Hesari ja Keskusta

Kapt evp H K

Hesarin kyvyttömyys käsitellä Keskustaan liittyviä poliittisia asioita objektiivisesti, osoittaa lehden olevan ihan jotakin muuta kuin valtakunnan pääaviisi.
Tänään taas näki selvästi Kokoomusta ja Niinistön valintaa koskeneessa jutussa lehden pääehdokas.
Suoranaista fuulaakin oli: "Äärimmäisen epäpoliittinen riemu täytti Finlandia-talon ...". Kaikki vähänkin ajatustoimintaan kykenevät ymmärtävät kyllä Kokoomuksen äärimmäisen puoluepoliittisen luonteen. Ryhmäkuri on siellä pitävin ja uusia ajatuksia ei käytännössä prosessoida. Kataisen nyhveröä suojataan kaikin keinoin vaikka normaaliyhteisöstä olisi tullut kenkää jo aikoja sitten.

On varsin paljastavaa kun vertaa Niinistön ja Väyrysen tilaisuuksista otettua kuvaa; Niinstölle kuvataan kaikki valoisaksi ja Väyrynen taas alkavava kalju pääosassa ja alistuneen oloisena.

Aika merkittäviä olivat aikoinaan mielikuvan luonnissa myös Karlssonin töherrykset; Väyrynen demonimaisena kuin suoraan Neuvosto- kulakkina tai Natsipropagandan piirroksena.

Tuota juosten pissittyähän se jälki on kun ei muualta kuin stadionin tornista katsella ja ruuhkahösellyksessä, muka kiireessä tekstiä tuoteta.
Kokoomuksen ja Demarien lauluja näköjään Hesarissa lauletaan. Keskustan osalta ei edes introon ylletä. HÄVETTÄÄ!

7

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keskustalainen poke

      Kyllä täytyy olla hieman ylpeä Keskustan kannattajana kun osaa nähdä asioita vähän laajemmasta näkökulmasta.
      Ymmärrän toki myös erityisesti pääkaupungin tuottamat suppeammatkin perspektiivit. Keskustassa ymmärretään erittäin hyvin myös muita.

    • Mutta oli sillä

      tosi lemmekkään näkönen muija ??!

      • Työkkis

        Naisissa on moneen makuun. Kyllä Haukiollakin on puolensa. Kiviniemi on jotenkin tuoreempi ja dynaamisempi.


      • Nuori mies

        Vähän tanttamainen Kiviniemeen verrattuna, mutta kelpaa eläkeläiselle.


      • Kapt evp H K

        En ota muijaan mitään kantaa, mutta ihmettelen mistä on Hesariin ja Helsinkiin yleensäkin pesiytynyt suuri viisaus määrittää koko Suomen parhaaksi tehtäviä ratkaisuja?

        Voisiko joku kivierämaan asukas hieman valaista?


      • Siksi
        Kapt evp H K kirjoitti:

        En ota muijaan mitään kantaa, mutta ihmettelen mistä on Hesariin ja Helsinkiin yleensäkin pesiytynyt suuri viisaus määrittää koko Suomen parhaaksi tehtäviä ratkaisuja?

        Voisiko joku kivierämaan asukas hieman valaista?

        Helsinkiin on kedrääntynyt suuri viisaus, joka määrittää koko Suomen parhaaksi tehtäviä ratkaisuja, kun siellähän se Keskustan puoluetoimisto on.


      • Kapt evp H K
        Siksi kirjoitti:

        Helsinkiin on kedrääntynyt suuri viisaus, joka määrittää koko Suomen parhaaksi tehtäviä ratkaisuja, kun siellähän se Keskustan puoluetoimisto on.

        Ihmettelen pääasiassa toimittajia, muutamia poliitikkoja sekä täälläkin esintynyttä yksinkertaisuutta, joka tosiaan luulee itseään jonkin sortin ruudinkeksijäksi. Vaikka hänellä olisi ruudin kaava ja raaka-aineet sekä assistentti, jäisi ruuti siitä huolimatta keksimättä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      633
      20906
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      106
      17765
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      393
      9640
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      106
      8284
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      24
      5397
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      241
      4984
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      138
      2618
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      62
      1585
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      116
      1540
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      39
      1340
    Aihe