Ruotsinkieliset mukaan ratkaisemaan ongelmaa

Meille on rakennettu kielipolitiikkaan merkillinen identiteettitavoite, jossa täyden suomalaisuuden saavuttamiseen edellytetään virkaruotsin suorittamista. Tämä on ongelma.

Taustalla on ruotsinkielisten tunne, ettei pakollisesta ruotsista voida luopua, koska ruotsinkieliset eivät voi muuten tuntea turvallisuutta, saada oikeutta ja elää omaa kulttuuriaan rakentaen. Täytyykö tähän ongelmaan löytyä ratkaisu ennen kuin voidaan puhua vapaasta kielivalinnasta? "Turvatakuuthan" eivät tule koskaan olemaan riittävät, joten tuskin keskusteluun kielivapaudesta päästään milloinkaan.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että päivähoito, peruskoulu ja lukio sekä pitkäaikaissairaanhoito olisivat ruotsinkielisiä niillä seuduilla, joissa ruotsinkielisiä on riittävästi. En koe ongelmalliseksi sitäkään, että suomenruotsalaiset haluaisivat käyttää itsestään nimitystä suomenmaalainen - tosin tässä on vaarana, että he eivät näe suomalaisiksi itseään kokevia muuta kuin oman tulkintansa läpi jotenkin puutteellisina suomenmaalaisina.

Olen nykyisin kuitenkin kriittinen sitä kohtaan, että jotkut ruotsinkieliset Manner-Suomessa eivät ole opetelleet edes kohtuullista suomea, jolla selviäisi tavallisimmista tilanteista ilman palveluruotsin vaatimusta - mutta ehkä heille ei tosiaan ole ollut nuorena tarjolla riittävää koulutusta tai ehkä jollain merkillisellä tavalla joidenkin identiteettiin kuuluu suomen kielen valta-aseman vastustaminen. Tätä jälkimmäistä on vaikeampi ymmärtää, sitä perustellaan nähdäkseni pelolla oman suomenruotsalaisen kulttuurin katoamisesta kaksikielisyyteen.

Nyt olisi korkea aika ruotsinkielisten itsensä ryhtyä pohtimaan, miten pakollisen ruotsin lähtiessä (tapahtuu kyllä pian, vaikka viivytystaistelu onkin kova) heidän asioitaan hoidetaan.Koulut ja päiväkodithan ovat tähänkin asti olleet ruotsinkielisten itsensä hoitamia. Ainoastaan terveydenhuolto ja viranomaisten kanssa asiointi ovat avoinna. Julkista terveydenhuoltoa on ajettu alas sellaisella innolla, että palvelusta ei siellä voi enää puhua millään kielellä. Ovatko yksityiset ruotsinkieliset klinikat vaihtoehto? Viranonaisten luona tulkkiratkaisu tuo miljoona kertaa paremmat palvelut kuin nykyinen kouluruotsin antama olematon palveluruotsi.

Eikö tätä asiaa nyt saisi nopeasti eteenpäin. Vain ruotsinkieliset voivat itse suunnitella itselleen palvelurakennetta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

nyt olisi kiire kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu