Raamattu valottaa Jumalan olemusta mm seuraavasti:
1. Moos. 1:1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
*Vanhemmissa kirjoituksissa Jumala on monikossa. Kristikonta yleisesti on alkanut hyväksyä sen, että Jeesus Krsitus loi maailman, ei Isä.
1. Moos. 1:26 Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu."
* Jumala monikossa.
1. Moos. 1:27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
*Onko siis Jumala mies ja nainen, ei vain mies?
1. Moos. 2:2 Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään.
*Jumala siis tarvitsee lepoa.
1 Moos 3: 22 Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan.
*Jumala jälleen moikossa ja saamme tästä selville, että Jumala tuntee hyvän ja pahan eron.
1. Moos. 6:13 Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.
* Jumala ei hyväksy vääryyttä mutta on oikeudenmukainen pelastaessaan Nooan perheineen.
2. Moos. 6:2 Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen Jahve, Herra.
*Jumala on sisi Jahve ja Herra joita yleensä käytetään jeesuksesta puhuttaessa.
Monesta Raamatun kohdasta näkee, että Jumalalla on tunteet; Hän rakastaa lapsiaan, Hän on laupias ja anteeksiantavainen, hän pystyy katumaan, hän on myös kiivas ja suuttuu, mutta pystyy myös leppymään.
Koska ihminen tehtiin Jumalan kuvaksi, voimme ajatella, että hänellä on kasvot... joista Raamattukin usein puhuu, väittäisin, että Hän on olemukseltaan ihmisen kaltainen. Monessa kohdin puhutaan siitä, että Jumala kuulee, näkee, ojentaa kätensä, Hänellä on suu ja Hän puhuu. Nämä eivät ole mitään kuvainnollisia asioita vaan tosia.
On olemassa vain muutamia jotka ovat nähneet Jumalan: Stefanos näki Isän ja Pojan juuri ennen kuolemaansa. Joseph Smith näki Isän ja Pojan.
Jotkut ilkkujat täällä kysyvät Jumalan ruumiintoiminnoista. Jeesus ainakin ylösnoustuaan söi yhdessä opetuslasstensa kanssa, muusta meillä ei ole tietoa.
Ihminen on Jumalan luoma, loisiko Jumala jotakin huonoa ja saastasita? En usko. Ihminen on saanut aikaan saataisuutensa itse.
Joh. 1:18 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.
Joh. 4:24 Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllähän asia on niin, että Jumala on maailmankirjallisuuden epämiellyttävimpiä luomuksia. Ihmeellistä, miten Todekin näkee jotain "oikeudenmukaisuutta" siinä, että Jumala hukutti kaikki ihmiset ja eläimet lukuunottamatta Nooan ihmepaatin matkustajia. Jumala on VT:n mukaan pikkusieluinen kostaja. Mikäli Jumala on oikeasti olemassa, niin hänellä ei ole mitään tekemistä VT:n kuvaaman psykopaatin kanssa.
Kuitenkin Kristus sanoi että meidän Jumalamme on Hänen Jumalansa, joka oli VTn Jumala. Eli VTn ja UTn Jumala on sama.
Vedenpaisumus oli se sitten koko maan käittävä tai ei, tapahtui, koska ihminen ei kuunnellut Jumalan sanoja ja teki tämän käskyjä vastaan. Mikäli ihminen nyt tekee Jumalan käskyjä vastaan tuhoaa hän nähtävästi itse itsensä.
Tuo Jumalasi kuulostaa ihan mormoniperheenisältä kaikessa narsistisuudessaan.