mitäpä jos...?

Päätetäänkö nyt kaikki porukassa, että lopetetaan ihmisten arvointi kansallisuutensa perusteella, vaan arvioidaan tästä alkaen ihmisiä vain heidän tekojensa mukaan? Ei siis niin että "tuo on paha ihminen, koska hän on somali" vaan niin että "tuo on paha ihminen, koska on monta kertaa hakannut porukkaa ja ryöstänyt pankin"? Somalius ei tee ihmisestä automaattisesti pahaa, vaikka suurin osa olisikin sitä. Rikollista ei tietenkään koskaan pitäisi ymmärtää, oli se suomalainen tai somali - niin huonoa porukkaa on jopa suomalaisissa.
Tietenkin kun tilastoja tutkitaan, niin varmasti eri kansoissa on vähän enemmän tai vähemmän rikollisia, sillä tuskin se nyt tasan menee että pedofiileja joka kansassa tasan 30 %, mutta tässäkin tapauksessa suurin osa ei ole.
ps. Ne erot olisivat kuitenkin tyyliä 29.9 - 30.1 %
21693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ei harmittomista kansalaisryhistä puhuta pahaan sävyyn. Maine ansaitaan teoilla.

Somalit ovat osoittaneet ansaitsevansa kategorioimisensa kansallisuutena, mikäli näin ei olisi, ei puhuttaisi somaleista.

Äänestä
  • Kuitenkaan mitään kollektiivista vihaa ei saisi lietsoa mitään etnistä ryhmää kohtaan.
    Onko se rasismia, jos jonkun maan kansalaiset ovat miellyttävimpiä mielestämme, kun esm. Somalit? En tarkoita vastakkainasettelua suomalainen ja Somali, vaan esm. vietnamilainen, tai Somali?
    Kyllä maahanmuuttajan on kannuksensa ansaittava.
    Niin on suomalaisenkin ulkomailla.

    Äänestä

  • Se johtuu siitä kun heillä on kotikielenään ruotsi ja sitähän Suomi poika ei siedä.
    Itse olen kylläkin suomenkielinen, mutta kokemuksesta voin sanoa, että suomenruotsalaiset ovat lainkuuliasta porukkaa, pääsääntöisei.
    Jotkut ihmiset kun nyt eivät kertakaikkiaan voi sietää erilaisuutta. Eivät eri kieltä puhuvia, tai ihonväriltään erilaisia.
    Auttaisikohan jos kodeissa aivan pienestä pitäen annettaisiin suvaitsevaisuuskasvatusta.Lapsethan kuulevat kotona mitä aikuiset puhuvat ja siitä heidän arvomaailmansa alkaa kehittyä. Valitettavan usein pahaan suuntaan.

    Äänestä

  • Haukkuvatpa kyllä.

    Johtunee siitä, että ruotsinkielisiä pidetään hiukan rikkaampana ja yleensä ottaen koulutetumpana väestönä kuin suomenkielisiä. Ja niinhän asia kyllä taitaa ollakin.

    Luulen, että ruotsinkieliset ovat keskimäärin sivistyneempää ja rikkaampaa väkeä kuin suomenkieliset. Tällöin haukkuminen tietysti kumpuaa kateudesta.

    Ja onhan tuo kateus aika pitkälle motiivina näissä maahanmuuttajienkin haukkumisissa muutenkin. Kantaväestö on kateellista maahanmuuttajille heidän saamistaan tuista. Siihen en ota kantaa saavat muuttajat enemmän vaiko eivät, kun en tunne asiaa.

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Haukkuvatpa kyllä.

    Ei ruotsinkielisiä kadehdita. Lapsellinen ajatus.

    Suurin osa suomalaisista ei hyväksy pakkoruotsia, sillä ei ole mitään tekemistä kadehtimisen kanssa.

    Eivätkä suomenkieliset hyväksy sitä, että ruotsinkieliset pääsevät helpommin korkeakouluihin, saavat koulutukseensa helposti stipendejä jne. Kyse ei ole kateudesta, vaan oikeudenmukaisuudesta.

    Maahanmuuttajia ei kadehdita heidän eduistaan. Me pidämme niitä kohtuuttomina, eikä se ole kateutta. Sekin on oikeudenmukaisuutta.

    Äänestä

  • Öhömmm kirjoitti:

    Enpä ota tuohon ruotsinkielisyyteen sen kummemmin kantaa. Minusta vain kaksikielisyys on hyvä asia. Johtuneeko sitten siitä, että sukuni on 'den svensk talande bättre folk' äiteen puolelta. :)

    Kirjoitit:
    "

    Pidätte siis (ketkä te?) maahanmuuttajien saamia sosiaalietuuksia kohtuuttomina. Voisitteko mainita edes yhden konkreettisen esimerkin tapauksesta jossa maahanmuuttajalle on maksettu parempaa sosiaaliturvaa kuin suomalaiselle.

    Vai onko sekin mielestänne liikaa jos maahanmuuttajat saavat samat edut kuin suomalaiset?

    Kaksikielisyys on varmaan hyvä asia, mutta vähemmistön pakkoruotsi ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Muissa EU maissa tämä koettaisiin vääränä. Katsos, minun vanhempani olivat molemmat suomalaisia, eikä meidän suvussa kukaan ole tarvinnut ruotsia mihinkään.

    Voi tietämätöntä. Etkö tajua, että kun mamu tulee Suomeen hän saa kaiken kahvinkeittimestä lähtien uutena kaupasta. Suomalaiset hakevat tavaroita kirpputoreilta. Itse olin 35 vuotias kun saimme vaimon kanssa ostettua kahvinkeittimen. Osaa sille antaa arvoa, toisin kuin ne, jotka saavat kaiken kerralla ilmaiseksi. Saavat ilmaiset tietokoneetkin, vaikka eivät osaa lukea eikä kirjoittaa.

    Mamut saavat urheiluseuraan liittyessään sossulta lapun ostaa kaikki urheilutarvikkeet. Mamut saavat kulttuurisäilytysmatkoja kotimaahansa. Lista on loputon.

    Ja, esim Tanskassa on jo otettu käytäntö, jossa mamut saavat vähemmän rahaa kuin alkuperäisväestön vaikeuksiin joutuneet ihmiset. Miksi jostain bambumajasta tulleen pitäisi saada heti tietoyhteiskunnan elintaso kertaheitolla, se voi olla laillista, mutta se ei ole oikeudenmukaista. Eli totta, se on liikaa, että tänne voi tulla kuka tahansa, valehdella, tehdä rikoksia ja huijata sossua ja saada päälle kaiken ilmaiseksi.

    Ajattelepas Kurre hyvä. Jos kaikki suomalaiset alkaisivat luikuriksi, kun kerran on joku Sampo, joka antaa mannaa kaikille, niin miten tämä yhteiskunta toimii. Ei ole etuja, jos ei ole ahkeria suomalaisia tekemässä työtä. Mikä helvetin maailmanlaajuinen perustuslaillinen oikeus voi olla semmoinen, että kun Suomen rajan ylittää, niin sossun kukkarot aukeavat. Järkeä hoi, Kurre oravatkin keräävät käpyjä talven varalle, eivätkä käy varastamassa toisten ruokia.

    Vaikutat pahantahtoiselta.
    Kokeilehan kerrankin elämässäsi tehdä pyyteettömästi hyvää jollekin ihmiselle.
    Toisenlaisella asenteella olisit paljon tyytyväisempi elämääsi.
    Mitä ruotsinkielisyyteen tulee, niin se on ollut meille pienellä kielialueella asuville rikkaus.
    Teidän suvussako ei ole tarvittu ruotsia mihinkään.Minäkin, samoin koko sukuni olemme suomalaisia ja suomenkielisiä, mutta kyllä me olemme tarvinneet ruotsia lukemattomat kerrat.
    Suomi on kaksikielinen maa ja vaikka "pakkoruotsi" poistettiin, niin meillä on ruotsinkielinen vähemmistömme ja meidän kuuluisi osata ainakin auttavasti ruotsia. Tietenkin jos ei opi niin.....

    Äänestä

  • Josku kirjoitti:

    Mitä pahantahtoisuutta on siinä, ettei koskaan ole tarvinnut ruotsia. Mielestäni pahantahtoisuutta on nimenomaan pakkoruotsi. Suomessa on esim. 5000 kuuroa, jotka joutuvat opiskelemaan pakkoruotsia, vaikka he eivät voi edes käyttää sitä mihinkään. Eli ei kannata halveksia ihmisiä, jotka eivät opi kaikkea. Miksi minun pitäisi oppia pakkoruotsia? Miksei sitten ole pakkovenäjää tai pakkoviittomakieltä? Ei se, että joku tarvitsee ruotsinkieltä tarkoita, että kaikki sitä tarvitsevat. Pitäisikö minun osata ruotsia sen takia, että joku Josku sitä tarvitsee? Ehkä mieluummin puhuisin espanjaa? Huh, Hitlerkin oli demokraattisempi.

    Ei ihmistä voi jonkun nettikeskustelun perusteella leimata pahaksi ja pahantahtoiseksi. Ei ihminen tule hyväksi sillä, että se haluaa jakaa kaikki yhteiset varat maailmalle. Jos olet hyvä, niin jaa oma omaisuutesi. Jaa kaikki, jotta maailman köyhyys edes hieman vähenisi. Ja tule vasta sitten sanomaan muita pahoiksi.

    Et voi tietää kuinka pyyteetöntä elämää joku ihminen viettää. Et voi tietää sitäkään, kuinka paljon olen elämässäni tehnyt ilmaista työtä toisten hyväksi. Ehkä juuri sen takia en hyväksy luikureita ja huijareita verorahojen käyttäjiksi.

    Ovatko tyhmät ja naivit ihmiset hyviä, koska he antavat huijata itseään.

    Olen itse asunut Suomessa yli 20 vuotta ja puhun hyvin suomea. Nyt tuli tilanne, että lapsemme sairastui ja joutui olemaan monta päivää sairaalassa. Soitin itse sosiaalitoimistoon ja kysyin voisiko he nyt edes vähän auttaa, kun ei me olla koskaan aikaisemmin mitään pyydetty vastaus oli ei. No sanoin vaimolleni, joka ei puhu hyvin suomea vielä, että soita sinä ja kappas vaan siellä auliisti sama virkailija, joka minulle sanoi ei sanoi huonosti suomea taitavalle vaimolleni kyllä ja teki laskelman ja saatiin vielä enemmän rahaa kuin mitä pyydettiin.

    Eli minusta ainakin sosiaalitoimisto antaa enemmän niille, jotka ei puhu hyvin suomea.

    Äänestä

  • Ulkomaalainen isä kirjoitti:

    No niin, Ulkomaalainen isä todisti sen, mitä tällä palstalla on Hmmm:n ja muutaman muun hymistelijän mukaan kielletty moneen kertaan. Eli, että ulkomaalaiset saavat enemmän sosiaalitukea kuin suomalaiset, vaikka tilanne on samanlainen. Mitenkäs nyt suu pannaan, hyysärit.

    Kuten totesin, niin en osaa sanoa mitään tähän, että saavatko 'mamut' enemmän sosiaalitukia kuin kantaväestö.

    Nuo mainitsemasi esimerkit tuntuvat kuitenkin hmm.. . sanoisinko yliampuvilta.

    Tuntuu, että jokainen 'mamu' kriittinen vetoaa tähän asiaan, että he saavat sitä ja saavat tätä. Kuulostaa jo hiukkasen urbaanilegendalta.

    Koska olet niin kovin varma asiastasi, niin laitappa jokin todiste asiasta. Tai valita vaikka Hannu Karpolle, hän tekisi asiasta varmaan mielellään ohjelman. :)

    Äänestä

  • Ulkomaalainen isä kirjoitti:

    Olen itse asunut Suomessa yli 20 vuotta ja puhun hyvin suomea. Nyt tuli tilanne, että lapsemme sairastui ja joutui olemaan monta päivää sairaalassa. Soitin itse sosiaalitoimistoon ja kysyin voisiko he nyt edes vähän auttaa, kun ei me olla koskaan aikaisemmin mitään pyydetty vastaus oli ei. No sanoin vaimolleni, joka ei puhu hyvin suomea vielä, että soita sinä ja kappas vaan siellä auliisti sama virkailija, joka minulle sanoi ei sanoi huonosti suomea taitavalle vaimolleni kyllä ja teki laskelman ja saatiin vielä enemmän rahaa kuin mitä pyydettiin.

    Eli minusta ainakin sosiaalitoimisto antaa enemmän niille, jotka ei puhu hyvin suomea.

    Jos näin on tapahtunut, niin laitappa virkailijan nimi ylös ja tee asiasta tutkintapyyntö.

    Kyseessä lienee ainakin väärinkäytös ellei muuta.

    Epäilenpä kuitenkin, että kirjoitus oli provo.Eikä edes kovin älykäs sellainen.

    Äänestä

  • Öhömmm kirjoitti:

    Kaksikielisyys on varmaan hyvä asia, mutta vähemmistön pakkoruotsi ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan. Muissa EU maissa tämä koettaisiin vääränä. Katsos, minun vanhempani olivat molemmat suomalaisia, eikä meidän suvussa kukaan ole tarvinnut ruotsia mihinkään.

    Voi tietämätöntä. Etkö tajua, että kun mamu tulee Suomeen hän saa kaiken kahvinkeittimestä lähtien uutena kaupasta. Suomalaiset hakevat tavaroita kirpputoreilta. Itse olin 35 vuotias kun saimme vaimon kanssa ostettua kahvinkeittimen. Osaa sille antaa arvoa, toisin kuin ne, jotka saavat kaiken kerralla ilmaiseksi. Saavat ilmaiset tietokoneetkin, vaikka eivät osaa lukea eikä kirjoittaa.

    Mamut saavat urheiluseuraan liittyessään sossulta lapun ostaa kaikki urheilutarvikkeet. Mamut saavat kulttuurisäilytysmatkoja kotimaahansa. Lista on loputon.

    Ja, esim Tanskassa on jo otettu käytäntö, jossa mamut saavat vähemmän rahaa kuin alkuperäisväestön vaikeuksiin joutuneet ihmiset. Miksi jostain bambumajasta tulleen pitäisi saada heti tietoyhteiskunnan elintaso kertaheitolla, se voi olla laillista, mutta se ei ole oikeudenmukaista. Eli totta, se on liikaa, että tänne voi tulla kuka tahansa, valehdella, tehdä rikoksia ja huijata sossua ja saada päälle kaiken ilmaiseksi.

    Ajattelepas Kurre hyvä. Jos kaikki suomalaiset alkaisivat luikuriksi, kun kerran on joku Sampo, joka antaa mannaa kaikille, niin miten tämä yhteiskunta toimii. Ei ole etuja, jos ei ole ahkeria suomalaisia tekemässä työtä. Mikä helvetin maailmanlaajuinen perustuslaillinen oikeus voi olla semmoinen, että kun Suomen rajan ylittää, niin sossun kukkarot aukeavat. Järkeä hoi, Kurre oravatkin keräävät käpyjä talven varalle, eivätkä käy varastamassa toisten ruokia.

    "
    Kurre oravatkin keräävät käpyjä talven varalle, eivätkä käy varastamassa toisten ruokia.
    "

    Aivan, juurikin niin. Käpyjä on ollut varastossa sikäli mukavasti, ettei ole tarvinnut sossunantimia kysellä.

    Puuttumatta 'mamu' asiaan, niin minusta sosiaaliturva on suomessa muutenkin lievästi ilmaisten ylimitoitettu ja väärin kohdennettu. Viittaan lähinnä opiskelijoifen asemaan ja siihen, että työttömänä ei saa opiskella yms, onhan noita hauskuuksia.

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Jos näin on tapahtunut, niin laitappa virkailijan nimi ylös ja tee asiasta tutkintapyyntö.

    Kyseessä lienee ainakin väärinkäytös ellei muuta.

    Epäilenpä kuitenkin, että kirjoitus oli provo.Eikä edes kovin älykäs sellainen.

    Olen itse euroopasta ja vaimoni on aasiasta. Ollaan oltu naimisissa jo 5 vuotta ja tuosta ajasta vaimoni on ollut kotona 3 vuotta hoitaen lastamme. Nyt vaimoni opiskelee suomea kielikursseilla, kun lapsi on tarhassa ja minä töissä.

    Jos Arvoisa Kurre valvojana epäilee jokaista ääripäistä (kaikki ulkomaalaiset pois - suomeen tarvitaan 5000000000000000 moniosaajaa) poikkeavaa viestiä provoksi eikä edes kovin älykkääksi niin mitähän tuo mahtaa kertoa valvojasta? Onko palstan ainoa tarkoitus sittenkin vain lietsoa vihaa ääriainesten välillä, vai mitä?

    Äänestä

  • Todistaja kirjoitti:

    No niin, Ulkomaalainen isä todisti sen, mitä tällä palstalla on Hmmm:n ja muutaman muun hymistelijän mukaan kielletty moneen kertaan. Eli, että ulkomaalaiset saavat enemmän sosiaalitukea kuin suomalaiset, vaikka tilanne on samanlainen. Mitenkäs nyt suu pannaan, hyysärit.

    näin ---> :D

    Ulkomaalaiset eivät saa enemmän sosiaalitukea kuin suomalaiset olemalla ulkomaalaisia.

    Kyseinen perheenisä ilmeisesti ilmoitti nimensä jos oli puhelinkeskustelussa sosiaalivirkailijan kanssa. Mitä perheenisä oli pyytänyt? Mihin avustusta?
    Sairaanhoitokuluihin?

    Todistusta väärinkäytöksestä on oltava hiukan enemmän poika. Sitten vasta voidaan syyttää sosiaalivirkailijaa. Ehkä perheenisällä on ne todisteet.
    Mutta vielä ties monennenko kerran ...Suomen laki koskee niin ulkomaalaissyntyistä kuin suomalaistakin, väitätkö sinä aivan Tosissasi että laissa on määrätty että ulkomaalaisen on saatava enemmän rahaa samassa tilanteessa olevaan suomalaiseen nähden?

    Netistä löytyy takuulla se lainkohta. Jos sitten jostain syystä väitätkin että kyseessä on jonkinlainen salainen lakipykälä niin suosittelen pysymistä niissä perinteisissä Kennedyn salamurhasalaliittoteorioissa, Area 51 -salaliittoteoriassa, WTC -salaliittoteoriassa ja Suuressa Juutalaisessa salaliittoteoriassa.
    CIAhan kaiken takana on, eikös?
    Senkin takana ettei Suomi koskaan pääse jalkapallon EM- tai MM-kisoihin eikä Suomi pärjää Euroviisuissa.

    Lain rikkominen on rangaistuksen uhalla kiellettyä edelleen Suomessa.
    Lainrikkominen on kuitenkin mahdollista. Eikö olekin hassua?

    Jos sosiaalivirkailija antaa ylimääräisiä etuisuuksia hänet laitetaan viralta ja sakot korvaukset päälle.

    Äänestä

  • Ulkomaalainen isä kirjoitti:

    Olen itse euroopasta ja vaimoni on aasiasta. Ollaan oltu naimisissa jo 5 vuotta ja tuosta ajasta vaimoni on ollut kotona 3 vuotta hoitaen lastamme. Nyt vaimoni opiskelee suomea kielikursseilla, kun lapsi on tarhassa ja minä töissä.

    Jos Arvoisa Kurre valvojana epäilee jokaista ääripäistä (kaikki ulkomaalaiset pois - suomeen tarvitaan 5000000000000000 moniosaajaa) poikkeavaa viestiä provoksi eikä edes kovin älykkääksi niin mitähän tuo mahtaa kertoa valvojasta? Onko palstan ainoa tarkoitus sittenkin vain lietsoa vihaa ääriainesten välillä, vai mitä?

    Ensinnäkin minä en valvo tätä palstaa, enkä haluaisikaan.

    Toisekseen, miksi epäilin provoksi johtuu siitä, että en millään jaksa uskoa, että suomalainen viranomainen olisi noinkin yksinkertainen ja puolueellinen.

    Palstan tarkoitus ei liene lietsoa sen kummemmin mitään. Välillä tosin näyttää siltä, että palstalla on vain kaksi, juuri mainitsemasi, näkemykset.

    Itse en tunnustaudu rasistiksi. Joskin olen sitä mieltä, että suomalainen sosiaaliturva on jokseenkin passivoiva, eikä mitenkään edistä sen enempää maahanmuuttajien kuin kantaväestönkään työllistymistä.

    Äänestä

  • Öhömm kirjoitti:

    Mitä pahantahtoisuutta on siinä, ettei koskaan ole tarvinnut ruotsia. Mielestäni pahantahtoisuutta on nimenomaan pakkoruotsi. Suomessa on esim. 5000 kuuroa, jotka joutuvat opiskelemaan pakkoruotsia, vaikka he eivät voi edes käyttää sitä mihinkään. Eli ei kannata halveksia ihmisiä, jotka eivät opi kaikkea. Miksi minun pitäisi oppia pakkoruotsia? Miksei sitten ole pakkovenäjää tai pakkoviittomakieltä? Ei se, että joku tarvitsee ruotsinkieltä tarkoita, että kaikki sitä tarvitsevat. Pitäisikö minun osata ruotsia sen takia, että joku Josku sitä tarvitsee? Ehkä mieluummin puhuisin espanjaa? Huh, Hitlerkin oli demokraattisempi.

    Ei ihmistä voi jonkun nettikeskustelun perusteella leimata pahaksi ja pahantahtoiseksi. Ei ihminen tule hyväksi sillä, että se haluaa jakaa kaikki yhteiset varat maailmalle. Jos olet hyvä, niin jaa oma omaisuutesi. Jaa kaikki, jotta maailman köyhyys edes hieman vähenisi. Ja tule vasta sitten sanomaan muita pahoiksi.

    Et voi tietää kuinka pyyteetöntä elämää joku ihminen viettää. Et voi tietää sitäkään, kuinka paljon olen elämässäni tehnyt ilmaista työtä toisten hyväksi. Ehkä juuri sen takia en hyväksy luikureita ja huijareita verorahojen käyttäjiksi.

    Ovatko tyhmät ja naivit ihmiset hyviä, koska he antavat huijata itseään.

    kehoittamalla sinua lukemaan historiaa. Tutustu Suomen vaiheisiin muutaman viime vuosisadan ajalta.
    Kukahan on keksinyt sanan "pakkoruotsi?"
    Kukahan on sanonut sinua pahaksi?
    Sanoin:"Vaikutat pahantahtoiselta", niinkuin vaikutatkin ja kateelliselta, mutta et saata olla sitä kuitenkaan.En siis leimaa, vaan saan teksteistäsi sellaisen käsityksen, koska itse agressiivisillä kirjoituksillasi annat siihen aihetta.
    Eikä sinun tarvitse osata yhtään mitään kieltä, mutta kielitaidosta on aina hyötyä ja iloa, vaikka pelkällä suomemkielelläkin tulisi toimeen. Sanotaanhan että:"ei oppi ojaan kaada."

    Äänestä

  • Josku kirjoitti:

    Vaikutat pahantahtoiselta.
    Kokeilehan kerrankin elämässäsi tehdä pyyteettömästi hyvää jollekin ihmiselle.
    Toisenlaisella asenteella olisit paljon tyytyväisempi elämääsi.
    Mitä ruotsinkielisyyteen tulee, niin se on ollut meille pienellä kielialueella asuville rikkaus.
    Teidän suvussako ei ole tarvittu ruotsia mihinkään.Minäkin, samoin koko sukuni olemme suomalaisia ja suomenkielisiä, mutta kyllä me olemme tarvinneet ruotsia lukemattomat kerrat.
    Suomi on kaksikielinen maa ja vaikka "pakkoruotsi" poistettiin, niin meillä on ruotsinkielinen vähemmistömme ja meidän kuuluisi osata ainakin auttavasti ruotsia. Tietenkin jos ei opi niin.....

    Onko se joltakin pois?Kun tänne tulee yksikin somali,joka saa kaiken ilmaiseksi,niin on se todellakin veronmaksajilta pois(varsinkin kun tää s.o.mälli ei maksa yhtään mitään mistään!!!!!)

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    että sinulta olisi paljon enemmän pois jos et saisi halveksia ja vihata jotakin ihmisryhmää.
    Luulen, että jos ei Somaleja olisi, saisi joku muu etninen ryhmä tuntea sinun ennakkoluuloisuuttasi.
    Suomeen tullut pakolainen on maksanut enemmän kuin pystyt pikku päässäsi kuvittelemaankaan.
    Sitä paitsi valtion budjetissa on määrätty summa pakolaisapuun tarkoitettuja varoja, eikä pakolaisia voida ottaa enempää kuin määrärahojen puitteissa on mahdollista.Älä pelkää, äläkä anna rasismille valtaa ajatusmaailmassasi! Yritä samaistua! Jospa itse joutuisit lähtemään kodistasi vieraan kansan, kulttuurin ja kielen keskelle ja sinua vihattaisiin siellä. Ajattele!!!

    Äänestä

  • Josku kirjoitti:

    kehoittamalla sinua lukemaan historiaa. Tutustu Suomen vaiheisiin muutaman viime vuosisadan ajalta.
    Kukahan on keksinyt sanan "pakkoruotsi?"
    Kukahan on sanonut sinua pahaksi?
    Sanoin:"Vaikutat pahantahtoiselta", niinkuin vaikutatkin ja kateelliselta, mutta et saata olla sitä kuitenkaan.En siis leimaa, vaan saan teksteistäsi sellaisen käsityksen, koska itse agressiivisillä kirjoituksillasi annat siihen aihetta.
    Eikä sinun tarvitse osata yhtään mitään kieltä, mutta kielitaidosta on aina hyötyä ja iloa, vaikka pelkällä suomemkielelläkin tulisi toimeen. Sanotaanhan että:"ei oppi ojaan kaada."

    Josku on siis sitä mieltä, ettei tarvitse osata mitään kieltä, kunhan osaa pakkoruotsia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

boy86 kirjoitti:

Päätetäänkö nyt kaikki porukassa, että lopetetaan ihmisten arvointi kansallisuutensa perusteella, vaan arvioidaan tästä alkaen ihmisiä vain heidän tekojensa mukaan? Ei siis niin että "tuo on paha ihminen, koska hän on somali" vaan niin että "tuo on paha ihminen, koska on monta kertaa hakannut porukkaa ja ryöstänyt pankin"? Somalius ei tee ihmisestä automaattisesti pahaa, vaikka suurin osa olisikin sitä. Rikollista ei tietenkään koskaan pitäisi ymmärtää, oli se suomalainen tai somali - niin huonoa porukkaa on jopa suomalaisissa.
Tietenkin kun tilastoja tutkitaan, niin varmasti eri kansoissa on vähän enemmän tai vähemmän rikollisia, sillä tuskin se nyt tasan menee että pedofiileja joka kansassa tasan 30 %, mutta tässäkin tapauksessa suurin osa ei ole.
ps. Ne erot olisivat kuitenkin tyyliä 29.9 - 30.1 %

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu