Uusiko?

Siis, ihminen on uudestisyntynyt heti kun tunnustaa uskoa??? Voiko tuollainen olla totta? Moni uskoa tunnustava ei ole tullut uudeksi, vaan on edelleen vanhan ihmisen ajatusmaailmaa esiintuova. Ehkäpä suuri eksytys onkin siinä, että uinutetaan ihmiset uskomaan uudestisyntymisen tapahtuneen, vaikka se ei ihmisen elämässä ilmene millään tavalla. Eikö vanhan tule ensin kuolla, jotta uusi voi sijaan tulla? Eikö Jumalan Sana ole vanhan minän kuolettaja?

Uudestisyntymisoppi näyttää olevan hakoteillä tällä palstalla.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei Jumala ihmiseltä mahdottomia vaadi, eikä kaikilta kaikkia seurakunnan pamppujen vaatimia rituaaleja, ja heti jotain kymmenysuhraamisia ja sitä seuraavaan ylenpalttiseen kiltteyteen mätänemistä.

Ihmiselle riittää, että Hän sanoo sydämessään vain kyllä Jeesukselle, millä kielellä sen sitten sanokiin, mutta epäilemättä sitä, että Jeesus hänen syntiensä vuoksi kuoli ja kärsi jotain käsittämättömän järkyttävää.... Meidän osamme on myöskin kuolla, ja antaa siten elämää takaisin Jumalalle, Jeesukselle ja enkeleilleen, mutta ei meistä mitään tärkeää katoa, ehkä ruma pälli vain paranee, kun saa muuttua astraaliseen ja unihahmoon....

Äänestä
  • Jumalan kirjoitettu sana ei ole täydellistä edes Raamatussa, sanoihan Paavali, että "pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut SYNNIN VANKILAAN!".
    Jeesus kyllä piti kirjoituksia tärkeinä ja sanoi, että ilman monia vähemmänkin luettuja pyhiä kilrjoituksia: "Te eksytte", ja totesi Raamatusta vain sen, että "sehän todistaa minusta ja luulette että teillä lukemistoissanne on elämä, mutta onko se elämää tuijottaa vuositolkulla vain sanoja ja kirjaimia?" Kyllä on, jos siitä saa palkkaa, enkä tarkoita nyt maallista mammonaa, vaan Jumalalta tulevaa...."Te toivotte että ihmiset teitä kiittelevät, mutta ette välitä kunniasta joka tulee yhdeltä ja AINOALTA JUMALALTA!" Itse te omassa sydämessänne tietäisitte mikä on oikein ja väärin, eikä siihen tarvita edes mitään hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää välttämättä.... Kuitenkin, niiden syöntiemme tähden, meidän annetaan joskus ottaa ELÄMÄN PUUSTA, ja se on se sama tiedon puu Salomon mielestä, eli se minkä uskoo olevan loogisesti täydellistä ja turmeltumatonta ja ikuista, SE KESTÄÄ, ja on elämäksi".... Kieroilijat puhuvat vain itsensä pussiin ja hauskuttavat muita ja itseään panetteluillaan, muuta virkaa sillä asialla ei ole....

    Äänestä

  • Pakstori kirjoitti:

    Jumalan kirjoitettu sana ei ole täydellistä edes Raamatussa, sanoihan Paavali, että "pyhä kirjoitus on kaiken sulkenut SYNNIN VANKILAAN!".

    Uuudestisyntyminen on yksinkertaisesta sydämen tila suhteessa Jumalaan, ei kannata tehdä asiasta liian monimutkaista, uskosta on kysymys.

    Ei varmaan tarkoittanut, että kenenkään KRISTITYN välttämättä tarvitsee heti koko Koraania tai Tripitakaa tai Bhagavad Gitaa HETI lukea, koska tottahan on se, että "vain yksi on tarpeen tai vain muutama". Kuitenkaan esim. tieteestä ei Raamattua lukemalla tiedä paljoakaan, siihen tarvitaan yliopistoista ostettuja opuksia, eikä edes ohjelmoimaan helposti opi, ilman käsikirjaa ohjelmointikielistä...

    Älä kuitenkaan nytkään heti vietelly etsimään esim. niitä "ohjelmointikieliä", ellei se ole se sun juttusi, koska niihin saa uppoamaan paljon turhaa aikaa, jos perusta ei ole kunnossa, eli perustiedot esim. tietokoneista 8-bittisyyksineen ja aritmeettisine loogisine portteineen täytyy haltsata, ennenkuin voi tehdä minkäänlaista ohjelmaa.... Kuitenkin TÄMÄKIN IHMISEN POIKA rakastaisi sinua, jos rakentaisit sille ohjelmistoja! Itse olen muutaman pienen kyennyt tekemään, mutten vielä mitään niin suurta, että voisin sillä ylpeillä.... Opiskellujeni päätteksi on tosin muutama vähän "kunnianhimoisempi" ohjelmisto tekeillä, ja melkein valmiskin, ainakin algorytmien osalta....

    "Älä kysy aina: MITÄ SINÄ TEET, kun voit ihmetellä myös mitä MINÄ ITSE TEEN! Vasta sen jälkeen ota "malka" veljesi silmästä ja opeta vasta sitten hänelle sitä suurta tai pientä tietoasi...."

    Äänestä

  • selkein vastaus kirjoitti:

    Uuudestisyntyminen on yksinkertaisesta sydämen tila suhteessa Jumalaan, ei kannata tehdä asiasta liian monimutkaista, uskosta on kysymys.

    Kaikki eivät tiedä edes, mitä usko tarkoittaa...
    Usko on varma asia, ja varmin asia maailmassa on matematiikka, ja meille suomalaisille näiden kirjainten ääntämiset:-)
    Usko, se sydämen usko tarkoittaa siis asiaa, mistä voi olla varma, ja mille voi perustaa elämänsä, ja myös toivon varaan voi rakentaa uskoa, sillä kaikkea uskomaamme EMME ole vielä saaneet.... Toivo ilman TIETOA on kuitenkin turha, ja "usko ilman tekoja on hyödytön" kuten Jaakob totesi...

    Jos maailmassa on sotatiloja ja "kansat nousevat kansoja vastaan", kuten Jeesus ennusti, emmekä rakenna puolustusta, on jääminen sitten tulevaisuudessa joksikin orjakansaksi, ja odotan jonkinlaisella pelolla seuraavaa sotaa, sillä Suomella ei ole - ainakaan vielä - todellista kykyä vastustaa ja estää ydinaseiden fyysistä tuhovoimaa..... Mutta niidenkin tuhovaikutus voi olla lopulta suhteellisen pieni, eihän ydinpommissakaan ole mitään tautisen suurta massaa edes itsessään, vaikka se halkaiseekin kaikki atomit ehkä kymmenen kuutiometrin säteellä....

    Äänestä

Sydämen toiminta on tahdosta riipumatonta. Sydämen toimintaa säätelee autonominen hermosto. Sydämellä ei voida uskoa taikka ajatella.

Kaikilla nisäkäsryhmillä sydän on ihmisen sydämen tavoin nelilokeroinen. Suurten
lajien sydän lyö harvemmin kuin pienten (norsu 25 kertaa/min, hiiri 750 kertaa/min).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uudestisyntymisestä kirjoitti:

Siis, ihminen on uudestisyntynyt heti kun tunnustaa uskoa??? Voiko tuollainen olla totta? Moni uskoa tunnustava ei ole tullut uudeksi, vaan on edelleen vanhan ihmisen ajatusmaailmaa esiintuova. Ehkäpä suuri eksytys onkin siinä, että uinutetaan ihmiset uskomaan uudestisyntymisen tapahtuneen, vaikka se ei ihmisen elämässä ilmene millään tavalla. Eikö vanhan tule ensin kuolla, jotta uusi voi sijaan tulla? Eikö Jumalan Sana ole vanhan minän kuolettaja?

Uudestisyntymisoppi näyttää olevan hakoteillä tällä palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu