Enteet on

Se nyt vaan taitaa pitää paikkansa. Tänään Suuressa osassa Suomea ollut sähkökatkoja mitä ei energiayhtiöt osaa selittää. Asiaa ei tuoda julkisuuteen paniikin välttämiseksi. Sähkökatkoja ollut ympäri maapallon. Joka kerta mannerlaattojen rajaamilla alueilla.
Atlannin läpuolella olevat satelliitit lopettivat toimintansa n.klo 12.00. Kaikki dataliikenne on sen jälkeen kulkenut Tyynenvaltameren kautta. Siinäkin häiriöitä päivämäärärajan siirtymisen mukaan.
Lentoliikennettä rajoitettu jokapuolella kun aamupäivällä koneita alkoi "katoilemaan" tutkasta. Ilmestyen taas näkyviin paikoissa missä ne teknisesti eivät millään voineet olla.
Joitain koneita hävinnyt kokonaan. Ottaen huomioon lentosuunnitelman ja siihen varatun polttoaineen niin nämä eivät voi olla enään ilmassa.
USA ja Venäjä alkaneet suodattamaan uutistoimistojen toimintaa ainakin siksi aikaa että voidaan varmistua ettei kyseessä ole pelkästään tietoverkkomurto. Mitä pidetään alustavasti mahdottomana ottaen huomioon häiriöiden laajuuden.
12193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Mitä tarinaa tämä on? Mistä olet saanut tiedot?

Äänestä

Älä valehtele! Lentäjänä tiedän ettei väittämäsi pidä paikkaansa.

Mene hyväihminen ammattiauttajan luokse kertomaan tarinoitasi,jooko?
Oletko kuullut sanottavan,valheella on lyhyet jäljet?

Äänestä
  • Jeesuksen tulemus on lähellä. Kirjoitettu on sanassa ja aloitus todistaa sen !!

    Äänestä

  • SEITSENVUOTINEN VAIVANAIKA ALKAA !! AMEN HALLELUJA AMEN.

    Äänestä

  • AMEN JEESUS AMEN kirjoitti:

    SEITSENVUOTINEN VAIVANAIKA ALKAA !! AMEN HALLELUJA AMEN.

    jep jep,jep jep

    Äänestä

Vaivanaika on teillä valehtijoilla, pian 2000v:tta samaa skeidaa Jeesuksen tulemisesta.

Mahtoiko Paavalin uhoama ajanloppu toteutua?

Äänestä

sähkökatkoja on ollut mullakin.Joka kerta kun käännän katkaisijaa sammuu valo

Äänestä

Ei ole kyllä yhtään konetta hävinnyt minnekkään..En enää ymmärrä näiden provojen tarkoitusta.

Äänestä

Sen mitä olen saanut tietooni on työni kautta. Sen enempää en voi tarkentaa to verify the identity of.
Tämän kirjoitan anonyymi palvelimen kautta.
Juuri nähtiin tähdenlento yö. Mitä muuta taivaalta on tulossa? Tvssä haastateltu tähtitieteilijä kertoi ympäripyöreästi että "kaikki" ulkopuolinen uhka on torjuttavissa jos siintä tiedetään muutama kymmenen vuotta aiemmin. Tai sitten ei.
Viikolla ukonilma katkaisi etelä-suomen 400 kv verkon sähkönjakelun. Yksi salama. Mitä ei pitäisi tapahtua edes teoriassa.
Salama iski suomen ilmatilassa 10 een lentokoneeseen jotka varmuuden vuoksi otettiin alas. Salaman iskeminen lentokoneeseen on yleensä lentotuntien määrään nähden äärimmäisen harvinaista.
Ajoittain Etelä-Suomen lennonvarmistuskeskus ei pysty toimimaan voimakkaiden tutka häiriöiden vuoksi.
Jostain syystä vaan maapallo on saanut nukkua ruususen unta ulkopuolisilta uhilta.
Olisi vaan kiva tietää mitä em. tähtitietelijä tarkoitti että maapalloa uhkaa kymmeniä, satoja, tuhansia tuntemattomia meteoriittejä? Aika leveä haarukka.
Jo yksikin iso ohilentäessä saa maapallon mangneettikentän siirtymään ja aiheuttaa sähkönjakelun romahtamiseen.
Miksikö sitten sähkönjakelu on niin herkkä. Se johtuu domino ilmiöstä. Yksikin tuotantoyksikkö jos lakkaa hallitsemattomasti toimimasta saattaa johtaa kuormituksen heilahteluiden kautta seuraavien sammummiseen. Koko järjestelmän käynnistäminen saattaa olla jopa mahdotonta aiheutuvan oravanpyörän johdosta.

Äänestä
  • Ookkonä vattenvallilla hommis. Paa ne salamat valjaisiin saahaan paljo sähköö ilmatteeks. Ollaan kyllästyneitä teitin sähkölaskuihin.

    Äänestä

  • On todettava että eniten niitä sähkökatkoksia taitaa olla sinun päässä.Kannattaa hakea apua rohkeasti ja ajoissa eikä jäädä tuskailemaan yksin.

    Äänestä

Okei, aloitetaanpa nyt ihan alusta. Sähkökatkoja tullut ympäri suomen? Missäpäin tarkalleenottaen? Sähkökatkot ovat hyvin yleinen asia näin syksysllä kun myrskyää niin perkeleesti, taas poikkeuksellisen laajoja säthkökatkoja ympäri maailmaa olisi täysin mahdoton salata. Joten voisitko kertoa mistä lähteestä nämä "salaiset" tietosi ovat peräisin?

Lentokoneita kadonnut? Mitä lentokoneita? Armeijan koneita, matkustajakoneita, molempia, vai jotain muita koneita? Onko Finnairin koneita myös kadonnut? Edelleen olisi erittäin mukava jos se lähde viitsittäisiin mainita tekstissä. Vaikea lähteä tuohon sanomaan mitään kun et mainitse mistä nämä "tietosi" ovat peräisin.

Ironista kyllä, että 21.10.2011 eli teknisestiottaen(Suomen aikaa) eilen oli Harold Campingin ennustama 100% varma maailmanloppu(se 21.5.2011 oli vasta rapture) Amerikassahan aika on vielä 21.10 puolella joten eiköhän sielläkin vielä fanaatikko jos toinenkin odota jännäkakka housussa "maailmanloppua"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kyllä sen kirjoitti:

Se nyt vaan taitaa pitää paikkansa. Tänään Suuressa osassa Suomea ollut sähkökatkoja mitä ei energiayhtiöt osaa selittää. Asiaa ei tuoda julkisuuteen paniikin välttämiseksi. Sähkökatkoja ollut ympäri maapallon. Joka kerta mannerlaattojen rajaamilla alueilla.
Atlannin läpuolella olevat satelliitit lopettivat toimintansa n.klo 12.00. Kaikki dataliikenne on sen jälkeen kulkenut Tyynenvaltameren kautta. Siinäkin häiriöitä päivämäärärajan siirtymisen mukaan.
Lentoliikennettä rajoitettu jokapuolella kun aamupäivällä koneita alkoi "katoilemaan" tutkasta. Ilmestyen taas näkyviin paikoissa missä ne teknisesti eivät millään voineet olla.
Joitain koneita hävinnyt kokonaan. Ottaen huomioon lentosuunnitelman ja siihen varatun polttoaineen niin nämä eivät voi olla enään ilmassa.
USA ja Venäjä alkaneet suodattamaan uutistoimistojen toimintaa ainakin siksi aikaa että voidaan varmistua ettei kyseessä ole pelkästään tietoverkkomurto. Mitä pidetään alustavasti mahdottomana ottaen huomioon häiriöiden laajuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu