Olen mielenkiinnolla seurannut Libyassa tapahtuvaa isoa Jahtia. Siinä jahdataan aavikkokettua joka näyttää ihan Libyan johtaja Muhammar Gaddafilta. Kettu on piileskellyt siellä sun täällä. Kettua on etsitty niin ilmasta kuin maastakin. Sitten eräänä päivänä kettu pujahti maantierumpuputkeen. Hännästä vetämällä rimpuileva kettu saatiin ulos. Jonkun aikaa näytettyä maailmalle kettua se lopetettiin niskalaukauksella. Minun mielestäni tuo kettu näytti ihan Libyan johtaja Muhammar Gaddafilta. Kuinkahan monella jahtiin osallistuvalla olisi ollut laillinen ase. Aika erikoinen aavikkokettujahti.
Johan oli Jahti
iso jahti
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.