Olen sitä mieltä, että nuo viherpiipittäjät ja
muut punkkaripellet, jotka vastustavat sotaa,
ovat terroristeihin rinnastettavia propagandan
lietsojia. Tällaiset ihmiset tulisi tuomita
vähintään sakkoihin taikka vankeuteen
äärettömästä tyhmyydestä ja tilannetajun
puutteesta.
Yhdysvalloilla ei ole juurikaan vaihtoehtoja -
lähteäkö sotaan vaiko eikö. Ilman sotaa hallitus
Yhdysvalloissa menettäisi merkityksensä.
Yhdysvallat menettäisivät maineensa muiden maiden
silmissä. Terroriteot luultavasti jatkuisivat ja
mahdollisesti vielä voimakkaampina, koska ilman
sotaahan eri terrorijärjestöt rohkaistuisivat
vain toimissaan. He olettaisivat, että
heidän "pyhästä" sodastaan ei seuraisi
jatkotoimenpiteitä. Kuinka tyhmää se onkaan,
mutta aloitettu sota ei lopu muuta kuin
sotimalla. Sodan aloittivat Afgaanit ja siellä
olevat terroristit, joten he maksakoot myös
seuraamukset. Vaikka kaikki eivät olisikaan
terroritekojen taustalla mukana, niin kuitenkin
yleinen ajatus Islamilaisissa maissa on, että
Yhdysvallat ovat vihollinen numero 1 ja kun se
saadaan tuhottua, niin tämän jälkeen vuorossa
ovat muut länsimaat.
Terrorismi ja terrorismin puoltajat,
kuten "taleban" liike ja monet muut on kitkettävä
ehdoitta pois maailmasta. Mitäpä jos tämä terrori-
isku olisi tapahtunut esimerkiksi Helsingissä?
Olisivatko nämä satapäiset viherpeipot yhä
liikkeellä, jos vaikka eduskuntatalo taikka
keskustan rautatieaseman liikekeskukset oltaisiin
pommitettu raunioiksi ja tuhannet uhrit ja uhrien
omaiset saisivat vain kuulla, että asiaan ei
mitenkään puututa? Tuskinpa. Sehän johtaisi
vallankumoukseen.
Kun puhutaan siviiliuhreista ja siviileistä, niin
ketkä Afganistanissa taikka muissa Islamilaisissa
maissa ovat siviilejä? Luokitellaanko siviiliksi
henkilö, joka huutaa kuolemaa Yhdysvalloille ja
heittelee kivillä / sytyttää tuleen YK:n
toimistotiloja ja Yhdysvaltojen suurlähetystöjä,
mutta joka ei kuitenkaan tartu aseeseen ja joka
TV kameran ääressä näyttelee nälkäänäkevää ja
yhteiskunnan sorsimaa pikku poloista? Totuus on,
että Afganistan ja muut Islamilaiset maat ovat
kaikki yhtä syntisiä ja räjähdysherkkiä
valtioita, jotka uhkaavat länsimaista kulttuuria
kaikin keinoin, koska he katsovat, että olemme
syntisiä ja vääräuskoisia, koska menestymme ja
meillä on kaikkea - me emme näe nälkää ja meillä
on rahaa. Me olemme itse luoneet hyvin menestyvän
järjestelmän itse itsellemme ja siksi olemme
syntisiä. Elintasomme on korkea ja kukaan ei näe
nälkää kuten esimerkiksi Afganistanissa. He
saavat syyttää itse itseään surkeasta
tilanteestaan, eikä heidän tarvitse sitä kostaa
meille. Jos he sen meille kostavat, he
ansaitsevat tällöin kuoleman.
Sanon, että ketkä sotaa nyt vastustavat, saavat
he vielä jonakin päivänä itse puukosta. Meidän
tulisi sen sijaan yhdistää voimamme ja tukea
yhdysvaltojen hyökkäystä Afganistaniin eikä
asettua sen tielle. Kuka muuten haluaa, että koko
Yhdysvaltojen taikka ehkä koko maailman väestö
kuolee esimerkiksi pernaruttoon vain siksi, että
emme puuttuneet ajoissa ääri-islamilaisten
toimintaan? Kuka haluaa suosia sotaa vastustavia
mielenosoituksia ja tuhatpäisiä kulkueita täällä
tuhansien kilometrien päässä itse varsinaisesta
tapahtumapaikasta? Toivottavasti yksikään
täysijärkinen ei moiseen lähde mukaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ovatko nuo tämän päivän ja viime yön töherrykset
sinun käsialaasi ex -Viisaudenlähde?
minuakin kiinnostaa tietää.
Viisaudenlähde kirjoitti nimimerkillään palstalle
viimeksi noin yli vuosi sitten. Nimimerkki joutui
jättämään palstan, tehtyään itsensä
kirjoituksillaan naurunalaiseksi mm. yrittäessään
matkia häirikönkin kaipaileman Etikan
kirjoituksia. Nimimerkki kuului muutoinkin
sarjaan ei -pidetyt persoonat. Nimimerkin
häviämisen jälkeen alkoi välittömästi sama
häiriköinti mikä nytkin on meneillään.
Viisaudenlähteen jälkeen ilmestyi
sivustaseuraaja, joka käytti ympyröityä R -
merkkiä, jota ei ole kaikissa näppiksissä
(puuttuu minultakin), samaa jota häirikkö käytti
esiintyessään tänään suomi24:sen nimissä.
Tämän jälkeen ilmestyi äijä -85.
Kaikki kolme avaavat viestinsä niin -sanalla.
Saatan olla väärässäkin, mutta tätä taustaa
vasten häiriköinti on ymmärrettävää. Kosto
hinnalla millä hyvänsä.
En ole terrorisoinut palstaanne. Jatkakaa
rauhassa vain.
Sitähän ei löydy mistään näppiksestä, se on ascii
koodi (itseasiassa Latin-1).
©®
™ näkysköhän toikin nyt...
toisin kuin esim. KTS/Eschatonia, joka tunnestusti
on häirikkö.
Miten niin jotkut merkit on ascii-koodii, ooksä jotenkin pimee? Noi oli ainakin ihan oikeita merkkejä, mulla on niin hieno peli, että se tuntee kaikki asvii-merkit ja vielä varmaan samalla ISO-standardilla kun sunkin.
Eiks se ny oo ihan silleesti, että kaikki merkit on ascii-koodii , tajuuks sä? Tai ihan yhtä hyvi ebcdiccii, vaik tuskin sä tiät mikä ebcdicci on.
Tiäks sää, että merkkejä on enämpi kun näppikseen kannattaa kaivertaa? Tiäks sä senkin, että kaikki merkit voidaan laittaa myös bittijonoiks, eikä silloin tartte kun koiraita ja naaraita?
mieheltä!
Totta puhelet.
ei ollut tuo sinunkaan viestisi, lue aiheesta
lisäinfoa;
http://vaikuttava.net//article.php?sid=1206
Käsittääkseni koko tätä sotaa käydään sellaisen
yhteiskunnan puolustamiseksi, joka sallii
kaikenlaiset mielipiteet ja erilaisuuden. Näin
myös USA on asian ilmaissut.
Ikävintä tämän terrori-iskun aiheuttamien
kuolemien lisäksi on kaiken maailman
kaappifasistien ja koti-BinLadenien ryömiminen
esiin kiviensä alta möykkäämään. Nyt heillä on
näennäisesti perusteet krematorion hajuisille
mielipiteilleen.
Kertoisitko minulle millainen lapsuudessa tai
myöhemmin tapahtunut pahoinpitely rakentaa
psyyken, joka ei koskaan väsy vaatimaan itselleen
ja muille pienempää vankilaa?
punkkarit ja muut
suurinosa niistä antas ihmisten vaan kaikkien elää
jos kaikki ois punkkareita
kaikki ihmiset eläis
ne eläis jokane omaa elämäänsä
pakkoko sun ja muitten on haukkua aina kaikkia?