jodlauksen pariin ja vielä korkeamman sellaisen, nudismi -jodlauksen,
itselläni on matala bariton ja alussa minun oli vaikia jodlata ja sitten tapahtui muutos, kaverini Taisto oli käynyt nudistileirillä ja siellä oli jodlattu kovaa ja korkealta ja Taisto oli tiedustellut salaisuutta ja nyt toisin sen Lieksaan , nudismijodlaus, siinä seisotaan alasti sveitsiläisen kaappikellon edessä ja aina kun jodlauksessa halutaan korkea ääni, munat työnnetään heilurin eteen ja takaan, että tulosta syntyy, samaa tekniikkaa käyttävät kuoripojat toisessa muodossa,
ajatelkaapa aikamiespojat, kylä-pöhelöt ja muut itseensä sulkeutuneet, teistä tulee kuuluisia kun torilla ensi suvena 30-40 miestä ja muutama sukupuoleton jodlaa kovaa ja korkealta, ei tarvitsen vähemmistöjä, syrjäytyneitä, politikkoja ja muita kanssaeläjiä haukkua kun on harrastus
ja eikun ilmottautumaan ossuskaupan neuvontaan

Vastaukset 7
Vanhimmat
heti, akka on sanonna jotta eti itelles harrastus jotta et uunin panmkolla täitäs hätistele ja mie kun oon laalumiehhii ja omasta mielestä vielä mahottoman hyvä soppii harrstus minulle
viimmo kesänä kehuvat minnuu vel Taunon mökillä sanovat jotta elä hyvä mies laula, no tietennii meinasin ruveta just tuokaaikkaan laallamaan
mie ainahhii tuun ja kelepaan vehkeitähhii näätellä
paikkakunnalla ja naapurissani asui semmonen mies joka oli joka paikassa hoilaamassa, no omasta mielestä hyvä, toisten kauhia
no se kävi riulla pa..lla ja aina hoilas, kolme oktaavia yli per...n ja sai ääneensa saman soinnin kun ois pässiä salvettu ja taa s kerran ja just heinänteko talkoo aikaan alkoi riulta kuulua surumielinen tango ja kun naapuri saavutti ylä-äänen riuku katkesi ja koska tämä on perhepalsta en toista laulun sanoja tapahtuman jälkeen, tietojeni ( ovat vahvistamattomia ) esim. karaokelaulu on syntynyt riukupas..lla ollessa ja siitä johtuu sen suosio ( kaikki on tapahtunut ilman tukiaisia)
aloituksenne on varteen ottava sanoi h- mies ja varmaan saat rajaseudulta runsaasti harrastajia
olla vaikeeta, jodlaus on vähän korkiampaa kulttuuria ja Lieksassa keskitytään vaan vissi ölinämusiikkiin, ainoan poikkeuksen tekee vaskisoittimet
ja nytkun vielä Paavo on resitenttiehokkaana voipko siihen yhistee kansatanhun?
me Pankakosken tenukraatit haluamme, että meillä otetaan huomioon Venäjän läheisyys ja ehdotammekin, että jodlaukseen yhdistetään ripaska, siinä kun Lieksan torilla munat paljaana potrat pojat jodlaa ja tanssii ripaskaa niin lupaamme, että aina Helsinkiä myöten yksinäiset naiset liittyy katsojakuntaan
haluaisimme myös, ett Lieksan kulttuurilautakunta yhdessä matkailuihmisten kanssa tutkisivat mitä em. asia vaikuttaa olemattomaan turismiin
ei kait se korkeakylttyyri käräjöökekään ole avustusta saanut
Kun vielä moni kulttuuria julistetaan niin tapahtman voisi järjestää Kulmalla .