Gentrifikaatio

Helsingin asuntopulahelvetti ja kiskurivuokrat ovat sellaisia, että itseni lisäksi olen kuullut jo sellaistenkin, joita olen tottunut pitämään piintyneinä stadilaisina, muuttaneen muualle.
Tuleeko Helsingistä ökyjen ja nousukkaiden kaupunki pienituloisten lähtiessä?

Tänne jäävät vain asunnottomat ja niitä päähän potkivat rikkaat?
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Helsinkiin jäävät kaikki joilla on varaa siellä asua. Minusta se on oikein. Eihän halutuimpia autojakaan anneta tasapuolisesti kaikille, vaan heille keillä on siihen varaa.

Gentrifikaatio ei ole mikään yhteiskunnallinen ongelma, vaan se ottaa pattiin vain henkilöitä jotka eivät ole pysyneet varallisuuskehityksen mukana - kateellisuutta. Jokaiselle löytyy kyllä edullisia asuinpaikkoja vähemmän halutuilta asuinseuduilta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei kysymys ole mistään kateudesta. Olen minä nähnyt rikkaat tavarapaljouden keskellä ja niin on moni muukin. Kysymys on pikemminkin siitä, että kaupunki rakennetaan pelkästään rikkaiden ehdoilla eikä siellä ole tilaa meille muille. Totta puhuen, vaikka minusta tulisi rikas, en jakaisi rikkaiden arvoja. Ehkä aikaa myöten korruptoituisin, mutta ainakaan alkuun en jakaisi rikkaiden arvoja.

    Tämä kaupunki on nykyisin vain yksi iso Potemkinin kulissi. Valheellisen komea ja hyvin hoidettu, sitten kun luo katseensa takapihalle, niin kaikki on rempallaan. On oopperataloa, musiikkitaloa, Finlandia-taloa, kansallisteatteria ja ateneumia ja ostoskeskuksia vieri vieressä. Mitkään niistä eivät oikein palvele päämääriä, jotka minulle itselleni on tärkeitä.

    Ei siksi ole lainkaan ihme, että Helsingin keskellä on laaja alue, jossa on yhtä kuollutta kuin ulkoavaruudessa, eikä kukaan ole kiinnittänyt missään tähän asiantilaan huomiota.

    Ei ole kateutta se, että puistoista viedään pois penkit. Jossain sivistysmaissa, kai sellaisia vielä on, puistonpenkit on tarkoitettu seurustelulle, tapaamiselle tai jopa treffeille. Helsingissä jatkossa istuskellaan puistossa yksin, vähän niin kuin pilkillä. Se on niin typerryttävää, etten löydä sanoja sitä kuvaamaan.

    Nuoriso tietysti makailee nurmikolla, mutta se on myrkytetty glyfosaatilla.

    Toisin sanoen, yhteinen tila ja tapaamispaikka puisto on tuhottu. Siellä tapaa lähinnä staran työntekijöitä enää.

    Onneksi minä en enää maksa niille palkkaa, en enää asu Helsingissä, hah hah haa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8741622 kirjoitti:

Helsingin asuntopulahelvetti ja kiskurivuokrat ovat sellaisia, että itseni lisäksi olen kuullut jo sellaistenkin, joita olen tottunut pitämään piintyneinä stadilaisina, muuttaneen muualle.
Tuleeko Helsingistä ökyjen ja nousukkaiden kaupunki pienituloisten lähtiessä?

Tänne jäävät vain asunnottomat ja niitä päähän potkivat rikkaat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu