Päättäjät potkii päähän? syytä itseäsi

Miksi ei potkisi jos siitä ei kerran seuraa mitään sanktioita.

Poliitikon tarvitsee pelätä Suomessa vain yhtä asiaa, vaaleja. Niihinkin on vielä yli kolme vuotta ja jyrkit sekä jutat tietää, että suomalainen äänestäjä on siinä vaiheessa jo unohtanut kaiken muun paitsi sen, mitä vaaliteltassa pullakahveilla äänestäjiä lepertelevältä ehdokkaaltaan kuulivat.

Suomalaisen poliitikon ei tarvitse pelätä kansaa. Samasta syystä mamujen edessä kumarrellaan, saattaa muuten vaikka päärautatieasema posahtaa...

Harvinaista videokuvaa suomalaisista luonnollisessa ympäristössään: http://www.youtube.com/watch?v=L1Pmg3BxCCM
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Noo, onhan se suomalaisten politiikkojen ylimielisyys vertaansa vailla. Esimerkkeinä voisi antaa vaikka panssariauto-lipponen-joka keskustelee Kiinan keisarin kanssa. Tämä pystyyn kuollut liikkuva muumio jo heti viime vaalien tuloksen selvittyä, julisti että PerusSuomalaiset pitää eristää koko yhteiskunnasta. Konkreettiset esimerkin "uudelleen koulutus-leireilä" tämä politrukkien satraappi ottaa mieluusti Junze-atteesta eli vain Paavoa pitää kumartaa.

Ruotsissa sensiijaan on kansa pitänyt kylmäksi, muutaman politiikon, ja siitä seurasi politiikkojen herkkyys korviin kuunnella; "mitä kansa on asioista mieltä" siksi politiikot nyt kuuntelivat, jopa 2 vuotta kansaa. No, nyt tietysti asia ovat taas siinä vanhassa mallissa; eli monikultuurisuus on ihgua ja fantsua.

No, nyt mennään ytimiin maksaen Kreikan elämine ja aseostot, sehän se oli se mooses-lipposen ja "nyt rasistit polttivat tampereella pizerian Päivi" :n autuus ja onni.

Äänestä

nustuksesta.

Kun seuraavan kerran kuulen jonkun päättäjän olevan kotikaupungissani niin pitää lähteä käymään aseen kanssa tekemässä politiikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late Lammas kirjoitti:

Miksi ei potkisi jos siitä ei kerran seuraa mitään sanktioita.

Poliitikon tarvitsee pelätä Suomessa vain yhtä asiaa, vaaleja. Niihinkin on vielä yli kolme vuotta ja jyrkit sekä jutat tietää, että suomalainen äänestäjä on siinä vaiheessa jo unohtanut kaiken muun paitsi sen, mitä vaaliteltassa pullakahveilla äänestäjiä lepertelevältä ehdokkaaltaan kuulivat.

Suomalaisen poliitikon ei tarvitse pelätä kansaa. Samasta syystä mamujen edessä kumarrellaan, saattaa muuten vaikka päärautatieasema posahtaa...

Harvinaista videokuvaa suomalaisista luonnollisessa ympäristössään: http://www.youtube.com/watch?v=L1Pmg3BxCCM

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu