Elämme maailmanhistorian rauhallisinta ja väkivallattominta aika

Monessa yhteydessä on saanut lukea kuinka maallistumisen takia maailma on menossa aivan hunningolle.
Maailma on raaistunut, sodat ja väkivaltaisuudet ovat muka lisääntyneet, kun ihmiset ovat luopuneet jumalasta ja raamatun sanasta.

Monesti olen miettinyt että mitenkähän lienee asia? Onko kaikki vain sitä että nykyisen nopean tiedonvälityksen takia, kaikki pienetkin konfliktit pystytäät heittämään meidän silmille lähes reaaliajassa?
No, nyt on tutkimustietoa asiasta.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/10/elamme_maailmanhistorian_rauhallisinta_ja_vakivallattominta_aikaa_2969106.html?origin=rss

6

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei vaikutusta

      Eivät maailmanloppua ennustelevat uskovat pitäydy tosiasioissa vaan vääristelevät niitä miten tahtovat jotta ne olisivat heidän raamatuntulkintansa mukaisia. Tämänkaltaisen tutkimukset ovat heille myrkkyä: ne kun kertovat moraalimme parantumisesta, ei rappiosta.

      Tämä tutkimus ja muut samankaltaiset, samaan johtopäätökseen tulleet tutkimukset jätetään siis huomiotta ja jatketaan tosiasioiden vääristelyä entiseen malliin.

      Maailman väitetään muuttuneen huonommaksi paikaksi vain koska Raamattu niin ilmoittaa, vaikka todellisuudessa näin ei olekaan. Jeesuksen paluuta odotellaan, kuten jokainen edellinenkin sukupolvi. Jeesuksen toinen tuleminen taas vaatii, että moraali rappeutuu jotta maailma on valmis Jeesuksen tulemista varten. Moraalimme kun oikeasti parantuukin niin näyttää siltä, ettei Jeesus olekaan tulossa. Tällöin pitää valehdella itselleen jotta voi uskoa näkevänsä vielä itse Jeesuksen tulon.

      Totuutta ei haluta kohdata koska se on ristiriidassa oman raamatuntulkinnan kanssa.

      Jokainen joka on lukenut historiaa on saanut varmastikin saman käsityksen asioista minkä tuo tutkimus kertoo, nyt vain selvin vertailukelpoisin suurein, rautalangasta väännettynä.

    • herttainenhertta
    • ao

      Viljami Vuolle, Nivalassa julisti
      seuroissa marras-joulukuussa -1939, että nyt alkanut sota kestää vähän
      aikaa, sitten tulee välirauha ja sitten sota jatkuu ja kun noustaam
      maihin Torniossa ja Rovaniemi on hävitetty, on sota lopuillaan. kansa
      ei uskonut, mutta suomalaiset nousivat itse maihin Torniossa ja
      saksalaiset hävittivät Rovaniemen. Profetia jatkuu; Sama sukupolvi
      näkee vielä sodan, jossa ei enää ole voittajia, puolet Italiaa ja
      Brittein saaret tuhoutuvat...sota alkaa Lähi-idästä ja kun noustaan
      maihin Porin edustalla ja tasitellaan niin että pellonojat verta
      lainehtivat, on sota lopuillaan...sitten tulee rauhan aika jolloin
      tulitikkulaatikon kokoisella metallipalalla lämmitetään kokonaisia
      kaupunkeja

      • ..............

        "jolloin
        tulitikkulaatikon kokoisella metallipalalla lämmitetään kokonaisia
        kaupunkeja"

        Mikä profetia tämä on? Sattumoisin, samana vuonna 1939 tiedemiehet julkistivat teoriansa ydinreaktiosta energian tuottamiseen.


    • vänkyrä...

      Veikkaan, että edelläsanotun lisäksi yksi syy on yksinkertainen tietämättömyys historiasta. Ei siten, etteikö joskus olisi kuultu tästä tai tuosta sodasta menneinä vuosisatoina, mutta sitä ei osata suhteuttaa silloisten ihmisten elämään. Ja kun ei tiedetä historiasta riittävästi, luulotellaan oman ajan olevan jotenkin surkeampaa kuin menneet ajat.

      Toisaalta kyseessä voi olla myös pakonomainen tarve, sinänsä varsin ymmärrettävä kylläkin, kokea oma aika jotenkin erityisen merkittäväksi. Yhtä hyvin kuin ihmisen on vaikea ymmärtää historiaa, hänen on vaikea ellei mahdoton ajatella tulevaisuutta. Siinä mielessä, että jos meidän aikamme ei olekaan erityisen ihmeellinen, niin meidän jälkeemme tulee edelleen väkeä, kymmeniä tai satoja sukupolvia. Siis jos emme tuhoa maapalloa esim. saastuttamisella tai liikakansoittamisella sitä ennen (mutta silloin ei olisi kyse maailmanlopusta kristinuskon ennustamassa mielessä vaan yhden eläinlajin hallitsemattomasta leviämisestä maailmassa). Mutta jos emme onnistu tuhoamaan maapalloa, niin satojenkin vuosien jälkeen täällä on edelleen porukkaa. Jotka ihmettelevät, etteivätkö meidän aikamme ihmiset vieläkään nähneet ns. nenäänsä pidemmälle - kuten me ihmettelemme antiikinaikaisia tai muita historian kuluessa eläneitä ihmisiä.

      Ja jos niin käy, niin meidän aikamme ei ole ollut millään tavalla ihmeellinen, vain yksi ajanjakso siinä kuin jokin toinen ennen meitä. Se ei sovi ihmisen ajatteluun eikä todennäköisesti ole koskaan sopinut, koska se latistaisi kuvamme itsestämme luomakunnan kruunun kehityksen huippuna. Ja samalla tavalla lienee käynyt historian kuluessa jokaiselle sukupolvelle, joka on samaa kuvitellut. Me emme silloin olekaan mitään ihmeellistä, me olemmekin vain samanlaisia kuin kaikki muutkin - ja se jos mikä on latistavaa. Se jos mikä vie pohjan, jos ihminen pyrkii väärällä tavalla näkemään itsensä erityisenä. Eihän se voi olla niin, sen on pakko olla jotenkin toisin, meidän aikamme on pakko olla viimeisiä aikoja, eikös vaan? ;D

    • Hiukan kärjistettynä: fundamentalisteilla moraalin tarkin ja ainoa mittari suhtautuminen homouteen, ei esimerkiksi elämän ja ihmisyyden kunnioitus ylipäätään.

      Tällä yhdellä mittarilla mitattuna, jyrkän homovastaisella agendalla höystettynä vedetään sitten kaikkipäteviä johtopäätöksiä moraalimme tilasta. Heh...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5206
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3621
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3233
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2395
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1996
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1917
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1826
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1218
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe