Ruotsalainen historian professori on käärmeissään!

Tämä Magmassakin kirjoittava ruotsalainen historian professori on käärmeissään kun hänen tiedettään pidetään ala-arvoisena jolla ei ole mitään tarkkaa työkalua tekemään tutkimusta.
- Voiko tätä enää paremmin sanoa? Historia ei ole tiedettä jota voidaan tutkia tieteenomaisesti vaan se on suurelta osin juuri sitä arvailua jota kukin aikalainen ja vallanpitäjä haluaa ihmisille syöttää.

Suomenkin asioihin sekaantunut Pick Harrysson on halunnut nähdä Suomen historian ruotsalaisuuden kannalta positiivisena ei sellaisena kuin itse suomalaiset ovat sen kokeneet.

Dick Harrison

Olen historioitsija, ja tätänykyä voin ilman kerskumatta sanoa, että osaan aineeni hyvin. Olen omistautunut sille päivittäin vuodesta 1984 alkaen ja minulla on vuodesta 2003 alkaen ollut professuuri Lundin yliopistossa. Mutta siitä huolimatta tapahtuu, että tapaan ihmisiä jotka täysin kieltävät minun tieteeni ja täten ammattini ja olemassaoloni. Historia samaistetaan satujen kertomiseen ja minua muistutetaan, että meillä historioitsijoilla ei ole mitään nimensä arvoista tieteellistä menetelmää. Me vain arvaamme.

http://www.magma.fi/dick-harrison/vetenskap-eller-icke-vetenskap
21218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ylös

Äänestä

Historia on tieteistä kaikkein poliittisin. Sitä on aina käytetty poliittisena työkaluna, eikä vain totalitaarisissa maissa.

Svekohistorioitsijat ovat pudottaneet tieteenalan kunnioitusta rutkasti Suomessa.

Heidän tulkintansa ovat liian läpinäkyvää svekopropagandaa.

Äänestä
  • Höpsis, kolumni liittyy siihen ettei historia ole ns. kova tiede kuten vaikkapa matematiikka tai teoreettinen fysiikka. Englanniksi science viittaa luonnontieteisiin, joten samaa tiede/vetenskap problematiikkaa ei tule niin helposti.

    Ja jos nyt olet niin kiinnostunut tendenssinomaisesta tutkimuksesta, mikset käytä lähdekritiikkiä myös tämän palstan historiantulkintoihin? Enemmän Suomessa on ollut harmia suomalaiskansallisen historiankirjoituksen kanssa, johtuen siitä että svekomaanit ovat viimeiset sata vuotta olleet marginaalia.

    Äänestä

  • tt kirjoitti:

    Höpsis, kolumni liittyy siihen ettei historia ole ns. kova tiede kuten vaikkapa matematiikka tai teoreettinen fysiikka. Englanniksi science viittaa luonnontieteisiin, joten samaa tiede/vetenskap problematiikkaa ei tule niin helposti.

    Tarkoitat siis, että Henrik Meinander ja Janne Holmen ovat marginaalissa?

    Olen samaa mieltä. He ainoina historioitsjoina ovat sitä mieltä, että Suomelle oli epäonneksi siirtyminen Ruotsin vallan alaisuudesta Venäjän vallan alle.

    Kaikki muut suomalaiset historioitsijat pitävät sitä onnenpotkuna.

    Äänestä

  • Siis? kirjoitti:

    Tarkoitin svekomaaneja (vrt. aitosuomalaiset), en ruotsinkielisiä historioitsijoita.
    Pitänee tarkistaa edellämainitut tulkinnat, en itse muista lukeneeni tuollaista. Käsittääkseni Meinander on spekuloinut vaihtoehdoilla ja arvellut että suomen kieli olisi marginalisoitunut osana Ruotsia (1809-), eikä siis ottanut asiaan kantaa.

    Äänestä

  • tt kirjoitti:

    Höpsis, kolumni liittyy siihen ettei historia ole ns. kova tiede kuten vaikkapa matematiikka tai teoreettinen fysiikka. Englanniksi science viittaa luonnontieteisiin, joten samaa tiede/vetenskap problematiikkaa ei tule niin helposti.

    Ja jos nyt olet niin kiinnostunut tendenssinomaisesta tutkimuksesta, mikset käytä lähdekritiikkiä myös tämän palstan historiantulkintoihin? Enemmän Suomessa on ollut harmia suomalaiskansallisen historiankirjoituksen kanssa, johtuen siitä että svekomaanit ovat viimeiset sata vuotta olleet marginaalia.

    "Höpsis, kolumni liittyy siihen ettei historia ole ns. kova tiede kuten vaikkapa matematiikka tai teoreettinen fysiikka. Englanniksi science viittaa luonnontieteisiin, joten samaa tiede/vetenskap problematiikkaa ei tule niin helposti."
    Kovat tieteet tarkoittavat siis luonnontieteitä, eli teoreettinen fysiikka on kovan tieteen edustaja, sen sijaan matematiikka ei ole. Matematiikka edustaa omaa tieteenlajia yhdessä filosofian kanssa, eli formaaleja tieteitä joiden kautta ja metodein määritellään ja tehdään muita tieteitä, eli sekä kovia että pehmeitä.

    Historiantutkimuksessa samoin kuin muissakin humanistisissa ja yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa tieteellisyys viittaa siihen, että tutkimuksen teossa on käytetty tiettyjä hyväksyttäjä ja vakiintuneita metodeja, jotka itsessään estävät vääristymiä, ja toissijaisesti tutkimuksen on läpäistävä vertaisarviointi. Eli muun tiedeyhteisön on hyväksyttävä tutkimus tieteelliseksi.

    Tietenkin jälkimmäinen aiheuttaa sen, että jos aikaisemmat tutkijat ja asiantuntijat ovat sitoutuneet kovin tiukasti johonkin tulkintaan, niin uusia näkemyksiä jotka poikkeavat näistä aikaisemmista on vaikeampi saada läpi.

    Äänestä

  • C.E. kirjoitti:

    Kiitos tarkennuksesta, en olisi itse osannut ilmaista yhtä hyvin.

    Äänestä

Niin historian tutkiminen ei ole tarkkaa tiedettä niinkuin esim. matematiikka, fysiikka tai kemia vaan se on enemmänkin asioiden arvailua kuinka ja mitä kukin on voinut olla tai tehdä. Kenelläkään ei ole valmista kaavaa vaan arvaillaan ja sitten se joka saa arvailuilleen eniten rahoittajia saa äänensä kuuluviin. Näinhän se on ja sen tietää Pick Harrysson oikein hyvin.

Sitten kun ottaa huomioon Suomen historian ja sen tulkinnan niin on säälittävää, että juuri nämä ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset kirjoittavat suomalaista historiaa oman makunsa mukaan. Mutta kuten ylempänä mainitsin niin ne jotka saavat arvailuilleen eniten rahoittajia saavat kirjoittaa tätä kaikkia meitä suomalaisiakin koskevaa historiaa, sääli vaan. Pickit ja Meinanderit kirjoittavat historiaa omalta kantiltaan, ei suomalaisen näkökulmasta

Äänestä
  • eikös herra "dosentti" Tala ole monta päivää ja yötäkin, mainostanut ympäri nettiä, ihan omalta, omituiselta näkökulmastaan kirjoittamaansa historian sepustustaan. Ei varmaan kukaan ole kieltänyt, vaikka tuskin moselle "satu-unelmalle" mikään taho edes kustannuskuluja lahjoittaa. Taitaa se lukijakuntakin olla se pikkuinen, talaismiin hurahtanut häntä-heikki joukko. Mutta pitäkäähän hauskaa lukiessanne! ;))

    Äänestä

  • "Sitten kun ottaa huomioon Suomen historian ja sen tulkinnan niin on säälittävää, että juuri nämä ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset kirjoittavat suomalaista historiaa oman makunsa mukaan."

    Omituinen väite kun tiedetään, että suomalainen historiankirjoitus on syntymästään asti ollut melkoisen tiukasti suomalaiskansallisissa, kansallismielisissä ja fennomaanisissakin käsissä. Todellisuudessa Ruotsissa ei ole kirjoitettu juurikaan Suomen historiaa.

    Äänestä

  • Tapio Rautalapio kirjoitti:

    "Sitten kun ottaa huomioon Suomen historian ja sen tulkinnan niin on säälittävää, että juuri nämä ruotsalaiset tai suomenruotsalaiset kirjoittavat suomalaista historiaa oman makunsa mukaan."

    Omituinen väite kun tiedetään, että suomalainen historiankirjoitus on syntymästään asti ollut melkoisen tiukasti suomalaiskansallisissa, kansallismielisissä ja fennomaanisissakin käsissä. Todellisuudessa Ruotsissa ei ole kirjoitettu juurikaan Suomen historiaa.

    Tai voiko olla että merkityksettömiä ruotsalaisten näkemykset eivät kiinnosta ketään koska heillä ei juuri ollut sotien tai Lokakuun vallankumouksen kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • yur andro orlv kirjoitti:

    Tai voiko olla että merkityksettömiä ruotsalaisten näkemykset eivät kiinnosta ketään koska heillä ei juuri ollut sotien tai Lokakuun vallankumouksen kanssa mitään tekemistä.

    "Tai voiko olla että merkityksettömiä ruotsalaisten näkemykset eivät kiinnosta "

    Voi tietysti olla, että merkityksettömiä eivät ruotsalaisten näkemykset kiinnosta?
    Muta ketä merkityksettömiä nyt tarkoitat?

    Äänestä

  • No, mutta, kirjoitti:

    eikös herra "dosentti" Tala ole monta päivää ja yötäkin, mainostanut ympäri nettiä, ihan omalta, omituiselta näkökulmastaan kirjoittamaansa historian sepustustaan. Ei varmaan kukaan ole kieltänyt, vaikka tuskin moselle "satu-unelmalle" mikään taho edes kustannuskuluja lahjoittaa. Taitaa se lukijakuntakin olla se pikkuinen, talaismiin hurahtanut häntä-heikki joukko. Mutta pitäkäähän hauskaa lukiessanne! ;))

    Desantti Tala kehuu myös olevansa kova panomies. Uskotteko?

    Äänestä

  • Tapio Rautalapio kirjoitti:

    "Tai voiko olla että merkityksettömiä ruotsalaisten näkemykset eivät kiinnosta "

    Voi tietysti olla, että merkityksettömiä eivät ruotsalaisten näkemykset kiinnosta?
    Muta ketä merkityksettömiä nyt tarkoitat?

    Kaikki "alan osaajia" Ruotsissa ja täällä svekkuleita joilla on alalla työpaikka. En minä sinänsä ylpeille asioilla mutta neuvostovaltio nyt kuitenkin vaikutti historiaan käytännössä enemmän kuin muut. Ainoastaan mongolit vaikutti enemmän. Ruotsalaisilla ei ole Leninistä mitään muuta kirjoitettavaa kuin kolmen merkityksettömän kommarin tuherrukset jotka eivät saaneet edes Nekkulasta virkaa.

    Äänestä

  • Ei se nyt mitään arvailua ole, ylemmässä CE:n kommentissa muotoiltiin hyvin humanistisenkin tutkimuksen perusteita. Kommenttisi jälkiosa taas on loogisesti sekava, lisäksi tuntuu ettet ole lukenut Meinanderia?

    Äänestä

  • "Niin historian tutkiminen ei ole tarkkaa tiedettä niinkuin esim. matematiikka, fysiikka tai kemia vaan se on enemmänkin asioiden arvailua kuinka ja mitä kukin on voinut olla tai tehdä"

    Toisaalta eikö myös luonnontieteellinen tieto uusiudu koko ajan. Newtonin mekaniikan osoittivat virheelliseksi niin kutsuttu ultraviolettikatastrofi sekä Gibbsin paradoksi, ja sen syrjäytti kvanttimekaniikka Onko silloin vanhentunut tieto ollut tarkkaa tiedettä? Entä nykyinen tieto, jolla on suuri todennäköisyys osoittautua myöhemmin virheelliseksi tai vajavaiseksi.

    Äänestä

Yleensä hallitsijoilla oli omat "historiankirjoittajansa" - hoviväkeä. Ja Dick on aivan oikeassa, häntä ei arvosteta.

Äänestä

up

Äänestä

"Yleensä hallitsijoilla oli omat "historiankirjoittajansa" - hoviväkeä. Ja Dick on aivan oikeassa, häntä ei arvosteta"

Ei arvosteta koska ei ole hallitsijoiden oma "historiankirjoittaja."

Äänestä

Puppua hurrrin historian tulkinnat ollu.

Nykyään kumman hiljaa. Oisko laadun puutteesta huomautettu arvovaltaiselta taholta.

Äänestä

"Höpsis, kolumni liittyy siihen ettei historia ole ns. kova tiede kuten vaikkapa matematiikka tai teoreettinen fysiikka."

...tai niin kuin kovennetun pakkoruotsin väkisinopetus! Siinäpä vasta kova tiede!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

savupirtti kirjoitti:

Tämä Magmassakin kirjoittava ruotsalainen historian professori on käärmeissään kun hänen tiedettään pidetään ala-arvoisena jolla ei ole mitään tarkkaa työkalua tekemään tutkimusta.
- Voiko tätä enää paremmin sanoa? Historia ei ole tiedettä jota voidaan tutkia tieteenomaisesti vaan se on suurelta osin juuri sitä arvailua jota kukin aikalainen ja vallanpitäjä haluaa ihmisille syöttää.

Suomenkin asioihin sekaantunut Pick Harrysson on halunnut nähdä Suomen historian ruotsalaisuuden kannalta positiivisena ei sellaisena kuin itse suomalaiset ovat sen kokeneet.

Dick Harrison

Olen historioitsija, ja tätänykyä voin ilman kerskumatta sanoa, että osaan aineeni hyvin. Olen omistautunut sille päivittäin vuodesta 1984 alkaen ja minulla on vuodesta 2003 alkaen ollut professuuri Lundin yliopistossa. Mutta siitä huolimatta tapahtuu, että tapaan ihmisiä jotka täysin kieltävät minun tieteeni ja täten ammattini ja olemassaoloni. Historia samaistetaan satujen kertomiseen ja minua muistutetaan, että meillä historioitsijoilla ei ole mitään nimensä arvoista tieteellistä menetelmää. Me vain arvaamme.

http://www.magma.fi/dick-harrison/vetenskap-eller-icke-vetenskap

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu