Ammattikoululaisia lopetetaan!?

Hallitus aikoo supistaa Keminmaan ammattikoulun aloituspaikkoja noin 40 prosentilla, Turussakin noin 10 prosentilla, mutta Helsingissä vai kahdella prosentilla! Silti Helsinki nosti kauhean äläkän muutaman aloituspaikan menettämisestä. Kemin seutu saa tyytyä nuolemaan näppejään, kun sillä ei ole valtakunnallista päivälehteä tukenaan? Ehken kemiläisten ja turkulaisten nuorten on muutettava jo kouluakin käymään pääkaupunkiin?

Kouluttaako Suomi poikiaan oikeisiin ammatteihin. Tänään uudisoitiin, että kirjanpitäjistä on huutava pula. Sensijaan ammattikorkeakoulut ja muut sellaiset instituutit kouluttavat pilvin pimein "taiteenmaistereita" entisten lisäksi jokirantaan aikaansa viettämään. Vieläkö muuten lääkäreiden aloituspaikkoja ollaan - lääkäriliiton suosituksesta - vähentämässä, ettei palkat laskisi? Kyä olis sailaille töitä?
31148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Hyvä!

Kemian alan ihmisiä on Turussa ihan liikaa. Sietäisi lopettaa koko koulutus Amk:ssa.

Äänestä
  • ai, otit sitten kemian alan erikseen sille, vaikka aloittaja puhui Keminmaasta!

    Mutta eihän teillä ole mitään hätää, nuoret. Sillä työvoimaministeriö haluaa panostaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Eli kun ammattikoulupaikkoja vähennetään, ilmeisesti sitten tulee tilalle jotain te-koulutuspaikkoja! Eiks jeh.... Nou hätä siis!

    Tai kymppiluokkia lisää....

    Siksi toisekseen, ainahan sitä voi hakea toiselle seudulle kouluun. Onhan oppilaitoksilla asuntoloita. Ja jos hakee vaikka Vallilan ammattioppilaitokseen Helsinkiin, käy koulun siellä, saa siellä kesätöitäkin, niin lopulta sitä jää Helsinkiin, eikä kadu yhtään, että lähti sinne!

    Mitäs jäätte TURKUUN!

    Äänestä

  • mikä kemia. kirjoitti:

    ai, otit sitten kemian alan erikseen sille, vaikka aloittaja puhui Keminmaasta!

    Mutta eihän teillä ole mitään hätää, nuoret. Sillä työvoimaministeriö haluaa panostaa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen. Eli kun ammattikoulupaikkoja vähennetään, ilmeisesti sitten tulee tilalle jotain te-koulutuspaikkoja! Eiks jeh.... Nou hätä siis!

    Tai kymppiluokkia lisää....

    Siksi toisekseen, ainahan sitä voi hakea toiselle seudulle kouluun. Onhan oppilaitoksilla asuntoloita. Ja jos hakee vaikka Vallilan ammattioppilaitokseen Helsinkiin, käy koulun siellä, saa siellä kesätöitäkin, niin lopulta sitä jää Helsinkiin, eikä kadu yhtään, että lähti sinne!

    Mitäs jäätte TURKUUN!

    Mitä sitä Helsinkiin lähtee, kun ei sinne ole mitään siteitäkään. Ja kun ne siellä niitä huumeitakin niin käyttävät. Kallistakin siellä on. Ja onhan niillä halukkaita Helsingissäkin, taitaisi olla aika heikot mahdollisuudet turkulaisella päästä, vaikka yhteishaku onkin.
    Mutta ei ne ainakaan Helsingissä rupea ulkopaikkakunnilta tulleita syrjimään, se on ihan varma. Tässä suhteessa on parempi paikka.

    Äänestä

Arkkiatri on muuten arvonimi! Tosin sen saamisen edellytyksenä on ansiokas lääkärin ammatissa toimiminen (siis pitää olla akateeminen loppututkinto eli lääketieteen tohtori).

Äänestä
  • Eivätkös ne entiset ammattiin opastavat koulut ole nykyään Intsituutteja ja Akatemioita tai Jotain? Kai niistä wau-arkkiatriksikin voi opiskella?

    Äänestä

  • Taimaisteri kirjoitti:

    Eivätkös ne entiset ammattiin opastavat koulut ole nykyään Intsituutteja ja Akatemioita tai Jotain? Kai niistä wau-arkkiatriksikin voi opiskella?

    No, kun arkkiatriksi ei opiskella, sillä se on arvonimi.

    Joo, turha vängätä ihmisen kanssa, joka ei edes osoita ymmärtämisen halua.

    Äänestä

  • niin? kirjoitti:

    No, kun arkkiatriksi ei opiskella, sillä se on arvonimi.

    Joo, turha vängätä ihmisen kanssa, joka ei edes osoita ymmärtämisen halua.

    Näin on.

    Sensijaan kirjoittaja, joka oli huolissaan nuorista, jotka eivät edes pääse opiskelemaan, oli oikeassa. Miksi ehdoin tahdoin tuhota toisten elämä, juuri kun niitä aloituspaikkoja saatiin lisättyä tarpeeksi? Olisiko hyvä miettiä minkälainen ratkaisu pidemmän päälle tulee halvemmaksi?

    Äänestä

  • Aito Säästäjä kirjoitti:

    Ehkä he miettivätkin juuri sitä, mikä on ammatin tulevaisuus,ehkä on liikaa aloituspaikkoja jollekin alalle.

    Ja siis - miksi pitää olla niin kotipaikkauskollinen. Yhteishaku tarkoittanee sitä, että voi hakea muuallekin kuin Turkuun.

    Toisten elämiä tuohota! Jos jonkun elämä tuhoutuu siinä, että joitain ammattikoulu (vai oliko kenties ammattikorkeakoulu - eikös se ollut jotain näistä kulttuurialan paikoista puhetta) paikkoja vähennetään, niin jo on elämän tuhoutuminen aika omituisista asioista kiinni. Eiköhän se elämä tuhoudu ihan muista syistä, ettet vaan itse ole tuhoamassa jonkun elämää!

    Onpa.

    Äänestä

  • Aito Säästäjä kirjoitti:

    Näin on.

    Sensijaan kirjoittaja, joka oli huolissaan nuorista, jotka eivät edes pääse opiskelemaan, oli oikeassa. Miksi ehdoin tahdoin tuhota toisten elämä, juuri kun niitä aloituspaikkoja saatiin lisättyä tarpeeksi? Olisiko hyvä miettiä minkälainen ratkaisu pidemmän päälle tulee halvemmaksi?

    Aito Säästäjä, kerropa oikea nimes, niin lähdetään tuhoamaan sun elämääs!

    Äänestä

Sitä tässä ei ymmärretä, kun tradenomejakin suolletaan sen minkä keritään, toki näillä on omat erikoistumisalansa, ja merkonomeja tuon lisäksi, sekä sitten kauppatieteiden maistereita ja kandeja ja yo:ita - niin sitten muka on hirveä pula taloushallinnon osaajista, kirjanpitäjistä ja palkanlaskijoista - mitä. Että kukaan näistä em. opinnot suorittaneista tai suorittavista ei sitten ole erikoistunut taloushallintoon? Mutta ei hätää, kyllähän esim. Turun seudulla joka vuosi alkaa sekä taloushallinnon ammattilaisen -koulutus tai parikin ja ainakin yksi palkanlaskijakoulutus te-koulutuksena, Timali pelastaa pulasta (ilmeisesti koko maan - heh)!

Äänestä
  • Miksei edes TE-koulutuksen jälkeen saa töitä?

    Äänestä

  • työtön työtön kirjoitti:

    Miksei edes TE-koulutuksen jälkeen saa töitä?

    Niin, voisi olla siinäkin tilanteessa, kun on käynyt jonkin te-koulutuksen vaikka näitä Timalin koulutuksia, aika hyvä vaihtoehto harkita poismuuttoa Turun seudulta. Jos ei kerran Turku anna mitään, niin mitäs jää tänne vehtaamaan ja kitumaan. Jos vaan on rahaa muuttaa, niin pois vaan! Kannattaisi jättää se Turku mätänemään ihan omaan umpipussiinsa ja hoitamaan sosiaalisia verkostojaan.
    Tietysti, jos ei ole rahaa, niin olisi kiva, kun saisi edes parin kuukauden paikan, jonka tilillä voisi sitten sen muuton tehdä!

    Äänestä

  • miksi jäädä! kirjoitti:

    Yksi juttu vielä tähän:
    Etkö ole huomannut, että Turussa ja lähiseudulla sellaiset lyhytaikaiset hommat annetaan opiskelijoille! Se on jotenkin tuottavampaa tukea opiskelijoita antamalla heille työtä.
    Onpa tullut kuultua eräitäkin kertomuksia siitä, että työnhakutilanteessa firman edustaja sanoo, että hakee nimenomaan opiskelijaa. Ja tämänhän ne kertovat työpaikkailmoituksissaankin joskus - työ sopii esim. opiskelijalle. Ja toinen ryhmä ovat nuoret, vastavalmistuneet.
    Toki olethan sinäkin nuori ja vastavalmistunut (TE-koulutus) ja syntyperäinen turkulainen....

    Äänestä

  • haha! kirjoitti:

    Niin on huvittavaa. Tässä eräskin päivä yhden tietyn toimijan parkkipaikalla oli joukko firman naikkosia - siinä naamojansa rutistelivat "on niin paljon vailla työtä olevia muutenkin" - siis tarkoittivat ilmeisesti syntyperäisiä seutulaisia - noo, niinhän se on, että ensisijassa pitää palkita syntyperäisiä, sillä heidän sukunsahan on paikkakunnalle verojakin maksanut, tosin mitäs siitä, että paikkakuntalainen se on jo siinä naamojansa jumppaavien kohdekin....

    Se siitä! Mutta tuollaisia ovat turkulaiset!

    Äänestä

  • työtön työtön kirjoitti:

    Miksei edes TE-koulutuksen jälkeen saa töitä?

    Voit ainakin olla iloinen, että siihen te-koulutukseen pääsit, sillä se on ilmainen. Niin, kukas sitä vähistä rahoista useita satasia koulutuksiin pistää, kun se harjoittelupaikan tai työn saannin (lyhytaikaisenkin) saaminen on niin vaikeaa.... Tulipa satsattua koulutukseen!

    Äänestä

  • jep jep... kirjoitti:

    Niin on huvittavaa. Tässä eräskin päivä yhden tietyn toimijan parkkipaikalla oli joukko firman naikkosia - siinä naamojansa rutistelivat "on niin paljon vailla työtä olevia muutenkin" - siis tarkoittivat ilmeisesti syntyperäisiä seutulaisia - noo, niinhän se on, että ensisijassa pitää palkita syntyperäisiä, sillä heidän sukunsahan on paikkakunnalle verojakin maksanut, tosin mitäs siitä, että paikkakuntalainen se on jo siinä naamojansa jumppaavien kohdekin....

    Se siitä! Mutta tuollaisia ovat turkulaiset!

    Lisäesimerkki tosielämästä siitä, kuinka mustasukkaisia turkulaiset ovat omastaan ja kuinka kielteisiä muualta tulleita kohtaan:

    Onko sinulla jotain siteitä Turkuun, kun tänne tulit? Tuokin tuossa tuli, mutta hänellä on siteitä tännepäin, mutta onko sinulla?

    Eli ilmeisesti on hyväksyttävämpää tulla Turkuun jos on ns. siteitä paikkakunnalle!

    Eipä tulla muualla Suomessa kyselemään, että onko sulla siteitä tänne!

    Mutta niinhän ne kertoo (oli muuten ihan lehdessä yhdessä haastattelussa kerrottu), että natsit kokoontuvat Turun torilla.
    No, eihän kaikkia torilla liikkujia voi natseiksi sanoa tietenkään.

    Äänestä

  • työtön työtön kirjoitti:

    Miksei edes TE-koulutuksen jälkeen saa töitä?

    aijai jaijai, jos sulla nyt on se taloushallinnon Timalin kurssi takana, niin näytti olevan Oikotiellä taloushallinnon assistentin paikkaa tarjolla, niin kuin kiinteistösihteerinkin paikkaa, haepa! Ja lykkyä vaan!

    Äänestä

Ammattikoululaisten lopettaminen kuulostaa aika julmalta ratkaisulta.
Vaikka ehkä juuri se auttaisi noiden aloituspaikkojen vähentyessä.

Äänestä

Kemian, Bio- ja terveysalan ihmisiä todellakin koulutetaan Turussa liikaa! Luonnontieteiden ja terveysalan työttömyys on järkyttävissä luvuissa Turussa. Suoraan sanoen Turussa koulutetaan suoraan kortistoon. Muutto Turusta on välttämätön työllistymiselle.

Osin samoista työpaikoista kilpailevat kaupungissa valmistuvat oikeasti korkeakoulutetut lääkärit, farmaseutit, kemisit, biologit, biokemistit, elintarvikekemistit jopa osa fyysikoista, matemaatikoista. Tähän porukkaan tunkevat myös itseään terveyden ja biotieteen kandit.

Lisäksi on laboranttikoulutusta ja puhdasta terveyden hoidon hoitajakoulutusta.

Mihin me tässä enää tarvitsemme välitutkintoa AMK:sta? He eivät ole oikeita korkeakoulutettuja, eivät tutkijoita eivätkä myöskään peruskäytännön tason työmyyriä?

Turun AMK:sta on lopetettava: Bio- ja elintarviketekniikkan -ohjelma! Vähintäänkin on sisäänottoa pudotettava rajusti, enemmän kuin puolella.

http://www.turkuamk.fi/public/default.aspx?contentid=141632

Äänestä
  • Tässä on totuus!

    Äänestä

  • Tuskinpa amk:ssa terveysalan opintoja harjoittavat pelkästään turkulaiset opiskelijat, eiköhän niitä tule ympäri maakuntaa... Saati yliopistossa.

    Idea katsos on se, että sitten hajaannutaan ympäri maata.

    Terveysalalla hoitotehtäviä suorittavilla hajaantuminen on sikäli vielä helppoa, sillä heistä kun on niin kova ja huutava pula, niin työnantajat tarjoavat jopa työsuhdeasuntoja, joissa voi ensi alkuun edullisesti asua. Ja kun on sitten asetetuttu vähän paremmin, niin sitten hankitaan omaa kämppää.

    En ihan ymmärrä tuota sun bio- ja terveysalan huttuas.

    Bio- ja elintarviketekniikka - no, onko alueella edes alan yrityksiä? Pistä oma kanala pystyyn!

    Äänestä

  • heko heko heh x kirjoitti:

    Tuskinpa amk:ssa terveysalan opintoja harjoittavat pelkästään turkulaiset opiskelijat, eiköhän niitä tule ympäri maakuntaa... Saati yliopistossa.

    Ja jos perustat asiasi siihen, että mol.fi sivuilla paljonkaan ei hoitajien paikoista esim. ilmoitella - no, mitäs meinaat - miksi niitä pitäisi ilmoitella, kun talosta löytyy sijaisia, joista otetaan, ja aina löytyy sijaisia lisää...

    Kana- ja sikafarmareitako noista tulee?

    Äänestä

  • niinnnnnnnn kirjoitti:

    Ja jos perustat asiasi siihen, että mol.fi sivuilla paljonkaan ei hoitajien paikoista esim. ilmoitella - no, mitäs meinaat - miksi niitä pitäisi ilmoitella, kun talosta löytyy sijaisia, joista otetaan, ja aina löytyy sijaisia lisää...

    Kaikki paikathan melkein liikkuu rekryjen kautta. Vain useimmat yli 3 kk näkyvät mollissa. Siis mikäli sijaiset eivät kerkiä.

    Hoitoalalla oikeesti on huutava pula ammattilaisista. Vai luuletko, että ne ihan vaan huvikseen käytti palkkarahojaan tappeluun, että saivat uuden koulutusohjelman läpi. Meinaan hoiva-avustajan.

    Äänestä

  • iiiiiiiiiiiiiikkkkkk kirjoitti:

    No, herranen aika, kohdistit nyt mulle kyllä ihan väärän viestin. Kun se oli ihan joku toinen väitti, että terveysalan valmistuneet tyypit muka kortistossa makais oikein kasapäin. Kun minä olen sitä mieltä että lähihoitajista, sairaanhoitajista, terveydenhoitajista, lääkäreista, laboratoriohoitajista (tai mikä lie oikea nykyaikainen ammattinimike) ei tosiaankaan kortistossa makaa. Ja niillä juuri on se hyvä puoli, että paikkakunnan vaihtokin sujuu ihan kitkatta (ainakin sinkulla) sillä työnantajalla on useinkin tarjota ensi alkuun työsuhdeasunto tai vaikka pidemmäksikin aikaa.

    Että sillä lailla.

    Äänestä

  • iiiiiiiiiiiiiikkkkkk kirjoitti:

    Kaikki paikathan melkein liikkuu rekryjen kautta. Vain useimmat yli 3 kk näkyvät mollissa. Siis mikäli sijaiset eivät kerkiä.

    Hoitoalalla oikeesti on huutava pula ammattilaisista. Vai luuletko, että ne ihan vaan huvikseen käytti palkkarahojaan tappeluun, että saivat uuden koulutusohjelman läpi. Meinaan hoiva-avustajan.

    Esim. pks:n kunnallinen sijaisvälitys Seure, katsopa niitten nettisivuja. Kyllä on! Ja juu, erinäillä aloilla ei edes oteta avoimia hakemuksia vastaan, mikä ei tokikaan koske näitä hoitajattaria!

    Äänestä

Turussa ylipäätään on huono työllisyystilanne ja se johtuu sisäpiirin elinkeinopolitiikasta, jos sitä edes siksi voi kutsua. Tampereella homma hoidetaan ihan toisin.

Ammattikorkeakoulusysteemin pystyynlaittaminen oli jo koulutususkon kukkanen. Rakennettiin hienoja uusia tiloja ja alettiin kouluttamaan ties mihin.

Nyt meillä on sairaanhoitajia, jotka eivät osaa laittaa piikkiä persuksiin tai tehdä lääkelaimennuslaskelmia, mutta opiskelevat 1. 1,5 vuotta kauemmin kuin ennen ja tekevät kaikenkarvaisia hoito"tieteellisiä" tutkielmia.

Se on kallista päivähoitoa, että koulutetaan suoraan kortistoon porukkaa. Homma hyödyttää vain koulutusorganisaatioita.

Pajakoulut ja muu sivistystyö on sitä varten, että voi harrastaa ja saada sosiaalista pääomaa., taitoja ja tietoa ilman tutkintoa.

Oppisopimuskoulutusta tulisi lisätä kaikilla koulutustasoilla, mutta nykyinen hallitus aikoo vähentää sitä.

Äänestä
  • No nyt tuli asiaa!

    Äänestä

  • Mutta se on VALETTA että hoitoalan ihmiset olisivat työttöminä!
    Näitähän suorastaan huutaen tarvitaan töihin! Huutava pula hoitajista.

    Heh. Valehtelette!

    Alat, jotka tulevaisuudessakin työllistävät, ovat palvelu- ja hoito/hoiva-alat.

    Se, että Turku ei voi työllistää kaikkia - niin eihän sille mitään voi! Sitten täytyy vaan ottaa ja pistää muuttokuorma kasaan....

    Teollisuustyöpaikat vähenevät koko maassa. Ihmisiä kehoitetaan pistämään omia yrityksiä pystyyn - mm. näitä taloushallinnon osaajia "pistä oma kirjanpitofirma pystyyn - nykyään kaikki suurin piirtein ulkoistavat kirjanpidon ja palkkahallinnon". Niin....

    Äänestä

Hyvä, hyvä!

Ovat niin ollakseen!

Oikeasti turhaa sakkia!

Äänestä

Ei ihme, että AMK:n opiskelupaikkoja pitää vähentää, kun rahaa uppoaa kymmenien miljardien edestä kampusseinien rakentamiseen Kupittaan aseman kylkeen!

AMK näet suunnittelee, yhdessä kaupungin maankäytöstä päättävän tilaliikelaitososakeyhtiön kanssa, koko Amk:n toiminnan siirtämistä Kupittaalle nykyiselle parkkialueelle pystytettäviin uudisrakennuksiin! Ammattikoululaisten ja teknologiakeskusken pysäköintialue puolestaan lienee vastaavasti suunniteltu siirrettäväksi Kupittaan puistoon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Arkkiatriksiko? kirjoitti:

Hallitus aikoo supistaa Keminmaan ammattikoulun aloituspaikkoja noin 40 prosentilla, Turussakin noin 10 prosentilla, mutta Helsingissä vai kahdella prosentilla! Silti Helsinki nosti kauhean äläkän muutaman aloituspaikan menettämisestä. Kemin seutu saa tyytyä nuolemaan näppejään, kun sillä ei ole valtakunnallista päivälehteä tukenaan? Ehken kemiläisten ja turkulaisten nuorten on muutettava jo kouluakin käymään pääkaupunkiin?

Kouluttaako Suomi poikiaan oikeisiin ammatteihin. Tänään uudisoitiin, että kirjanpitäjistä on huutava pula. Sensijaan ammattikorkeakoulut ja muut sellaiset instituutit kouluttavat pilvin pimein "taiteenmaistereita" entisten lisäksi jokirantaan aikaansa viettämään. Vieläkö muuten lääkäreiden aloituspaikkoja ollaan - lääkäriliiton suosituksesta - vähentämässä, ettei palkat laskisi? Kyä olis sailaille töitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu