Maahanmuuton perusteena oli tulorajat millä palkalla pärjää Suomessa.
Jos ei palkka tulot riitä se on peruste käännyttä maasta pois. Asiasta lisää ja taulukko myös Yle.fi sivuilla.
Jos ei palkka tulot riitä se on peruste käännyttä maasta pois. Asiasta lisää ja taulukko myös Yle.fi sivuilla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Uutisissa olikin juttua tästä Vietnamilaisen perheen karkoitus määräyksestä, vaikka perheen isä on töissä, mutta tulot jäävät alle 2000 euron.
Näin ollen viranomaisten päätöksen mukaan perheelle pitäisi maksaa avustusta, muuten se olisi syrjimistä, vaikka perhe ei hakisi avustusta.
Mikähän siinä sitten on,että niitä muslimitaustaisia ja afrikkalaisia maahanmuuttajia ei karkoiteta, jotka elävät täysin yhteiskunnan tukien varassa, eivätkä ole missään töissä.
Lisäksi nämä maahanmuuttoviranomaiset puuhaavat kovalla innolla näille kototuttamis ohjelmia, joissa koko perhe roudataan sieltä tänne suomeen.
Miksi näitä sitten kohdellaan eri tavoin, kuin tätä vietnamilaisperhettä, jonka perheen isä on sentään töissä ja yrittää ansaita perheelleen rahaa.
Onhan se viranomaisille helppo homma karkoittaa kiltti Vietnamilaisperhe, joka ei haistattele ja nöyrästi tottelee, kuin kiivas muslimi tai afrikkalainen.
Karkoituspäätös välittömästi, ilman mitään hyysäämistä kaikille niille ulkomaalaisille, jotka kertaakaan syyllistyvät rikokseen tai pahoinpitelyyn, vai eikö viranomaiset uskalla karkoittaa tällaisia ulkomaalaisia henkilöitä.
Kiltti ihminen on helppo karkoittaa maasta.
Niimpä tuosta taulukosta voi verrata millä rahalla on Suomalaisen tultava toimeen. Miltäpä tuntuu nuo tulorajat verratuna omaan vuosituloon?
Mamuilla tehdään hyvää bisnestä on järjestöjä joka lähtöön ja tukia niihin saa vaikka ei tulosta synny:DDDDDDDDDDDD
En kyllä ymmärrä näiden työperäisien omalla työnteollaan elämisensä kustantavien käännytystä. Itse pistäisin noi älämölöwädälä somalit maasta pois ne on paljon suurempi kustannusrasite maallemme ja lisäksi tarpeettomia. Ei niitä todellisuudessa ketään tänne edes halua.Se on maanpetturuutta politikoilta päästää kaapukansalaisia tänne vaikkei kansalaiset niitä halua.
Ei auta kuin jatkaa käytännöntasolla osoittaa niille, ettette olet tervetulleita palatkaa takaisin mistä tulitte. Kauhea meteli ja sotkeminen sitä on olla somali ei haluttu suomessa ja afrikan romani. Sanalla sanoen sheep sausage.
Tätä salanneet sossutantat ja muut loispummiviranomaiset on laitettava kortistoon ja kansalaispalkka tilalle.
Tuloni jäävät alle 7000 € tänä vuonna, muija pitää leivässä kiinni mutta ei hyvin mee kuten voit tuosta mielisairas miesystävä-ketjusta päätellä. En voi edes miettiä että voisin ottaa jalat alle ja lähteä, kun ei ole varaa ja sossusta on turha yrittää täällä pyytää kun ei puhu sitä murreruattii, mitä tämä pätrefölke siellä soskussa puhuu.
Töihin menoa en voi edes miettiä mielenterveydellisistä syistä.
Tässä haisee paljon muutakin ? mäkin haluun halpatyön tekijän,mutta pitää osta suomea kylläkin.
lloin tulot riittävät?
*Maahanmuuttovirasto Migri:
aikuinen 10 800 €
2 aikuista 18360 €
2 aikuista 1 lapsi 23 760 €
2 aikuista 2 lasta 29 160 €
* Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen raja vähävaraisuudelle (v. 2009)
2 aikuista ja 2 lasta 29 883 €
Ulkomaisten työntekijöiden liikkuminen on lisääntynyt. Samalla Suomen ulkomaalaislaista on tullut hankala.
- Vaikeista asioista ei pysty tekemään yksinkertaista lainsäädäntöä, mutta johonkin raja on aina vedettävä, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Carin Lindqvist-Virtanen.
Perusperiaate on, että Suomeen tulijan on pystyttävä elättämään perheensä. Laki ei kerro euromääriä, mutta Maahanmuuttovirasto on määritellyt ne omissa ohjeissaan. Euromäärät noudattelevat suurin piirtein suomalaisperheiden vähävaraisuuden määritelmää. Vastaavilla tuloilla suomalaisperhe voisi saada toimeentulotukea.
Eivat edes suuri joukko suomalaisia ylla noihin lukuihin ,noinpaljonko lapsirikkaille somaliperheille maksetaan????
Olisko Suomeen perustettava vielä Suomalaisten maassa asumisvirasto? Jonka päätehtävä olisi tehdä tilasto millä Suomalainen tulee toimeen Suomessa, kun ITSE maksaa kaikki kulunsa?
Mutta, jos olet somali, etkä halua tehdä työtä, eikä kukaan sukulaisistakaan halua tehdä työtä, niin Suomen valtio maksaa sinulle mukavasti. Tähän on tultu pressamme, vähemmistövaltuutetun ja muiden kukkahattutätien avaustuksella.
senkin!
Lääketeollisuus siis määrittää mikä on köyhän rajat Suomessa, on tää kyllä niin hieno maa... Todellista hyvinvointia on se että teollisuus määrää miten kansan pitää elää.
Suomen J. Mengele - Pekka Puska pitäisi laittaa vastuuseen moraalittomista rikoksistaan.