Kuniit ja komeat tekevät lapsia myöhemmin?

Onko tässä silminnähden näkyvässä ja käsin kosketeltavassa havainnossa oikeasti kyse siitä, että ihminen haluaa jatkaa sukuaan ja se on ihmisen tehtävä. Jos ihminen on sellainen "ei niin puoleensa vetävä" yksilö, niin totta kait hänellä on kiireempi löytää suvunjatkamiseen kumppani ja tehdä se tehtävä, eli otetaan ensimmäinen vastaantulija ja tehdään hyvin lyhyessä ajassa lapsi?

Ei pahalla, mutta ihan kysyn vain kantaanne?
25801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

shaishhee umpilti

Äänestä

Totta kaitt, ihan järkeenkäypää ja näkeehän tuon elämässä, että RUMAT JA HEIKKOLAHJAISET SIKIÄVÄT.

Äänestä

Nyt tietenkin kaikki ilman paria, joko sisäisen tai ulkoisen rumuuden vuoksi jääneet kuvittelevat olevansa kauniita ja komeita. Lapset kuitenkin kannattaa tehdä ajoissa, oli ruma tai kaunis.

Kertooko nimimerkki Allekirjoittanut omasta taustastaan?

Äänestä
  • Miksi keretoisin taustoistani? Kuittasin vain ap:n viestin ja että olen samaa mieltä, eli saman todennut.

    Miksi lapset kannattaa tehdä ajoissa ja miksi ylipäätään pitää tehdä lapsia?
    Milloin se "ajoissa" on? -siksikö kun ei muuhun kykene ja kun muillakin on, niinkö, eli itää todistaa muille?

    Äänestä

Kauniit ja komeat ovat fiksumpia ja siksi ensin opiskelvat ja hankkivat työpaikan,jonka jälkeen lapsien tekeminen ja kasvattaminen on helpompaa.

Äänestä

Kappas, joku muu pukee sanoiksi sen, mikä itselle on tullut mieleen ympäristöä seuratessa...

Äänestä

Kauniit naiset ei halua lapsia koska pelkäävät että kauneus katoaa ja tulee rupsahtus. Menee linjat,

Ette varmaan arvaakkaan kuinka tärkeä tuo asia on eräille. Pari tuntia päivässä ei ole uhraus eikä mikään että voi peililtään kysyä,ken on maassa kaunehin.

Kauniit ja komeat on monasti aivan bimpoja. Fiksuuden vastakohta.

Elämän pitäisi olla muutakin kuin kuorien palvomista

Äänestä

Kauniilla ja kpmeilla on vara vaatia enemmän, siksi tekevät lapset biologisen kellon loppuvaiheessa -jos sittenkään.
Fiksuus ja komeus/ kauneus kulkevat käsi kädessä.

Äänestä

Koulutetut tekevät lapset myöhemmin, mutta sillä ei ole kauneuden/komeuden kanssa mitään tekemistä. Tosi on, että monet tekevät lapsia heti kuin mahdollista, vaikkei olisi mitään edellytyksiä edes elättää niitä eikä mitään realiteettien tajua, mitä se on, mutta ei silläkään ole kauneuden kanssa mitään tekemistä. Olenko sitten itse ruma tai tyhmä, kun lapset on tehty 25, 27 ja 33-vuotiaana. Takana on kuitenkin ylempi korkeakoulututkinto. Nyt liki viiskymppisenä en jaksaisi yövalvomisia. Kun nyt tehdyt lapset olisivat pahimmassa teini iässä, olisin itse eläkkeelle jäävä kärttyinen, krempoista kärsivä ukko. Ei kiitos.

Miksi lapset kannattaa tehdä ajoissa? Nuorena jaksaa paremmin yövalvomiset ym. kuin nelikymppisenä. Kyllähän lapsellekin on mukavampaa, kun näkee isovanhempansa muutenkin kuin vanhainkodin vihannesosastolla.

Tietenkään kenenkään ei tarvitse tehdä lapsia, jos ei halua.

Äänestä
  • Se on niin yksilöllistä iten ihminen vanhenee ja jaksaa. Itse en olisi nuorena jaksanut, koska oli muuta aktiviteettia ja projektia. Sitten aikani oranavpyörää tahkosin ja tajusin haluavani lapsia nykyisen vaimoni kanssa. Nyt osaan arvostaa perhettäni ja lapsiani ja olen saanut toteuttaa itseäni ennen lapsia, eli ei menneet mahdollisuuden pilalle hutiloinnin takia.

    Tärkeintä on pitää mieli ja kroppa kunnossa, ja se ei monella liian aikaisin lapsia tehneellä onnistu, kun menojalka vipajaa totta kai nuorena.
    Ei se ole helppoa elää huonossa parisuhteessa lasten ehdoilla.

    30 - 40v on paras ikä lapsille, jos kyseessä nuorekas ihminen.
    Nuorena lapsia tehneet vanhenevat normaalia nopeammin, oikeesti!

    Äänestä

  • Nyky itsekkyyden ja itsekeskeisyyyden aikana suomessa , EI uskalla , koulutus "liika"terv 4 lapsen isä

    Äänestä

  • isoisis kirjoitti:

    Nyky itsekkyyden ja itsekeskeisyyyden aikana suomessa , EI uskalla , koulutus "liika"terv 4 lapsen isä

    Tästä edellisestä kirjoituksesta näkee, että tyhmät ja epäsivistyneet apinat sikiävät kuin kanit!

    Äänestä

  • opettele kirjoittama kirjoitti:

    Tästä edellisestä kirjoituksesta näkee, että tyhmät ja epäsivistyneet apinat sikiävät kuin kanit!

    joitaki ei edes koulunkäynti auta sivistymään. eikä taida olla edes kumppania,jos on niin taitaa olla samaa sukupuolta.oletko katkera?

    Äänestä

Mitkä kanit ? Yksinhän tuo kirjoitti. Huonoon käsialaan saattaa vaikuttaa sotavamma,työtapaturma, ikä eli 3 tai 80 v

Hyvinhän tuosta asia selvisi, tästä neropatti viisatelijan kyhäilystä en löytänyt mitään otsakkeen aiheeseen

Äänestä

No jättäisitte koko lapsien teon, kun nuo erot vain lisääntyvät, ei tarvitisisi lasten olla kärsimässä.
Sikailkaa niin että riittää, kun sitä kilpaa käydään tuosta ulkokuoresta ja muulla ei olekaan väliä.

Äänestä

Niinpä. Meidän pitäisi olla ihmisiä. Ei koneita. Ei villieläimiä.


Tää touhu on mennyt aika överiksi.

Äänestä
  • Siis Sikiäminenkö?

    Äänestä

  • Paskasakki sikiää kirjoitti:

    Siis Sikiäminenkö?

    ...niinkuin sinäkin...

    Äänestä

Onhan nättejä nuoria äitejä,että ei tämäkään ketju mikään yksioikoinen totuus ole.

Yleensä linjat,ryhti,olemus huononee muista syistä kuin lapsien teosta. Rakas työ,olut maistuu,liikuntaa ei,huonot unenlahjat, terveys heikko,tupakka.

Äänestä
  • Niin mutta rumilla ja tyhmillä on kovempi kiire tarttua tilaisuuteen ja jatkaa sukua. Onhan se selvä.

    Äänestä

  • Tää lokiikka kirjoitti:

    Niin mutta rumilla ja tyhmillä on kovempi kiire tarttua tilaisuuteen ja jatkaa sukua. Onhan se selvä.

    Totta.

    Äänestä

Kiitos ylläpidolle aloituksesta ja näistä parista ,,,hmmm vastauksesta.

Äänestä

Onko ylläpito aloittanut tämän järkeenkäypäisen viestin? -aika teräviä ihmisiä!

Äänestä

Tästä oli artikkeli lokuun alussa jossain naistenlehdessä.

Otsake oli kirjoitettu oikein. Kauniit,,,,,,,

Äänestä
  • Oikeesti...mikäs sen artikkelin pointti on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


järjen logiikka kirjoitti:

Onko tässä silminnähden näkyvässä ja käsin kosketeltavassa havainnossa oikeasti kyse siitä, että ihminen haluaa jatkaa sukuaan ja se on ihmisen tehtävä. Jos ihminen on sellainen "ei niin puoleensa vetävä" yksilö, niin totta kait hänellä on kiireempi löytää suvunjatkamiseen kumppani ja tehdä se tehtävä, eli otetaan ensimmäinen vastaantulija ja tehdään hyvin lyhyessä ajassa lapsi?

Ei pahalla, mutta ihan kysyn vain kantaanne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu