Onko vanhempanne elossa, kuinka he voivat, käytkö usein ---

Molemmat ovat kuolleet. Olen vanhimmaista päästä yksitoista lapsisesta perheestä joten heidän sairastaessaan hoitajia riitti omasta takaa.

Nyt olenkin itse heimoni eturivissä...

Haudassa on täyden elämän eläneinä.
Siinä piti olla omaishoitajana (en kyllä itseäni sellaiseksi mieltänyt, mutta ei siihen parempaa termiä ole olemassa).
Se homma veti urheilutermein maitohapoille.
Sanonta on, että mikä ei tapa, se vahvistaa. Ei se omaishoitotilanteessa pidä paikkaansa.
Elämänymmärrys kyllä lisääntyy.

Äidin elämänlaatu kärsii. Sekä fyysisesti että henkisesti. En käy niin usein kuin pitäisi, myönnän. Iskä pärjää, mutta äiti asuu kolmen tunnnin päässä, eikä fyysisesti voi kovin hyvin. Eikä oikein ota apuakaan vastaan, mutta riittäishän se kun kävis siellä juttelemassa. Ei aika oikein tahdo riittää.

Itte hän sinne korpeen halusi :/ Osittain syyttää meitä lapsia siitä, sanoo ettei me silloinkaan välitetty kun hän asui 65 kilsaa täältä, että nyt tämä on sentään hänen valintansa. Silloin olin itse yrittäjä, lapset alle kouluiän. Ei silloin tullut hänellekään mieleen että saattaa ajallisesti tehdä tiukkaa. Tää on kuule kunnon äiti-tytärsuhdevyyhti jos sellaista etsit :)

On ollut puhetta siitä että muuttaisi tänne lähemmäksi meitä lapsia, mutta toisaalta hän ei itse koe että olisi niin huonossa kunnossa. Joku ratkaisu tähän kellään? Otan mielelläni vastaan.

Vanhempani, ainoani, kuolivat, toinen 30, toinen 20 vuotta sitten. Huolehdin, surin heitä elämäni, ainoana, niinpä kai jäi oma elämäkin paljon elämättä.
Toinen kuoli 5-kymppisenä, toinen lähellä 7-kymmentä.

Haluaisitko viedä kukkia minun vanhempieni haudalle? Sehän on kiva ajatus.

Minun isäni kuoli sodassa v-41 ja äitikin kuoli jo neljä ennen syntymääni. Helppoa ei ole ollut mutta kellekäs valitat?
Uskomattomalla sisulla ja yrittämiselä pärjää tässä maailmassa kun ei anna pienten asioiden hämmentää mieltään.

Isä kuoli jokinaika nsitten hoitovirheen aiheuttamiin sisäisiin verenvuotoihin.
Äiti vielä elää ja suht kohta hyvässä kunnossa. 85-vuotiaaksi.
Isäkin oli melko hyvässä kunnossa ja ilman hoitoa olisi elänyt vasrmssn vielä vuosia. Äitiä käyn joskus katsomassa, mutta matkaa on vaan yli 300kilometriä, joten ei kovin usein tule käytyä katsomassa.
Välillä soittelen. Ei ole edes höperö.

Kuullostaa ihanalta - minulla on vanhemmat muttei ole koskaan ollut äitiä ja isää, jos kuvailen asiaa kärjistäen. Isäni oli tunteeton auktoriteetti, joka tienasi rahaa rutkasti ja muistutti siitä aina. Äitini olin hienohelma nousukas, joka moitti ja nolasi minua, rumempaa sisarusta (kuten hän minua nimitt) aina kuin vain oli mahdollista.

Isäni on kuollut 20 vuotta sitten, en itkenyt hautajaisissa enkä ole haudalla käynyt koskaan - minulle vieras mieshän siellä makaa.

Äitini elää mutta emme ole missään tekemisissä keskenämme. Noin 4-kymppisenä tajusin, että jos haluan oman elämäni hallintaan minun on tehtävä selv'äksi asiat äitini kanssa eli ei enää vittui.lua, alistamista, arvostelua tai nolaamisia. Välimme menivät poikki. Ja olen tyytyväinen ja nykyään menestyvä uranainen, jolla on rakastava aviomies ja ihanat aikuiset lapset.

Äitini elää, isä on kuollut. Toivoisin kyllä että tilanne olisi toisinpäin. Isäni oli nimittäin kuolemaansa asti sydämellinen ja ystävällinen persoona, kun taas äitini on pilannut lapsuuteni, nuoruuteni ja osan aikuisuudestanikin vittumaisuudellaan. Enpä hänen voinnistaan tiedä ja vielä vähempi se edes kiinnostaa.

Kuolleet on molemmat jo vuosia sitten.
Haudoilla käyn välillä, toisinaan systerin kanssa.
Viimeksi tänään oli kaikki mielessä, myös veli ja sisko.

Toinen heistä kuoli 30 vuotta sitten, toinen, kun minä täytin 41 v.

Heillä siis kaikki hyvin. Ja minä heistä kannoin huolen loppuun asti.

Molemmat elossa,ja hoidettavina hoitolaitoksissa.Hoidin heidän asiansa kolme vuotta sitten kun kaikki tapahtui niin äkkiä.
Oli se suuri muutos kaikille,mut hyvä näin että olevat turvassa,äitini suht omatoiminen vielä sairauksineen,isä täyshoidossa.
Kolme vuotta olen kulkenut lähes kuukausittain pitkän matkan päästä katsomassa heitä.
Voimia se on vaatinut kaikella tavalla että muuta elämää ei ole paljon ehtinyt elämäänkään.
Jouluksi taas menen äidin luo ja samalla katsomaan isää,hänkin tuntee vaikka sanookin mua X-siskokseen,luemme Kari Suomalaisen vitsejä ja on niin kotoista kun hän osaa vielä nauraakin niille.
Muuten on omissa maailmoissaan etupäässä.

Isä voi hyvin - 79 v. Vaimonsa ikätoverini - 30 vuotta jo aviossa...
Äitini kituu Alzheimerin rasittamana ja elämän liekki hoitajien mukaan voi sammua hyvinkin pian .
Liittonsa ainoana lapsena tässä rakasta äitiäni suren...