Tiemaksut

kolme monista ongelmista: Yksityistie

-Täytyykö yksityistien käytöstä maksaa valtiolle?
-Jos ei, kuka korvaa tietyille tielautakunnille talkootyöllä tehdyt kulut liikenteen kasvaessa rajusti lumettomana aikana valtatie vieressä?
-kiskonnat tahattomasta ajamisesta?

-Jos kyllä, valtion hoidettava myös yksityistiet. Mistäköhän alijäämät kustannetaan?
-Pystyykö valtio mukamas investoimaan/auraamaan työssäkäynnin ajalla tiet?

Osa julkisenliikenteen aikana yksityisautoilusta.

Herra H heittää rouva R:n abc:lle työpaikkalle. Lähtö tapahtuu lähellä bussin B saapumista. H jatkaa matkaa paikallensa C, bussi paikalle B2. Akka kulkee busilla kotiansa työpäivän päätteeksi ja H palaa autolla, koska seuraava bussi lähtee vasta aamu viideltä.

Onko herra H:n pakkomaksaa matkasta enemmän, koska hän ei voi käyttää julkisia paluuliikenteenä? Kuka valvoo? Kukakohan maksaa? Tuleekohan sakot gps:n perusteella?

Mitä?

Miksi Suomussalmelainen nainen, jostain Impivaarasta tulee tällaista väkisin tyrkyttämään? Onko hän kenties suunnittelut eläkematkoja ensimmäisen kautensa loputtua? Eikö perseen myynti Pietarissa oli kunniakkaampa hänenkaltaiselleen?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


???? kirjoitti:

kolme monista ongelmista: Yksityistie

-Täytyykö yksityistien käytöstä maksaa valtiolle?
-Jos ei, kuka korvaa tietyille tielautakunnille talkootyöllä tehdyt kulut liikenteen kasvaessa rajusti lumettomana aikana valtatie vieressä?
-kiskonnat tahattomasta ajamisesta?

-Jos kyllä, valtion hoidettava myös yksityistiet. Mistäköhän alijäämät kustannetaan?
-Pystyykö valtio mukamas investoimaan/auraamaan työssäkäynnin ajalla tiet?

Osa julkisenliikenteen aikana yksityisautoilusta.

Herra H heittää rouva R:n abc:lle työpaikkalle. Lähtö tapahtuu lähellä bussin B saapumista. H jatkaa matkaa paikallensa C, bussi paikalle B2. Akka kulkee busilla kotiansa työpäivän päätteeksi ja H palaa autolla, koska seuraava bussi lähtee vasta aamu viideltä.

Onko herra H:n pakkomaksaa matkasta enemmän, koska hän ei voi käyttää julkisia paluuliikenteenä? Kuka valvoo? Kukakohan maksaa? Tuleekohan sakot gps:n perusteella?

Mitä?

Miksi Suomussalmelainen nainen, jostain Impivaarasta tulee tällaista väkisin tyrkyttämään? Onko hän kenties suunnittelut eläkematkoja ensimmäisen kautensa loputtua? Eikö perseen myynti Pietarissa oli kunniakkaampa hänenkaltaiselleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu