Mihin kuljet suomenkansa?
Suomenkansa kansana on hylkäämässä jo enemmistöllään Jumalan ja Hänen Käskynsä ja vaihtanut ne RIETTAUTEEN; maan äiti suvaitsee lesboutta ja nyt on maan isäksi pyrkimässä homoliitossa elävä, Kauhistuttavaa, - maa on menossa Sodomaksi ja Gomorraksi, maata tullaan tästä rankaisemaan ja niitä jotka näitä tekevät ja suosivat!
Eräs puolue ja sen presidentti ehdokas on meillä täällä Suomessa profiloitunut oikein kannattamaan tällaista riettautta/haureutta; ”samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.”
Olkaa siis te valmiit ja puhtaat, ettette antaudu riettauteen vaan saisitte aikananne pelastuksen, niin kuin; ”Hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi; Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne, ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.”
Me tarvitsemme maahamme kristillisiä arvoja omaavan presidentin!
11
104
Vastaukset
- selvä.
Paavo Väyrynen ja Timo Soini eivät homoutta kannata!
- Näin On!
He ovat kunnon presidenttiehdokkaita maamme presidentiksi!!!
- Kolmoisentente
Näin On! kirjoitti:
He ovat kunnon presidenttiehdokkaita maamme presidentiksi!!!
Essayah mukaan lukien!
- Tooyoungtodie
Äitini kuoli muutama viikko sitten. Äidistäni et saa demaria tai vihreää millään. Etkä rietastakaan. Tietojeni mukaan äitini
ei ollut seksuaalisesti poikkeava. Ei siis millään tavalla. Hän oli vanhainkodin keskitysleirillä viime vuodet.
Siis hautajaisetkin vietetään ihan kristillisesti. Ei sen vuoksi, että minä tai äitini olisi uskonut jumaliin vaan koska suurin osa suvusta on jonkin sortin uskovaisia. Jos asia olisi toisin, pappia ei kutsuttaisi paikalle. Tietenkin voisin haistattaa paskat papille siitä huolimatta, varsinkin kun kyseessä on pappi, mitä äitini ei edes tavannut eläessään. Ja eläessään äitini vältteli pappeja. Todennäköisesti pappi on joku täysi nuija. Jos tuuria on niin, voi olla että tyyppi osoittautuu kädelliseksi. Eikä täydeksi apinaksi.
Mutta siitä kerron hautajaisten jälkeen. Ja muistotilaisuuden jälkeen. Sen sijaan presidentiksi haluaisin jonkun muun kuin uskovaisten satuihin uskovan ihmisen. Uskon toki siihen mihin uuden testamentin jeesuskin: Rahan (rikkaiden) vallasta on päästävä eroon! Orjuus pitää lopettaa jne. Ne on niitä asioita mistä ei vieläkään ole päästy eroon.
Jos seksi on lihanhimoa, arvaan, tiedän, niin sinun pitäisi olla iloissasi siitä että Helsingissä on sinkkuja enemmän kuin koskaan. Eikä ne täytä maailmaa kun ne on niin vanhoja, ettei ne enää lisäänny. Huolimatta äitini yllätyksellisestä poismenosta, pidän itseäni vanhemmista naisista. Sukuvika. Niin isänikin piti. - Uskovainen PS
Presidentti Tarja Halonen (joka "maan äitinä" suvaitsee lesboutta) toivoo HS:n haastattelussa kansalaisilta ja puoluejohtajilta rasismin vastaisia toimia.
"Ihmiset jotka tunnistavat itsessään rasismia, ovat päätyneet äänestämään perussuomalaisia", Halonen sanoo.
Kyllä on irvokasta synnin puolustelua ja PS äänestäjien halveksuntaa tältä Haloselta, joka ei köyhyydestä mitään ymmärrä, ja jolle valtio turvaa suuren eläkkeen! Rakas nimimerkki "Kristillisä arvoja"
Sinun tekstisi todistaa taas sitä vanhaa totuutta, että hulluus ja uskonnollisuus kulkevat usein käsi kädessä. Eivät aina, mutta usein.- Tee parannus
Tänä lopunaikana te jumalattomat syntiset homot ja lesbot, te käytte yhä röyhkeämmiksi, teille on varattuna Sodoman ja Gomorran kaltainen tuomio ja hävitys!
- Paras mies on Soini
Juuri näin, me tarvitsemme kristillisiä arvoja puolustavan presidentin maahamme, siksi äänestän (22.1 ja 5.2) Timo Soinia Suomen tasavallan presidentiksi!
- äänihaavistolle
Soini on hyvä mies; hän puolustaa viimeiseen saakka jokaisen vakaumusta ja ihmisoikeuksia ja oikeutta olla sitä mieltä asioista kuin on.
- Annoin ääneni n:ro 3
Kävin jo ennakkoon äänestämässä Timo Soinia (Numero 3.)!!
- Kyllä Timolle!
Naapuri oli myös käynyt Timo Soinia (n:ro 3) äänestämässä ennakkoon! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.348934- 374864
- 434773
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1983694- 133053
- 422848
- 312776
- 442463
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise652226- 1722157