Kaivopuiston junaradan ristit

leipuritörvi

Katsoin iltasanomien nettisivuilta vailla selitystä -sarjan jutun jossa käsiteltiin Kaivopuiston entisen junaradan outoja ristejä. Junaradalle siis ilmestyi joka yö yksi tai kaksi ristiä ja siellä oli aikaisemmin jäänyt 1-2 lasta junan alle. Tapahtuuko siellä nykyään mitään tälläistä?

18

4588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Atte Ateisti

      Aika floppi lähteä "tutkimaan" noin vanhaa tapausta, jossa ei edes ole kummitustarinan sisältöä.

      "Toukokuussa 1913 radalla tapahtui kohtalokas turma: Kaksi lasta jäi junan alle Puistokadulla ylikäytävän kohdalla ja kuoli.

      Tämän jälkeen onnettomuuspaikan hiekkaan kiskojen viereen ilmestyi joka yö kaksi ristiä. Paikalliset asukkaat tiesivät kertoa, että piirtäjä oli lasten järkyttynyt äiti.

      Vuoden kuluivat, mutta ristit ilmestyivät paikalle, satoi tai paistoi. Niistä on useita valokuvia, ja jopa marsalkka Mannerheim vieraili turman jälkeen onnettomuuspaikalla.

      Eräänä yönä hiekkaan piirtyi kahden ristin sijasta kolme. Kerrottiin, että poikien äiti oli kuollut, ja viimeinen risti piirretty häntä varten.

      Kuka oli nyt piirtäjä? Monet ihmiset näkivät sittemmin lastenvaunuja työntävän musta-asuisen naisen hahmon paikalla, jossa rata katosi Ison Puistotien alittavaan synkkään tunneliin."


      Tuskin tapahtuu.

      Tai mitä jos lähden sinne tästä innostuneena piirtelemään? Niin taisi alunperinkin käydä: juttu alkoi ruokkia itseään ja naapurin kakarat kävivät piirtämässä aina muutaman ristin lisää.

    • piirrusteluyössä

      Oliko ristien piirtäjä siis elävä ihminen vai aave?

    • Puistok

      On aika outoa, että nykyään ei ristejä muka piirretä. Menkääpä google mapsiin siihen Puistokadun ja Raatimiehenkadun kulmaan, josta lähtee nyt jo asvaltoitu kävelytie puistoon päin. Googlen katunäkymän kuvassa näkyy maassa kolme ristiä. Käykää katsomassa, onko kukaan muu huomannut.

      • nuuskija...

      • Puistokatu
        nuuskija... kirjoitti:

        Kerro missä ristit...
        http://goo.gl/maps/x2Os6

        Mene hieman Puistokatua rantaa kohti ja käännä näkymäsi Kaivopuistoon päin. Kaivopuistoon johtavan hiekkatien alussa voisi kuvitella näkyvän ristejä.


      • nuuskija...
        Puistokatu kirjoitti:

        Mene hieman Puistokatua rantaa kohti ja käännä näkymäsi Kaivopuistoon päin. Kaivopuistoon johtavan hiekkatien alussa voisi kuvitella näkyvän ristejä.

        Tein työtä käskettyä
        "lähtee nyt jo asvaltoitu kävelytie puistoon päin."
        http://goo.gl/maps/ecGvy
        joka sitten vaihtuikin hiekkatieksi
        "Kaivopuistoon johtavan hiekkatien alussa"
        http://goo.gl/maps/jpknw

        Nyt olen tehnyt niin paljon duunia puolestasi, että on aika sanoa missä ne ovat, kuten väitit.
        Äläkä enää juoksuta minua.:)


      • Hietaniemenmultiinko
        nuuskija... kirjoitti:

        Tein työtä käskettyä
        "lähtee nyt jo asvaltoitu kävelytie puistoon päin."
        http://goo.gl/maps/ecGvy
        joka sitten vaihtuikin hiekkatieksi
        "Kaivopuistoon johtavan hiekkatien alussa"
        http://goo.gl/maps/jpknw

        Nyt olen tehnyt niin paljon duunia puolestasi, että on aika sanoa missä ne ovat, kuten väitit.
        Äläkä enää juoksuta minua.:)

        Ei niitä näe kuin lähietäisyydeltä :)
        Tietääkö joku mihin heidät on haudattu?


      • Vanhastaan

        Muistan tämän 70-luvun alussa kavereideni kertomana. Kävin koulua Eirassa ja vastapäätä tätä kyseistä paikkaa oli vanha junarata ja siinä puinen ylikäytävä.
        Ei ole enään kuvista päätellen jäljellä. Ihan Puistokadun vieressä. Vieressä asuvat kaverini kertoivat, että joka yö joku mustiin pukeutunut en muista oliko mies tai nainen, mutta muistan, että musta pitkä takki päällä käy piirtämässä siihen ylikulkupaikkaan ristejä. Kävimme silloin katsomassakin sitä. Yllä oleva kuva ei näytä siltä paikalta. On varmaan purettu.


    • okkigaam

      Lue Leea Virtasen kirja Urbaani legendat.
      VR ei tunne tapausta.
      Niitä ristejä olen itsekin vahvistanut 60- luvulla. Nyt siinä menee pyörätie, kiskot on pois.
      Siihen kiskojen väliin multaan niitä vahvistettiin eikä ristejä ollut kuin 1 myöhemmin myöhäisempinä vuosina ilmestyi toinen siis kaksi.
      Kolmesta en tiedä.
      Paikka on tasaista kadun pätkää. Tasoristeys josta portti kaivariin.
      maagikko

    • okkigaam

      Tarkennan. Kartoista en tunnistanut.
      Ne ristit oli siinä missä meni raiteet. Niiden välissä ratapölkkyjen väliin. multaan ne ristit oli piirretty.
      Siinä heti edessä oli takorautainen portti josta alkoi kaivarin polku.
      Huvilakadun puolella, jlkakäytävän vieressä meni raide.
      maagikko

    • Asui 1960 luvulla siinä lähellä ,kävin usein katsomassa niitä ristejä,ana ne olivat siinä tosin aikasyvissä kuopissa ,oli 3 ristiä . Sen aikunen Viikkolehti teki siitä juttua vahtivat yön siinä ,ei selvinnyt kuka ristit teki Siinä ne kuitenkin olivat,joka aamu vaikka minäkin sotkin ne

      • DuarteLobo

        Minäkin asuin siellä ja olen nähnyt monta monta kertaa ristit, mutta niitä oli kyllä aina kolme.


    • ReinoLindholm

      Asuin lapsena Puistokatu 19 c . v 52-59 Kaivopuisto oli iso leikkipaikka takapihan lisäksi. Kävelin monta kertaa sitä kautta, Suorin tie oli Koulun kautta jossa kaksi ensimmäistä vuotta kävin koulua.
      Ne ristit oli joka päivä mitä muistan , ei sitä niin silloin ajateltu. Kävin sitten mone vuoden jälkeen ja ristit oli samassa paikassa.

    • SurullinenMysteeri

      Toivottavasti selviää tämä surumielinen mysteeri🤔

    • Muistelua

      Itse olen ollut serkkupoikien kanssa niitä ristejä vahvistamassa 1950-luvulla. Olivat talkkareina naapuritalossa.

      Sitä piti tehdä sateiden jälkeen, koska ne huuhtoutuvat pois. Joskus joku oli sotkenut tai peittänyt ne. Kengänkärjellä, kepillä tai pesäpallomailalla se tehtiin ja asiaan kuului, että vähän salassa. Muuten olisi nolottanut.

      Haluttiin ylläpitää vanhaa perinnettä ja tavallaan ottaa osaa murheellisin tapahtumiin kun oltiin iitsekin pieniä naskaleita. Kaikki lähitalojen asukkaat tunsivat Kaivopuiston ristien tarinat.

    • ensilento

      Niitä musta asuiia naisia vaunuineen on helsinki pullollaan joten naista tuskin enää voidaan selvittää

    • Anonyymi

      Nyt siinen oli tuotu kaksi pientä seppelettä.

    • Anonyymi

      Näin nämä ristit pienenä poikana 50-luvun alussa ja ne tietysti vähän järkyttivät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      167
      3040
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      113
      2296
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      80
      1987
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      49
      1748
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1617
    6. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      18
      1473
    7. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      32
      1440
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      73
      1271
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      68
      1267
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      24
      1032
    Aihe