Onko täällä antaa apua

Apua onko tarttunut

6

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missä tieto

      huomaatteko, näitä asioita puidaan vain keskustelupalstalla. Missä on virallinen taho. Miksi ei viranomaiset ota osaa kesksuteluun. Jos kysyn terveystarkastajalta asiasta, sanovat ettei ole tietoa. Miksi ei ole?

    • uhri myös

      Kun viranomainen kertoo, ettei ole tietoa, se tarkoittaa vain hänen tapaansa selvitä tilanteesta selvittämättä yhtään mitään. Paine viranomaisen suuntaan kasvaa ja tulee tilanne, että on lopulta otettava kantaa. Joko tuo terveystarkastaja on väärällä alalla tai on alistunut jonkun toisen vallan alle. Kunnan terveystarkastajalla on aina erilainen asenne tutkia kunnan rakennusta kuin yksityisen omistamaa.

    • Uhri urean

      Täytyy uskaltaa "tietää". Sivusta seuraajat ja puun takaa tirkistelijät ja uhkailijat eivät saa mitään ratkaisevaa aikaiseksi tässä elämässä.
      Homepakolaiset ry. saa vielä aikaiseksi paljonkin. Samoin kaikki jotka seuraavat alan kehitystä eivätkä jää paikoilleen polkemaan uskaltaen tunnustaa ne tosiasiat.
      Tapeteille kemikaaleja ei passaa päästää valumaan kovin pitkäksi aikaa.
      Ureaa seinissä, katossa ja lattioilla betonissa. Melkoista "lannoitetta", sontaa ja virtsaa joka puolella betoni rakennuksissa. Niinkö?
      Kukapa sen tietää oliko jo mooseksen aikoihin sen aikakauden "lannoitteet" käytössä kivitalojen "laastina".

    • omaisenvirka

      Ei viranomaiset viitsi halua puuttua sisäilma,kosteus-ja homeongelmiin,vaikka heille veisi tutkimukset ja sisäilmapöytäkirjat ,niin siltikin mielummin istuvat kiltisti lämpöisessä toimistossa kun tekevät ja puuttuvat asiaan.
      Tästä hyvä esimerkki Keski-Suomen keskussairaalassa,jonka rakennuksissa vuosikausia olut laajoja.kostewus,home-ja sisäilmaongelmia,työsuojelupiiri/AVIin yhdeydessä lukuisat tahot,mutta eivät halunneet"pilata hyvää yhteistyötä.puuttumalla asioihin,antoivat itse valvoa omia töitään".
      Lisäksi viranomaiset eivät saa asiakirjoja vaikka pyytävät ym.vaikka työturvallisuuslaki mitä sanoo.
      Haukkalan sairaala jota yritetty korjata vuosikymmeniä,onnistumatta,asiakkaat,työntekijät oireilivat ottivat yhteyttä rakennuksen omistajaan,sisäilmatyöryhmään työsuojeluviranomaisiin 2003 kirjallisesti,vasta 2011 pääsivät muuttamaan uusi,toivottavasti puhtaisiin työtiloihin,ripeätä toimintaa kuten lakikin sanoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe