"CIA sensuroisi senaatin Irak-raporttia
Washington. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA on päättänyt sensuroida osan maan senaatin raportista, jossa käsitellään tiedustelutietoja Irakista ennen viime vuonna käynnistyneitä sotatoimia.
Käytyään läpi 400-sivuisen materiaalin tiedusteluviranomaiset ilmoittivat raportissa olevan salaista tietoa, jota ei saisi julkaista yleisölle. CIA oli sensuroinut noin kolmasosan raportista.
Senaatin tiedusteluvaliokunnan kokouksessa tiistaina ei päästy yksimielisyyteen siitä, kuinka raportti tulisi julkistaa. Valiokunta voi jättää huomioimatta CIA:n sensuroinnit ja julkaista raportin kokonaisuudessaan. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä.
Valiokunnan puhejohtaja Pat Roberts ei usko, että raportti julkistettaisiin aikataulun mukaisesti ensi viikolla.
Raportissa tutkitaan tiedustelutietoja, joita Yhdysvalloilla oli Irakista ennen sotaan lähtöä. Tiedoissa muun muassa arvioidaan, että Bagdadissa olisi ollut suuria määriä kemiallisia ja biologisia aseita. Presidentti George W. Bush perusteli sotaan lähtöä aseiden olemassaololla, mutta niitä ei ole löydetty Irakista.
STT–Reuters"

Vastaukset 3
Vanhimmat
On otettava huomioon kaksi tärkeää pointtia tuossa asiassa:
1. CIA on vastuussa siitä, ettei julkaista raportteja, joita mahdolliset viholliset voisivat hyödyntää suunnitellessaan uusia vihamielisiä toimia Yhdysvaltoja vastaan.
2. Yhdysvallat on sodassa terrorismia vastaan, ja siltä pohjalta on käsiteltävä kaikkea sellaista informaatiota, joka saattaa sisältää salassa pidettäväksi arvioitavaa aineistoa.
Rauhanomaisissa oloissakin elävät valtiot jättävät osia omista salattaviksi harkituista tiedoista julkaisematta.
Vrt. Paavo Lipposen Irak-keskustelut presidentti George Bushin kanssa joulukuussa 2002.
...joka tuumasi kutakuinkin niin, että ensimmäisen sodassa kärsii totuus.
Toisaalta tämä "terrorismin vastainen sota" nyt on pelkkä eufemismi, jonka varjolla pyritään oikeuttamaan ties mitä vääryyksiä ja virhearviointeja.
Joko Suomen suojelupoliisin Stasi-lista on julkistettu?