Molotov

oli Suomen ystävä.

Hän antoi periksi monessa kohtaan kun rauhanneuvotteluja käytiin vuonna 1944.

ELÄKÖÖN KANSOJEN VÄLINEN YSTÄVYYS! :D
778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

esimerkki. Uusi tieto on aina mielenkiintoista. Tähän asti on tiedossa vain sotakorvausten maksuajan pidentäminen vuodella ja armeijan kotiuttamisajan kahdella viikolla.

Muutenhan paperi oli kovempi kuin keväällä hylätty, mutta sentään kaukana ehdottomasta antautumisesta.

Äänestä

Molotovin ystävyys rajoittui niihin kuuluisiin "Molotovin leipäkoreihin", joita NL koneet pudottelivat mm. Helsingin Vallilan työläiskortteleihin.

Äänestä

Voi ressukkaa. Trolli taitaa olla hauska mies tai ainakin luulee olevansa. Vasara oli sätkynukke kuten muutkin ja joutui viimeisinä vuosinaan liikkumaan Mongoliassa massiivisen turvavartion ympäröimänä koska paikalliset olisi saattaneet lynkata 30-luvun takia.

Äänestä

Nurnbergissä annettiin tuomioita hyökkäyssodan suunnittelusta. Eikös se Molokin ollut useampaan kertaan mukana niissä hommissa, suunnittelemassa ja mankumassa milloin minkäkin valtion tuhoamista. Ribbentropille kyllä laitettiin naru kaulaan, mutta Molo sai heilua vapaana kuin hullun m..lkku.

Äänestä

Saihan mannerheimkin luikerella svetsiin ja elellä loppuelämänsä siellä ( suomeen kun mies ei uskaltanut palata kuin kirstussa ).
Tosin muut jatkosodan sytyttäjät saivat tuomion vaikkakin aika köykäset.

Äänestä
  • Mannerheim toimi presidenttinä maaliskuuhun -46 ja eleli sen jälkeen kesät Suomessa ja talvet Sveitsissä tai muualla Keski-Euroopassa.
    Suomessa M. kävi talvellakin mm. tammikuussa -50, tapasi Paasikiven ja äänesti pressanvaaleissakin.
    Syyskuussa M. oli jälleen Suomessa ja Kirkniemessä. Hän selvitteli muistelmiensa julkaisua. Hän sairastui kuitenkin pahasti ja lähti maasta viimeisen kerran 25.10. Tukholmaan, jonne tuli hyvin huonokuntoisena ja joutui heti sairaalaan. Tammikuun 4. M. oli jälleen Val-Montissa ja pystyi pari viikkoa työskentelemään. Sitten tuli loppu.

    Mannerheimin viimeiset vuodet on tutkittu yhtä tarkasti kuin hänen muutkin vaiheensa, joten valeita on turha levitellä. Luonteellesi et tietenkään voi mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaka Vanha kirjoitti:

oli Suomen ystävä.

Hän antoi periksi monessa kohtaan kun rauhanneuvotteluja käytiin vuonna 1944.

ELÄKÖÖN KANSOJEN VÄLINEN YSTÄVYYS! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu