Olen miettinyt monta kertaa miksi
ylipäätänsä "pitää" uskoa. Kun kasvamme ja
aikuisenakin olemme sellaisten ihmisten ja
instanssien ympäröimänä joiden viesti on: usko
meidän jumalaan, hän on se ainoa oikea.
Jos yritän unohtaa ja onnistunkin mielestäni
aika hyvin sen mitä ympäristö ym. ovat yrittäneet
tuputtaa minulle meidän uskonnosta ja että pitää
uskoa, after all, kaikki se on mielestäni
ihmisten aikaansaamaa (ja ihmiset voivat
tunnetusti sekoilla) - ja yritän ITSE ajatella:
Huomaan että en halua ruveta uskomaan tiettyyn
jumalaan, liian monta ristiriitaa, liian mieltä
ja elämää rajoittavaa puuhaa. En halua ruveta
rajoittamaan itseäni uskonnolla, olla muka
syntinen (olemme muka kaikki syntisiä- miten
negatiivinen ja masentava ajattelutapa muuten).
Mielestäni voin kuitenkin olla (uskovaisten
mielestä) "hyvä ihminen", voin otta muita
huomioon, voin auttaa muita, voin rakastaa muita
jne. USKOMATTA TIETTYYN JUMALAAN.
En näe syytä lokeroitua uskovaiseksi, yritän
mieluummin olla avoin koko ajan kaikelle,
sulkematta pois mitään, sehän köyhdyttää
mielestäni.
Ei uskova,
kokeva
ylipäätänsä "pitää" uskoa. Kun kasvamme ja
aikuisenakin olemme sellaisten ihmisten ja
instanssien ympäröimänä joiden viesti on: usko
meidän jumalaan, hän on se ainoa oikea.
Jos yritän unohtaa ja onnistunkin mielestäni
aika hyvin sen mitä ympäristö ym. ovat yrittäneet
tuputtaa minulle meidän uskonnosta ja että pitää
uskoa, after all, kaikki se on mielestäni
ihmisten aikaansaamaa (ja ihmiset voivat
tunnetusti sekoilla) - ja yritän ITSE ajatella:
Huomaan että en halua ruveta uskomaan tiettyyn
jumalaan, liian monta ristiriitaa, liian mieltä
ja elämää rajoittavaa puuhaa. En halua ruveta
rajoittamaan itseäni uskonnolla, olla muka
syntinen (olemme muka kaikki syntisiä- miten
negatiivinen ja masentava ajattelutapa muuten).
Mielestäni voin kuitenkin olla (uskovaisten
mielestä) "hyvä ihminen", voin otta muita
huomioon, voin auttaa muita, voin rakastaa muita
jne. USKOMATTA TIETTYYN JUMALAAN.
En näe syytä lokeroitua uskovaiseksi, yritän
mieluummin olla avoin koko ajan kaikelle,
sulkematta pois mitään, sehän köyhdyttää
mielestäni.
Ei uskova,
kokeva
Vastaukset 2
Vanhimmat
Puhut täyttä asiaa! Tämän elämänmallin avulla
vaeltaa erittäin suuri osa ihmisiä elämänsä läpi.
Tietenkin jokaisella on asioita, joita ei voi
koskaan TIETÄÄ. Tämän vuoksi jokainen kehittää
näiden asioiden käsittelemiseksi ihan ihkaoman
käsittelytapansa - jota sitten voidaan nimittää
vaikkapa omaksi USKOKSI. Mielestäni itse asiassa
inhimillisyys ja usko ovat siinä määrin
toisistaan erillisiä ilmiöinäkin, että ne eivät
välttämättä edes kulje "käsi kädessä". Itse olen
sangen kauan pitänyt uskontoa (siis
institutionaalista uskon harjoittamista) mitä
suurimmassa määrin arveluttavana vallankäytön
muotona, jota en pysty itse hyväksymään. Tottakai
kaikki uskot ja uskonnot ovat pelkästään ihmisen
aikaansaannosta. Jos tässä maailmankaikkeudessa
on jotakin sellaista, jonka myötävaikutuksesta
koko systeemi on olemassa, voit olla aivan varma
siitä että se on jotakin sellaista, joka ylittää
nykyihmisenkin villeimmät kuvitelmat - parin
tuhannen vuoden takaisen ihmisen säälittävistä
selitysyrityksistä nyt puhumattakaan. Itse annan
uskontojen olla omassa arvossaan, niissä kaikissa
on omat ihan hyväänkin tähtäävät elementtinsä -
olen ollut niistä kiinnostunut lähinnä
historiallisina, ihmisen käyttäytymistä ja
ajattelua heijastavina dokumentteina. Tänä
päivänä olen enemmänkin kiinnostunut ihmisestä
itsestään ja olen erittäin innostunut pohtimaan
inhimillistä käyttäytymistä, motiiveja ja
tarkoitusperiä. Suuri kysymys onkin tänään se
että, olisiko mahdollista motivoida ihmistä
käyttäytymään "ihmisiksi" ihan tämän päivän
lähtökohdista. Toisaalta kaikki se mitä koko ajan
ympärillämme tapahtuu saa minut joskus hyvin,
hyvin surulliseksi...
Puhutte molemmat asiaa. Jumala on ehkä luonut maailman, ehkä ei, mutta ainakin VT:n, Koraanin jne. jumalat ihminen on luonut omaksi kuvakseen.
Ehkä totuus on tuolla jossain, mene ja tiedä... Voihan sitä jopa yrittää etsiä, esim. zen-buddhalaisuus tuntuu lupaavalta: ei ikivanhaan dogmikokoelmaan hirttäytymistä, vaan omakohtaista sisäistä kokemista.