikeaa käsitystä kristillisyydestä, koska minulla ei sitä ole. Oma käsitykseni on täysin kerettiläinen jeesustelu ja sen asettaminen sinun jumalavihaasi vasten on mahdoton yritys. Siinä keskustelussa ei tulisi olemaan mitään järkeä.
Jotta tästä cul de sacista voisi päästä eteenpäin, on minun ehdotukseni, että sinä tutustut Jeesuksen (kuviteltu tai ei) opetuksiin autenttisten muistelmakirjoitusten varassa (kuten minä esimerkiksi tutustun filosofien ajatuksiin useimmiten toisen käden lähteiden välityksellä).
Niissä esimerkiksi kerrotaan mikä on 'taivasten valtakunta' johon sinun mukaasi JumalaHitler sosiaalidarwinististen lakien mukaan valitsee genotyypiltään vahvimmat ihmiset. Että taivasten valtakunta on joku paikka, on jo drastinen väärinkäsitys, mutta muutkin väärinkäsityksesi oikaistuu hetkessä, kun teet seuraavasti:
valitse www.koivuniemi.com
valitse Uusi Testamentti kohdasta Haun kohde
kirjoita hakuun 'taivasten valtakunta'
klikkaa Hae
Ei tarvitse kun lukea se mikä näkyy, niin voi todeta, että lähtökohtasi asian käsittelyyn ovat mahdollisimman päin honkia. Jos et edes sitä älyä, vaan edelleen väität, että se on joku paikka jonne päästään ja Jumala sinne valitsee hyvät kauniit ja rohkeat, niin ymmärtänet, että raamattu- ja uskontokritiikkisi on hiven heppoista laatua.
Usko on täysin yksilöllinen asia. Käsityksen toisten uskonnosta voi muodostaa helposti omien premissiensä mukaan. Toivottavasti opit ainakin tämän.
ja suoritin haun 'taivasten valtakunnassa'. Täytyy
kylläkin sanoa, että en tullut 'hullua
hurskaammaksi', mutta en sitä odottanutkaan. Ei
Matteus näköjään puhu taivasten valtakunnasta
minään erityisenä paikkana, vaan ehkäpä
tietynlaisena aivokemiallisena tilana, jonka
ominaispiirre on jonkinasteinen huolettomuus ja
vaivattomuus/välinpitämättömyys,
välinpitämättömyys esim. siinä tapauksessa että
joutuessani seuraamaan läheisen ystäväni kidutusta
iankaikkisessa tulessa(Joh.Ilm 14: 10;5-11;5)
olisin tunteeton ja siunailisin oloni ihanuutta.
On totta, että minulla on suhteellisen
negatiivinen käsitys esim. kristinuskosta, ja
siihen on syynsä, joita en viitsi tässä lähteä
sen enempää ruotimaan. Sanotaan vaikkapa niin,
että olen tuntenut runsaasti kristinuskonnollisia
ihmisiä.
Mutta periaatteellisesti olen kyllä oikeassa
todetessani, että mikäli esim. taivasten
valtakuntaa pidetään jonakin saavuttamisen
arvoisena 'tajunnan'-tai muuna tilana, ja jos sen
'saavuttamiseksi' välttämättä tarvitaan esim.
uskoa johonkin tietyntyyppiseen henkiolentoon, ja
jos esim. minä en kykene sellaiseen uskoon
virittäytymään, olen tämän tajunnantilan
saavuttamisen kannalta 'heikompi' kuin sellainen
henkilö, joka tällaisen uskon pystyy vaivattomasti
itselleen hankkimaan. Tässä mielessä
(uskoon)kyvykkäämpi henkilö saa 'palkkionsa', kun
taas me (heikot)ateistit jäämme 'sorsittuun'
asemaan. Niinpä tässä kysymyksessä toteutuu
tietyntyyppinen
'mentaalidarwinismi', jota ko. henkiolento
harjoittaa. Ei tästä asiasta pääse pois
kiemurtelemaan. Ja ilman muuta minulla on tässä
asiassa omat premissit, niinkuin kaikilla
muillakin.
että kritiikkini näytti olevan oikeaanosuvaa
siinäkin mielessä, että mm. noissa 'taivasten
valtakunta'- kuvioissa ei näytetty olleen
lainkaan kiinnostuneita muista eläimistä,
puhumattakaan muiden planeettojen asukkaista,
joita mitä todennäköisimmin on
maailmankaikkeudessamme lukuisissa paikoissa.
Niinpä käsitykseni Raamatun omahyväisyyttä/oman
lajin etusijaisuutta ruokkivasta eetoksesta vain
vahvistui. Raamatusta kaiken kaikkiaan näyttää
tyyten puuttuvan objektiivinen ja tasapuolinen
tapa nähdä olemassaoleva, ja siksi Raamatun
kokonaiseetosta voidaankin pitää filosofis-
maailmankuvallisena indoktrinointiopasteena,
jonka tehtävä tai merkitys ei periaatteellisesti
ole sen kummoisempi kuin muidenkaan menneiden ja
tulevien vastaavantyyppisten mytologisten
seikkailukertomusten. Raamatun (ja uskonnon)
tehtävänä on ehkäpä ytimekkäästi ilmaistuna olla
yksi huume muiden joukossa.
Olet hämmästyttävässä määrin väärinymmärtänyt sosiaalidarwinismin. Sillä tarkoitettaneen sosiaalisessa kanssakäymisessä, politiikassa ja taloudessa hyvin pärjänneiden paremmuutta ja vahvuutta verrattuna luusereihin ja tämän epätasaisen sodan oikeutta ja kohtuutta, luonnolain kaltaista olemusta. Uskossa on kuitenkin kyse (aivan oikein) ihmisen sisäisestä mentaalisesta tilasta, vahvuudesta tai heikkoudesta omassa itsessään, ei suhteessa ulkopuoliseen.
Itse olenkin aina käsittänyt ihmisen uskoontulon ja uskomisen tietynlaisena oivalluksena omasta heikkoudestaan ja nk Jumalan (luonnolakien?) vahvuudesta sekä siitä, että tästä syystä kaikki maailmassa on ikäänkuin huolettoman välinpitämätöntä, kaikki ikäänkuin loksahtaa paikoilleen, vastakohdat ja vastakkainasettelut tulevat mahdollisiksi selittää, elämän sietämätön keveys paljastuu. Itse olen muutaman kerran elämässäni ollut huumeettomasti tämmöisessä tilassa ilman uskonnonharjoituksen suoraa suggestiivista vaikutustakin, joten luulen tietäväni, mistä on kyse. Jos ja kun sitä pidetään taivasten valtakuntana, joka on sisällisesti meissä ja jonka löytää kun kolkuttelee, ei se ole keneltäkään poissa eikä se tee ihmistä toistaan parmmaksi, kuten Raamatussakin sanotaan.
Jos väität, että uskonto on vain huume, et taida tietää huumeistakaan mitään. Tosiasiassa ne ovat myrkkyjä, jotka syövät hermojärjestelmän, niistä tulee riippuvaiseksi ja niistä lähtee todellisuudentaju. Usko ei näitä tee, vaikka varmaan haluat niin väittääkin vasten parempaa tietoasi.
Sitäpaitsi, jos olet ollenkaan havainnut, niin uskovat ei yleensä ole ollenkaan vahingoiloisia siitä, että toiset eivät tätä taivasta koe. Melkein pain vatsoin ja sitähän sitten yleensä kutsutaan tuputtamiseksi ja käännyttämiseksi, jota tämänkin palstan uskovaiset harjoittavat,ja josta, jos en ihan väärin muista, olet ollut aika pahana.
Mistähän syystä Jumala käsitetään lähes aina joksikin ulkopuoliseksi olennoksi, jolla on jopa hormoonitoimintaa?
Sinun tulkintasi kristinuskosta on vihasi sävyttämä ja sanot sen johtuvan omista premisseistäsi. Minun käsitykseni ihmisen kehityksestä on, että se on monella tapaa omien premissien rajaamista vain itseään koskeviksi ja muiden kyseessä ollen vain ennakkoluuloton uteliaisuus on oikein. Sitä olen tällä palstalla useimmiten peräänkuuluuttamassa, niin nytkin. Juu, tiedän, itsekin välillä oksennan toisten typeryyksille, mutta se heille sallittakoon :-)
väärin. Olen vain käyttänyt sitä metaforana
kuvatakseni Raamatun Jumalan himoja Hänen
asettaessaan luomiinsa olioihin erilaisia
ominaisuuksia ja asettaessaan niitä
paremmuusjärjestykseen. Raamatun Jumala täysin
yksiselitteisesti pitää esim. Saatanaa huonompana
kuin itseään. Toki tämäkin on vain Jumalan oma
subjektiivinen mielipide, mutta Raamatun Jumala
unohtaa sen ja näin tulee asettaneeksi
mittauspisteen hyvälle ja pahalle väärin. Ja
Raamatun Jumala on nimenomaan ilmoittanut
kukistaneensa Saatanan, ja näin ollen Hän puhtaan
darwinistisesti vahvemman oikeudella rymyää
niinkuin Häntä sattuu huvittamaan.
En väitä, että uskonto olisi 'vain' huume, vaan
että se on sitäkin. Sama pätee muihinkin
suggestiivisiin toimintoihin yllyttäviin
aaterakennelmiin. Minä en tarvitse mitään uskontoa
ymmärtääkseni olevani luonnonlakien armoilla ja
niiden suhteen 'heikko'. Etkö muista, että olen
kyseenalaistanut kuvitelmani siitäkin, että
minulla muka olisi jonkinlainen 'vapaa tahto'.
Jos halutaan puhua esim. jonkinlaisesta
hybriksestä, niin mielestäni monilla uskovilla on
siihen enemmän edellytyksiä ja taipumuksia kuin
esim. minulla. Uskovat kuvittelevat elämänsä usein
jollakin 'metafyysisellä' tavalla
merkitykselliseksi, ja se jos mikä on hybristä
aidoimmillaan.
Edelleenkin totean, että se mitä sanot 'vihakseni
kristinuskoa kohtaan', ei ole vihaa, vaan
ennemminkin vastenmielisyyttä, jota Raamatun
Jumalan itsekkyyteen ja omahyväisyyteen perustuva
käsitys olemassaolosta minun kohdallani ruokkii.
Vielä totean sen, että ihmisen 'sisäinen
mentaalinen tila' on maailman tietyssä kohdassa
sijaitseva fyysisen kokonaisobjektin osaobjekti.
loppuun asti pimee tyyppi.
Terveisiä hourulaan.
Sinun metafoorasi ei saa mitään kelloja päässäni soimaan, missä sitten seisonkin. Jumala ei ole hormoonien vallassa oleva olento, Jeesus poisti viimeisenkin omahyväisen luokituksen hyvien ja pahojen väliltä ja jos sika ei ole vielä kahteentuhanteen vuoteen ole oppinut lukemaan Raamattua, ei sille ole varmaan kovin suuri tappio, ettei sen etiikka ole määritelty siellä. Taipumus hybrikseen ei liity uskoon eikä uskontoon millään lailla, onpahan vaan integriteetittömien, empatian poissaolosta kärsivien ihmisten ominaisuus. Heikkoutensa luonnolakeihin nähden kokee kuka tahansa, tuskin on semmoista joka ei tietäisi kuolevansa, kyse onkin siitä, että ymmärtää, ettei ole deterministisesti niiden a r m o i l l a, joten saa ikäänkuin rauhallisen mielen ja mahdollisuuden tehdä jotain, johon voi olla tyytyväinen.
Olen ymmärtänyt, että käsityksesi uskosta on toinen. Onko se vastenmielisyyttä - epäilen. Minulle on porno vastenmielistä enkä siten koskaan vieraile seksipalstoilla saati että päivästä ja viikosta toiseen nille hakeutuisin väittelemään. Jos vihaisin pornoa tarpeeksi, voisin tietysti ajatella meneväni sinne jankkaamaan.
Kannattaisi varmaan vähän miettiä, olisiko mahdollista hyväksyä myös uskovaiset kokonaisobjektin osaobjekteiksi, paikasta riippumatta. Voisi olla itselle helpompi vaihtaa välillä paikkaa.
sinulle siksi, että ole Raamattua lukiessasi
ajatellut, mitä oikein tulet lukeneeksi. Sen
lisäksi ylivoimaisesti suurin osa kristityistä on
sitä mieltä, että Jumala on persoona, ja persoona
on juuri sellainen entiteetti jolla on
mielipiteitä ja käsityksiä siitä mikä on hyvää ja
mikä pahaa. Jos tämän persoonan lisäksi on
olemassa toisia persoonia joiden mielipiteet
poikkeavat Jumalan mielipiteistä, tästä on
seurauksena se, että persoonien mielipiteet ovat
subjektiivisia, eikä objektiiiivista mielipidettä
ole olemassa, paitsi ehkä kaikkien
mielipiteiden 'summana', eli peräänkuuluttamanani
kokonaisobjektina, joka taas ei enää ole mikään
mielipide. Esim. luonnonlait sen sijaan ovat
objektiivisia ja persoonattomia, ja siksi
luonnonlait eivät harjoita minkääntyyppistä
sosiaalidarwinismia eivätkä omaa minkäänlaisia
mielipiteitä.
Miten muka voi ymmärtää, ettei ole luonnonlakien
armoilla? Minä en ainakaan pysty sitä
ymmärtämään, koska minä koen tukevasti olevani
luonnonlakien armoilla, eikä sen ymmärtäminen
vaikuta tajunnantilani rauhallisuuteen tai
rauhattomuuteen sitä eikä tätä. Olen moniin
tekosiini myös suht. tyytyväinen.
En vastusta kristittyjä, vaan koen
vastenmielisyyttä sitä maailmankuvaa kohtaan
jonka Raamattu ihmispoloille tarjoaa. Olen jo
edellisissä kirjoituksissani todistanut, että
Raamatun mukaisen Jumalan käsitykset
olemassaolosta sekä eliöistä ovat
epädemokraattiset ja epätasa-arvoistavat, ja ovat
omiaan kiihottamaan ihmisessä monia mielestäni
huonoihin seurauksiin johtavia viettejä. Tämän
lisäksi tietenkin Raamatun Jumalan psykologinen
profiili on erityisen arveluttava, ainakin siinä
tulkinnassa minkä olen piispoja ja pappeja
kuunnellessani joutunut vastaanottamaan.
Mitä tulee minun 'hyväksymisiini', niin ilman
muuta hyväksyn 'uskovaiset' ja kaiken muunkin
olemassaolon todellisiksi maailman
ominaisuuksiksi, en kai minä nyt tosiasioita ala
kiistämään! Monia ideologisia 'paskapäisyyksiä'
minulla sen sijaan näyttää olevan taipumus
aktiivisesti vastustaa.
että monia ihmisiä arsyttää, jos joku vaivautuu
ajattelemaan asioita itse eikä vain papukaijana
toistele muiden mielipiteitä.
että jos 'Jeesus poisti viimeisenkin omahyväisen
luokituksen hyvien ja pahojen väliltä', niin
sehän on hyvä juttu, koska silloin Saatana ja
Jumala ovat kummatkin yhtä hyviä(tai pahoja), ja
Jumalan 'pahanluomispotentiaali' (eli se luotujen
ominaisuus, että niistä evoluoituu pahoja, kuten
mm. Saatanasta ja ihmisestä, Raamatun mukaan) jäi
kuin jäikin alhaiseksi ja Jumala tulikin
luoneeksi vain hyvää.
Toiseksi, Raamattu ei määrittele kenenkään
etiikkaa, vaan jokainen yksilö määrittelee sen
itse ominaisuuksiensa ja ympäristönsä suhteena.
Kulepas karitsa, sinu kapinasi minu kohtaan ei
tule tuottaman minkänlaisia tuloksia, sillä minä
ole sinua voimakkampi ja vahvehmpi. Minä nujeran
sinutt ja tumitsen sinut kadotuksen vaivaan,
jotta saisitt kookea tekojes seuraaukset ja
syntis kipeyden vuotavvat haavat. Vain Minä
teidän mikä on oikkein ja minkä on väärin, sinä
et tietä mitään! Ja siltti sin luulet olevas joku
tekijä täällä, vaikka sin et ole mitäää. Sin oot
vainkelvotn sybntinen jokka tlee tietämää
tekojens kauhistavuudn radskaimman kautta. Nyt
minu mittan on tulllut ttäytetyksi, saat kokee
Minu suuren vahvan voimandi kurituksse nahkass
alla niin eetät syntituskahuutoss kuuluu
taivaaasen asti!!!
Minkäs katutorven jakaman lehtisen tekstin olet
kopioinut palstalle? Älä vaan yritä järkeillä ja
todella pohtia noita juttua ettei vaan usko lopu
ensi metreille!
Vaihtoehdot ei ole jeesus tai saatana. Ei ole
pakko valita satuolentojen välillä, voi olla
ihan ilman niitä satuolentoja.
Tuo on pahimman luokan rasismia ja vainoharhaa,
nyt menet isäsi luo ja käsket sen antaa sulle
tukkapöllyä. Olet typerä ja tarttet selkääsi.
Ties vaikka sulla lähtis taas järki luistamaan
kun joku ravistelis sulta taikauskot päästä.
Vaihtoehdot ei ole jeesus tai saatana. Ei ole
pakko valita satuolentojen välillä, voi olla
ihan ilman niitä satuolentoja.
Tuo on pahimman luokan rasismia ja vainoharhaa,
nyt menet isäsi luo ja käsket sen antaa sulle
tukkapöllyä. Olet typerä ja tarttet selkääsi.
Ties vaikka sulla lähtis taas järki luistamaan
kun joku ravistelis sulta taikauskot päästä.
sokea sokeain taluttaja!
>MIksi te jumalattomat haluatte olla perkeleen
kanssa liitossa?
Kysyn samaa sinulta.Miksi palvelet saatanaa
kristinuskon nimissä?
Eivät nämä "jumalattomat" ole liitossa kenenkään
kanssa toisin kuin sinä,joka vapaaehtoisesti
kumarrat petoa.
Kyse on Jumalan varjeluksesta.Hän varjelee
näitä "jumalattomia" joutumasta julistamasi
valheen piiriin.
Sinä julistat saatanan luomaa oppia,jossa
antikristus on ottanut sen oikean nasaretilaisen
paikan.Ja tämän antikristuksen puoleen sinä
huudat ja kumarrat herraasi.Ilmestyskirja kertoo
sinusta ja kaltaisistasi.
Ilm.13:4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se
oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja
kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon
vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
Myös Matteus kirjoitti sinusta ja kaltaisistasi:
Matt.23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja
fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte
meret ja mantereet tehdäksenne yhden
käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin
teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa
pahemman, kuin te itse olette!
Sanon sinulle:Totisesti nämä "jumalattomat" ovat
lähempänä Herraa,vaikka eivät Häntä
tuntisikaan,kuin sinä.
Sinussa ja kaltaisissasi tulevat toteutumaan
profeetta Jesajan sanat,kun vihdoin nöyrrytte ja
tunnustatte Jumalan edessä:Jes.26:13 "Herra,
meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet muut
herrat, et Sinä; Sinua yksin me ylistämme, Sinun
nimeäsi."
Ole onnellinen uskossasi mutta jätä muut rauhaan.
Ainakin sulle on jo ihan turha mitään muuta
järkevää sanoa. Olet jo aivosolusi polttanut.
Palvoisit edes omia jumaliasi, etkä joitain
seemiläisten paimentolaisten heimojumalia!
Vedä Pakana(M) housut kinttuun ja lähde kadulle
juokseen.
Ehkä joku vastaantuleva sinulle tuntematon nainen
tarttuu syöttiin.