Vanha kreationistinen valhe kertoo, että Aurinko olisi kutistumassa sellaista vauhtia, ettei Maa voisi olla miljardeja vuosia vanha. Esim. Pälikkö kirjoittaa näin kirjassaan Taustaa 2:
"Aurinko pienenee
Auringon koon muutosta on tutkittu vuodesta 1836. Laskennallisesti on tultu siihen tulokseen, että läpimitan muutos on n. 16 km vuodessa. Viimeaikaiset tarkkuuteen pyrkivät mittaukset ovat varmistaneet, että auringon koko todella pienenee havaitulla tavalla9 . Tämä merkitsee että:
100.000 vuotta sitten aurinko olisi ollut kaksi kertaa suurempi kuin mitä se on nyt
210 miljoonaa vuotta sitten (35 miljoonaa vuotta hyönteisten kohtaaman joukkotuhon jälkeen) auringon reuna olisi kohdannut maapallon pinnan!!!"
Kreationisti Petri Paavola kirjoittaa sivuillaan näin:
"Auringon kutistuminen. Tutkimusten mukaan aurinko kutistuu 0,1 % vuosisadassa. Tämän mukaan 50 000 vuotta sitten aurinko olisi ollut niin suuri, että valtameret olisivat kiehuneet sen kuumuudesta. Se merkitsisi myös sitä, että ihmiset ja eläimet olisivat kuolleet sukupuuttoon jo aikoja sitten. Tämä todistaa miljardien vuosien vanhan maapallo teorian vääräksi.
1968 havaittiin, että auringossa on vähän neutriinoja. Tämäkin todistaa nuoren maan puolesta. Neutriinojen tulisi säteillä auringosta ulospäin suurina määrinä, mutta näin ei tapahdu. Tämä fakta yhdistettynä auringon kutistumiseen viittaa selkeästi, että aurinko on nuori, ei vanha (miljoonia vuosia)."
Tosiasiassa tutkimukset osoittavat, että Auringon koko säilyy hämmästyttävän vakiona:
http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinko-planeetat-ja-kuut/aurinko-pysyy-hammastyttavan-vakaasti-mitoissaan.html
Eikä siinä vielä kaikki, tosiasiassa Auringon koko ja kirkkaus kasvaa tähtien rakenteiden, koostumusten ja toimintojen perusteella koottujen mallien mukaan (Wikipedia):
http://en.wikipedia.org/wiki/File:Solar_evolution_%28English%29.svg
"Even during its current life in the main sequence, the Sun is gradually becoming more luminous (about 10% every 1 billion years), and its surface temperature is slowly rising. The Sun used to be fainter in the past, which is possibly the reason life on Earth has only existed for about 1 billion years on land. The increase in solar temperatures is such that in about another billion years the surface of the Earth will likely become too hot for liquid water to exist, ending all terrestrial life."
Ja tietenkin tuo neutriino-ongelmakin on jo ratkaistu.
http://en.wikipedia.org/wiki/Solar_neutrino_problem
Kreationismi on siis humpuukia tässäkin suhteessa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja jatkoksi kreationismin valheellisuudesta Pekka Reinikaisen väite, että Aurinko ei toimisi fuusioenergialla, vaan vedyn palamisella, ja että koko väite olisi vain keksitty tukemaan vanhaa Maata vanhan-kissan viestistä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9320229/45849672
"Turkana kirjoitti:
"Reinikainen on todellakin kieltänyt ydinfuusion Auringon energialähteenä kirjassaan Unohdettu Genesis. "
Jep, ainakin UG:n ensimmäisessä painoksessa, sivulla 381, otsikon "Suureneva Aurinko ja pakeneva Kuu" alla:
"Herman Helmholtz esitti vuonna 1856, että Auringossa tapahtuu painovoimasta johtuvaa kokoonpuristumista, mikä aiehuttaa kuumenemisen ja säteilyn. ... Helmholtzin varsin tyydyttävästä teoriasta luovuttiin kuitenkin, koska se ei sopinut kehitysopilliseen aikamittakaavaan, sillä teorian mukainen energiantuotanto olisi ylläpitänyt nykyistä Auringon säteilyä "vain" 10 miljoonan vuoden ajan ennen nykyhetkeä ja kokoonpuristuminen voisi tuottaa elämän kannalta sopivan energiamäärän "vain" 6 miljoonan vuoden ajan. Oli siis kehitettävä uusi hypoteesi kehitysopin vuosimiljardeja varten. Helmholtzin hyvän teorian tilalle tuli vaikeasti toteennäytettävä olettamus. Energialähteeksi otettiin samanlainen atomillinen fuusio kuin tapahtui vetypommin räjähtäessä, mutta hillitty sellainen, ettei lämmönlähteemme lentäisi silmille. Aurinko saatiinkin pysymään koossa kehitysopin ehdoilla tehtyjen monimutkaisten matemaattisten manipulaatioiden avulla. ..."
Lienee kaikille jo selvää, ettei Reinikainen pidä fuusioreaktiota Auringon energialähteenä? Reinikainen on tässä, kuten oikeastaan joka puolella tuota kirjaansa, ihan pihalla. Ukko on aika säälittävä tapaus.
Ilmeisesti Möttöskä on Reinikaisen innokas fani, koska seuraa tuossa idoliansa turhankin orjallisesti - yhtä säälittäviä argumentteja ja logiikan loikkia."
"vaan vedyn palamisella" p.o. painovoiman kokoonpuristamisella.
laskeppa mitä tekee 1m/v x4,5 miljardia vuotta?
Aurinko nimittäin menettää matriaansa koko ajan.
ja kuu kumottaa koko ajan.
"laskeppa mitä tekee 1m/v x4,5 miljardia vuotta?"
Mitä tuolla laskulla on asian kanssa tekemistä?
"Aurinko nimittäin menettää matriaansa koko ajan."
Silti Aurinko tulee koko ajan kirkkaammaksi ja suuremmaksi, koska lämpö vastustaa painovoiman aiheuttamaa koon supistumista.
"ja kuu kumottaa koko ajan."
Kuu heijastaa auringonvaloa, se ei ole itsenäinen valonlähde.
Niinpä, maapallo on ja pysyy sanoo Raamattu. Joten aurinkokin pysyy ikuiseesti. Sen minkä se kuluu, se saa meteorien muodossa lisäpolttoaineena takaisin.
Tällaisia möläytyksiä se tositiede tuottaa. Ja keksii vetymeteoritkin.
materian väheneminen vaikuttaa vetovoimaa vähentävästi ja maa lähtee karkuteille ennenkuin aurinko loppuu.
materiaa on vähentynyt jo 4,5 miljardia vuotta evokkien mukaan ja olisi alussa imassu maan auringon sapuskaksi.
Evoleille tätä on sinun turha kertoa.
"materian väheneminen vaikuttaa vetovoimaa vähentävästi ja maa lähtee karkuteille ennenkuin aurinko loppuu."
Ei, kyllä Aurinko lopulta ilmeisesti nielaisee Maan (Wikipedia):
"Earth's fate is precarious. As a red giant, the Sun will have a maximum radius beyond the Earth's current orbit, 1 AU (1.5×1011 m), 250 times the present radius of the Sun.[94] However, by the time it is an asymptotic giant branch star, the Sun will have lost roughly 30% of its present mass due to a stellar wind, so the orbits of the planets will move outward. If it were only for this, Earth would probably be spared, but new research suggests that Earth will be swallowed by the Sun owing to tidal interactions."
"materiaa on vähentynyt jo 4,5 miljardia vuotta evokkien mukaan ja olisi alussa imassu maan auringon sapuskaksi."
Ei suinkaan. Mikään malli ei ehdota tällaista. Taisit keksiä sen juuri itse.
"Evoleille tätä on sinun turha kertoa."
Niin, evoluutikoille on turha kertoa perusteettomia satuja.
Kuinkas paljon materiaa Aurinko on sinun mielestäsi menettänyt? Ja miten se materia on hävinnyt?
On totta, että Aurinko menettää massaansa, sekä säteilemällä hiukkasia että fotoneja.
http://www.pd.astro.it/education/PlanetV/planetarium/L20_00S.html
"Actually one can calculate that the Sun loses 20 million billion kg per year! A funnel as large as the Earth set at our distance from the Sun, would gather 36 million kg of Sun per year. This mass loss is called solar wind . It is an enormous mass loss, but if you compare it to the mass of the Sun, it is not that big. At this pace, it would take 100 thousand billion years to exhaust it!"
Herra/rouva on hyvä ja esittää laskelmat oman väitteensä taakse.
Taisi tulla heitettyä läppää ilman kunnon lähtötietoja ja laskelmia? Tuskin edes keksit tuota väitettäsi itse, mistä kopsasit?
Auringon massa ei vähene merkittävästi, koska valtaosa vedystä fuusioituu heliumiksi ja ainoastaan mitätön murto-osa massasta katoaa reaktion surauksena elektromagneettisena säteilynä
Taas yksi tyhjäpäinen jeesuspelle...
Legenda Kutistuvasta Auringosta
http://www.skepticfriends.org/forum/showquestion.asp?faq=4&fldAuto=21