Kellokosken ruukki

Milloin Kellokosken ruukki muuttuu Tuusulan kunnan vetonaulaksi? Paikasta saisi uskomattoman upean Billnäsin taikka Fiskarsin tyylisen miljöön käsityöläisineen ja kahvila/ravintoloineen....
413127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Samaa olen miettinyt itsekin joskus!

Äänestä

Kellokosken nukkuvalle ruukille on tulossa ilmeisesti eloa sisustusmyymälän ja kahvilan muodossa?

Äänestä

Voisko joku järjestää muistamis tapaamisia, Kellokosken tehdasajoilta, vai onko silloiset työntekiät jo suureltaosin mananmajoilla.

Pääsin tehtaalle töihin 15 vuotiaana, suoraan kolun työmaalta,venehitsarin apulaiseksi. Kävin yö-tuuriaikaan rippikoulunkin. Pian täyttäessäni 16 ja opin alumiini-hitsarintaidot. Apulaisen hommat loppui siihen, kun autettava siirtyi paremmille metsästysmaille, omaehtoisesti. Veneiden hitsaus oli hyvin palkattu, joten hävettikin apulaiseni pienempi palkka, kun oli jo 40vuotias.

Ajalta on muistona pienois- kannellinen moottorivene, millin alumiini pellistä, ja pienoispatsas hitsaamalla.

Äänestä

Ruukilla on avannut ovensa punttisali Takomo. Tervemenoa reenaamaan.

Äänestä

Täsmälleen samaa mieltä eli ruukki olisi saatava kunnostetuksi.
Alue vetäisi paikalle käsityöläisyrittäjiä ja muutenkin henkeen sopivia pienyrittäjiä , esim. kyläseppä , nahkuri , vaatturit , erilaisten käyttö-ja koristeesineiden valmistajat , jäsenkorjaajat , leipuri , yms.
Alue kaipaa kiinteistökehittäjää sen suojelemiseksi. Koko alue olisi saatava kunnan omistukseen ja alueelle tehtävä kunnostus-ja suojelusuunnitelma .
Eli laittakaa niitä viestejä kunnan päättäjille. Minä olen jo laittanut.
Juuri avattu kahvila on alku oikeaan suuntaan. Ja pisteet punttisalille nimestä ;)

Äänestä
  • Kiinteistökehittäjä (=grynderi) ei yleensä kyllä edistä suojelua vaan tekee kaikkensa suojelun purkamiseksi. Siinä sivussa tuhoutuu se pittoreski miljöö ja kaikesta tulee puleerattua ja hengetöntä.

    Rohkeat ja pitkäpinnaiset palveluyrittäjät, pikkupajat ja käsityöläiset ovat sitä mitä Ruukinalue kaipaa...

    Äänestä

Näin juuri minäkin ajattelen, käsityöläisiä ja pieniä myymälöitä reilusti ruukin alueelle ja ympäristö kuntoon. Kellokosken ruukin sijainti on lähempänä Helsinkiä kuin muiden trendiruukkien eivätkä kauniit jokinäkymät vanhoine kirkkoineen kalpene lainkaan muille ruukkialueille. Sairaalan kartanokin on uskomattoman upea ilmestys keskellä puistomaista maisemaa. Tuusulan kunnan kannattaisi nyt pistää isot rattaat pyörimään aika nopeasti ja nostaa Kellokoski arvoiselleen paikalle matkailuvalttina.

Äänestä

Taontatöitä kyläsepän takomana, uniikkeja koruja, käsitöitä, pieni suklaapuoti, keramiikkaa, musiikkia, kahvilatunnelmaa, kalastusta, opastettuja kierroksia "Prinsessan" johdolla ja retkeilyä kauniissa ruukkimiljöössä? Kenties joskus Kellokoskella?

Äänestä

Ruukki on kyllä komea jos sen kuntoon saisi, mutta myös keskusta-alueen ilme saattaisi kaivata "pientä" uudistusta, aikamoisen apea lähiötunnelma vallitsee siellä sairaalakompleksin kupeessa tänä päivänä...

Äänestä
  • Ohi ajamalla tunnelmaa ei voine aistia.
    Olen asunut siellä pari vuosikymmentä eikä koskaan ole apeaa lähiötunnelmaa ollut havaittavissa.

    Äänestä

www.kinuskilla.fi = ihana avaus Marieforsin ruukin uudelle elämälle!

Äänestä

Älkää hyvät ihmiset kuntaa tähän asiaan sekoittako, se tietää totaalista tuhoa koko ruukille. Täytyy löytyä muu taho joka laittaa asiat pyörimään, ei Tuusulan kunta.

Äänestä

Tuusulan kunta meni kaikessa "viisaudessaan" myymään kyläläisten vaaliman, upean juhlatalon seurakuntayhtymälle; ehkäpä seurakuntayhtymässä ymmärretään juhlatalon todellinen arvo ja merkitys toisin kuin asiasta päättäneiden kunnallishallitsijoiden keskuudessa. Voipi olla, että Tuusulaa harmittaa em. kauppa kovasti siinä vaiheessa kun Kellokosken ruukki jälleen kukoistaa.

Äänestä
  • Seurakuntayhtymällä rupeaa talous olemaan aika kuralla joten tuskin sinne kovin kummoisia kehitellään.

    10 vuoden sisällä tuo on taas myynnissä.

    Äänestä

Ruukin ja kirkon viereinen Männistönlava kaipaisi kunnostusta ja ympäristö istutuksia tms. Nyt yeisilme on aika vaatimaton. Onneksi voi tuijotella kaunista jokimaisemaa rappeutuneen pihapiirin sijaan.

Äänestä
  • Ennen oli työ kunniassa, nyt vain huuhaa siottaminen.
    Muuten männistön lavalle mentäessä, oli oikeaalla perunakellareita. Eräänä vuotena hain sieltä perunoita, tehtaan konttoripäällikölle, joka valitti niiden loppuneen. Puutarhuri kirosi kovaa pakkasta, mutta antoi sen tehtävän viedä joenyli. Sain potkukelkalla raahatuksi säkin heidän kellariin, jossa laari olikin täynnä ja se minua (14v.) kuin puutarhuria kiukutti. Puutarhuri soitti ja sanoi pari valittua sanaa. Tarinaa 1955-6.

    Äänestä

Kävin kyseiselllä ruukkialueella katselemassa paikkoja, aika rapistuneelta näytti :( Kaunis ympäristö vailla kunnostusta.

Äänestä

Näkyykö Ruukin kukoistuskausi ja menneisyys enää mitenkään Kellokoskella nykypäivänä?

Äänestä

Kellokosken Tehdas aikaa ja henkeä, ei moni taida enää muistaa.
Sinne kiiruhti päivävuoroon noi 400 työntekiää, niin raitilla rakennusten välissäkin oli vipinää kokopäivän. Sieltä pyyteetön työväki sai ensimmäisen kesälomansa, kaksi päivää, joka käytettiin usein lähisuvun tapaamisiin.

Elämä oli kovaa, mutta antoisaa.

Äänestä

Mariefors Bruk = Kellokosken ja koko Tuusulan löytämätön helmi!

Äänestä

Omistaja hoi! Ruukin hienot rakennukset ovat (kohta) samassa kunnossa Toimelan kanssa ellei niille tehdä mitään. Rappeutuvat ja homehtuvat pystyyn.

Äänestä

Mitä toimintaa Kellokosken Ruukissa on tällä hetkellä vai ovatko rakennukset tyhjillään?

Äänestä
  • Ruukiin alueella toimii ainakin savityöpaja ja myyntiä sen yhteydessä sekä ihastuttava Kahvila Kinuskilla. Paikka olisi todella melkoinen vetonaula, jos aluetta hiukan kohennettaisiin. Taidemuseo, bänditiloja, taidekäsityöläisiä jne..

    Äänestä

Ruukista löytyy myös vaatekauppa, erinäisiä korjaamoja ja työpajoja, kuntosali, kahvilan lisäksi pubi ja muutama asunto sekä varastotiloja. Vuokralaisia tiloihin ilmestyy sitä mukaa kuin uskaliaita löytyy. Taidemuseon sijaan tarvitaan elävää galleriatilaa ja osallistava ruukkimuseo.
Ruukkiin sijoittuminen vaatii tietynlaista ronskiutta ja ruosteensietokykyä, se ei ole ideapark eikä mikään eteläespa, se on reilusti ruukki, jossa tehdään käsillä ja koneilla eikä aristella roiskeita.

Ruukin henki syntyy siellä työskentelevien, oleskelevien ja asuvien tekemisen meiningistä, sitä ei voi tuoda ulkoa ja ylhäältä ammentamalla. Meidän kellokoskelaisten on otettava ruukki omaan käyttöömme ja valloitettava se tila tilalta omaan toimintaamme, niin harrastuksiin, yhteisötilaisuuksiin kuin työhön.

Äänestä

"Meidän kellokoskelaisten on otettava ruukki omaan käyttöömme ja valloitettava se tila tilalta omaan toimintaamme, niin harrastuksiin, yhteisötilaisuuksiin kuin työhön."

Just näin, ja lisäksi niin ettei siihen tarvita mitään tuusulan kuntia tai muita asian pilaajia mukaan, ihan omilla voimilla tehtynä, ja tehdään vain se mikä pystytään, ei yhtään enempää.

Äänestä

Nimenomaan paikallista voimaa mukaan Ruukin kehittämiseen: rohkeat yrittäjät, käsillätekijät, suutarit, räätälit ja muut ruukkimiljööstä voimaa ammentavat taitajat tiloja vuokraamaan.

Äänestä

Olen täysin samaa mieltä että Ruukki vaatii kunnostusta ja pikaisesti, mutta mitä pahaa siinä on jos se tehdään valtion tai eu:n tuella? Niinkuin ollaan muualla tehty.
Kunnollinen suunittelu ja ja entsiöinti vanhaa kunnioatten. Esimerkiksi valaistus, lasieuttu katos joka suojaa sateelta. Ei siihen riitä Kellokoskelaisten varat. Vain mielikuvitus kattona mitä sinne voitaisiin tehdä. Kirjaston paikka olisi myös hyvä Ruukissa myös kirpputori ja kierrätyspaikka johon jokainen voisi tuoda hyväkuntoista tavaraa annettavaksi. Onko korkea aika alkaa asiassa tehdä jotain ihan alueen historiallisen arvon säilyttämiseksi ja sehän on valtion asia osallistua kustannuksiin.

Äänestä

Ideariihi pystyyn, mitä kaikkea wanha, tunnelmallinen ruukki voisi pitää sisällään...jonkun ihanan ruokaravintolan, valokuvaamon, pienen suklaapuodin, monenmoisia putiikkeja, käsityöläisiä, venevuokraamon jne? Lasitettu katos kuulostaa hyvältä :)

Äänestä

On totta, että Kellokosken ruukki on mielenkiintoinen ja kiinnostava. Tosi asia kuitenkin on, että mitään toimintaa sinne ei tule eikä ilman yrittäjiä. Marssijärjestys asiassa valitettavasti on, että ensin pitää löytää rohkeita yrittäjiä, jotka lähtevät hankkeeseen mukaan, idointi ja ihmettely tällä palstalla ei tuo mitään lisäarvoa. Ruukki sijaitsee Kellokoskella, mutta ei siihen Kellokoskelaisten ihmettely auta, jotain pitää oikesti tehdä

Sitten toinen asia, minkälainen Ruukin alueen sitten pitäisi olla ? Rakennukset on kuitenkin kohtuullisessa kunnossa ja siellä on viriävää toimintaa. On totta, että Fiskars ja Billnäs ovat kehittyneet huimaa vauhtia, mutta esim. Billnäs on toteutettu yksittäisen rahoittajan toimesta. Ei valtio tai kunta pysty tälläistä hanetta kehittämään, vaatii rautaista ammattitaitoa haistaa business, hullun rohkeutta, rahaa aivan järjettömästi. Kunta tai valtio eivät pysty tälläisiin hankkeisiin Jos yksityistä rohkeaa rahoittajaa ei löydy, iloitkaamme siitä mitä se on nyt, on pienyrityksiä: upea kuntosali, hieno kahvila, vaatekauppa nuorisolle, sepän paja tulossa. Suunta on aivan oikea, alue alkaa kiinnostaa yrittäjiä ja sitä kautta ruukki alkaa uudelleen elämään

Äänestä
  • Billnäsin Muurainen saa pysyä siellä missä onkin - sillä hänen tulonsa merkitsisi automaattisesti kaikkien nykyisten toimijoiden ulosheittoa. Muurainen haluaa viimeisen päälle voittoa ja kukaan nykyisistä vuokralaisista ei hänen jäljiltään pysty nykyisiä tilojaan vuokraamaan. Uusia tulijoita ei löydy sen kummemmin kuin Fiskarsiin ja Billnäsiin, sillä julkiset liikenneyhteydet ovat heikot ja Helsinki liian lähellä. Muurainen tarkoittaa kuolemaa alkuinnostuksen jälkeen.

    Billnäsissä Muurainen osti kutakuinkin 100 tehtaan vanhaa asuntoa - ja irtisanoi kunnan vuokralaiset ja pisti mökit myyntiin. Suurin osa vuokralaisista oli ihan tavallisia työssäkäyviä perheitä sekä erilaisia käsityöläisiä; juuri kukaan ei ole voinut asuntoaan lunastaa. Että tätäkö te haluatte? Turistibusseja ja ketjumyymälöitä, paikalliset yrittäjät ulossavustettuina? Meille kyllä kelpaa nykyisetkin puitteet, kunhan katot saadaan korjattua ja talojen ympäri kunnolliset sadevesien poisjohtamiset - ja sähköjärjestelmät korjattua talo talolta.

    Äänestä

Onko Kellokosken ruukille tulossa sepän paja? Kuulostaa hyvältä :-)

Äänestä

Soitetaan Hallis Harkimolle ja kutsutaan herra käymään. Viedään hänet lavatansseihin ja Ruukin miljööseen niin eiköhän idea riihi lähde pyörimään.

Yhdistetään nostalgia ja suomalainen yritteliäisyys arvoonsa. Ruukin patruunsaa ja Halliksessa on paljon yhtäläisyyksiä molemmat rohkeita maailmamatkaajia ja hallitsevat innovaatisesti elämäänäs hyvään pyrkien.

Lavatanssit voisi kesäisin järjestää enemmän markkinoiden ja varmaan monet ulkolaiset ryhmät olisivat kiinnostuneita siihen liitetystä esittelystä Ruukin historiasta ym..

Tervetuloa Hallis ideoimaan!

Äänestä

Jep, ja kun pyörii niin myydään ryssille, morjes !

Äänestä

Kannatan ehdottamasti Ruukin alueen kunnostamista & entisöintiä !. Alueella joskus työskennelleenä (v.2001-2010) pidin miljööstä, vaikkakin rakennukset alkoivat olla jo luvatoman huonossa kunnossa.
Muistaakseni alueella tehtiin maaperätutkimus, jolloin selvisi että se on pahoin saastunutta. Maaperästä ei kuitenkaan valu saasteita alueen läpi virtaavaan jokeen (savikerros estää ), mutta maa tulisi vaihtaa tietyltä osalta 6m syvyyteen saakka. Kustannukset olivat huikeat !.

Äänestä

Vierailin kyseisellä ruukkialueella tänä kesänä ja tykästyin kovasti. Kaunis miljöö ja ihana kahvila Kinuskilla.

Äänestä

Minäkin kävin ruukkialueella ja saapastelin myös sairaalan alueella (en tiennyt, että sinne saa mennä) Molemmat alueet olivat upeita ja päivä sujui oikein mukavasti.

Äänestä

Joko se pato on saatu kuntoon?

Äänestä

Mielettömän hienoa kun käsityöläiset ja yrittäjät ovat löytäneet Kellokosken Ruukin. Meillä on nykyään ruukilla jos vaikka ja mitä ihanaa!

Äänestä

Ja sit vielä Tuurin kyläkaupan tyyppinen liikekeskus, niin olisi muitakin syitä tulla jopa kauempaakin. Metroasemakin olisi mukava lisä.

Äänestä

Olipa hienoa lukea tätä keskustelua yli 10 vuoden takaa ja todeta, että Kellokosken Ruukki on todellakin löytänyt tiensä monien sydämiin! ♥️

Äänestä

376 Markus Kuotesaho

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Marieforssi kirjoitti:

Milloin Kellokosken ruukki muuttuu Tuusulan kunnan vetonaulaksi? Paikasta saisi uskomattoman upean Billnäsin taikka Fiskarsin tyylisen miljöön käsityöläisineen ja kahvila/ravintoloineen....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu