Usko ja järki?

Koska ihmisestä voi tulla rationaalinen ja vapaa,
hän voi vastata Jumalan kutsuun. Kun hän vastaa
uskovansa, hänestä tulee todella rationaalinen ja
vapaa olento. Kohdistaessaan vastauksensa Hänen
rationaaliseen sanaansa, Hänen, joka on korkein
järki, ihminen oppii sitten myös vastaamaan
järkeen järjellä, ja niin Jumalan kuva ja
kaltaisuus syntyvät hänessä. On siis mahdotonta,
että usko ja järki olisivat ristiriidassa
keskenään, kun usko kerran todellakin on vastaus
universaalisen järjen lähteelle ja sisimmälle
olemukselle.

Kristillinen usko on aina pitänyt kiinni
käsityksestä, että usko on hyve ja uskon puute
synti. Tämä saattaa kuulostaa kovalta puheelta
joidenkin korvaan. Olemmehan varttuneet aikana,
jolloin pseudo-demokraattinen ideologia on
säädellyt ajatteluamme niin, että
uskomme "jokaisella olevan oikeuden omiin
mielipiteisiinsä" eikä kukaan mielestämme
leimaudu moraalisesti epäilyttäväksi, vaikka
valitseekin uskonsa oman mielensä mukaan. Tuskin
koskaan pälkähtää päähämme, että "mielensä mukaan
uskominen" johtaa väistämättä sellaisiin
pelottaviin ilmiöihin kuin esim. natsismiin,
sillä on paljon ihmisiä, jotka haluavat uskoa
natsien ja muiden perverssien suuntausten
oppeihin.


Ei pitäisi olla vaikeaa saada ihmiset
vakuuttuneiksi siitä, että ihmiset ovat vastuussa
yhteiskunnalle ja Jumalalle uskomuksistaan toisen
maailmansodan ja nykyisten tapahtumien valossa.
Uskomukset(kuten esimerkiksi evoluutio) ja jopa
filosofien huolellisesti laatimat
järjestelmätkin, ovat usein henkilökohtaisen,
kansallisen tai puolueitsekkyyden sanelemia
oppirakennelmia.


Pitäisi siis olla selvää, että moraalinen vastuu
liittyy useimpiin puhtaasti "rationaalisiin"
ja "tieteellisiin" filosofioihinkin.
Despotismilta ja järjestäytyneeltä
ryhmäitsekkyydeltä ei milloinkaan ole puuttunut
apologeettoja(puolestapuhujia)!

Erehdys filosofiassa ja tieteessä ei yleensä
johdu ainoastaan inhimillisen älymme heikkoudesta
eikä empiirisen tietomme vajavaisuuksista, vaan
myös(mikä vielä vaarallisempaa) inhimillisen
synnillisyyden ja itsekkyyden aiheuttamista
saatanallisista kasvannaisista.

On siis selvää näiden edellä mainittujen
seikkojen valossa, että ihmisen järki erossa
alkuperäisestä lähteestään Jumalasta on sokea ja
hyödytön instrumentti sille, joka tahtoo päästä
todellisiin ideologiasta vapaisiin havaintoihin
ympäristöstään. Siksi ihmisen onkin tultava
uskoen Jeesuksen ristin juurelle ja otettava
Hänet vastaan pelastajanaan, sillä muutoin olet
auttamattomasti Jeesuksen sanoja vapaamuotoisesti
siteeraten vain sokea joka talutat toista sokeaa.

Usko ei siis ole mikään viimeinen oljenkorsi,
johonka herkkäuskoinen ihminen tarttuu silloin
kun hänellä ei enää ole apua muusta vaan se on
järjellisen ja rationaalisen toiminnan ehto,
kuten olen aikaisemminkin sanonut!


Ja sanon vielä lopuksi, että vain ja ainoastaan
kristillinen usko(ei siis mikään uskonto), jos se
saa vielä jalansijaa yhteiskunnissamme voi taata
meille keskellä tätä myllertävää merta turvan
ja "lisäaikaa" niille, jotka tahtovat elää vielä
rauhallista elämää tällä telluksella. Muutoin
peli on pelattu ja on tullut aika koota nappulat
laatikkoon.
6279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

samaa haperoa!

Äänestä
  • sanat:

    rationaalinen ja tieteellinen.

    Äänestä

  • Onneksi et nyt puhunut tota samaa paskaa Pakana
    enempää.

    Äänestä

  • Olet viisas. Kukaan muu ei varmaankaan pysty noin
    syvälliseen pohdiskeluun.

    Olet suurien joukkojen ihanne.

    Äänestä

Jokin Jumala saattaa kyllä olla olemassa. En ole
vakuuttunut Jeesuksen tai raamatun Jumalan
olemassa olosta. Parempi etsiä sitä oikeaa
Jumalaa kuin jämähtää heti ensimmäiseen vastaan
tulevaan uskontoon. Lieniikö sitten niin, että se
Jumala ei ole tippaakaan kiinnostunut meidän
ihmisten elämästä kun se ei kerta vastaa muulla
tavalla kuin uskonnollisilla kirjoilla.

Äänestä
  • usko ja järki ovat asiota, joita "ei saa
    sekoittaa". Usko ei ole järjen asia. Emme pysty
    järjellä selittään esim. Raamatun tapahtumia,
    vaan ne täytyy vain uskoa, vaikka se monesti
    tuntuukin vaikealta. Mutta meiltä kysytään
    loppujen lopuksikin vain uskoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mrv kirjoitti:

Koska ihmisestä voi tulla rationaalinen ja vapaa,
hän voi vastata Jumalan kutsuun. Kun hän vastaa
uskovansa, hänestä tulee todella rationaalinen ja
vapaa olento. Kohdistaessaan vastauksensa Hänen
rationaaliseen sanaansa, Hänen, joka on korkein
järki, ihminen oppii sitten myös vastaamaan
järkeen järjellä, ja niin Jumalan kuva ja
kaltaisuus syntyvät hänessä. On siis mahdotonta,
että usko ja järki olisivat ristiriidassa
keskenään, kun usko kerran todellakin on vastaus
universaalisen järjen lähteelle ja sisimmälle
olemukselle.

Kristillinen usko on aina pitänyt kiinni
käsityksestä, että usko on hyve ja uskon puute
synti. Tämä saattaa kuulostaa kovalta puheelta
joidenkin korvaan. Olemmehan varttuneet aikana,
jolloin pseudo-demokraattinen ideologia on
säädellyt ajatteluamme niin, että
uskomme "jokaisella olevan oikeuden omiin
mielipiteisiinsä" eikä kukaan mielestämme
leimaudu moraalisesti epäilyttäväksi, vaikka
valitseekin uskonsa oman mielensä mukaan. Tuskin
koskaan pälkähtää päähämme, että "mielensä mukaan
uskominen" johtaa väistämättä sellaisiin
pelottaviin ilmiöihin kuin esim. natsismiin,
sillä on paljon ihmisiä, jotka haluavat uskoa
natsien ja muiden perverssien suuntausten
oppeihin.


Ei pitäisi olla vaikeaa saada ihmiset
vakuuttuneiksi siitä, että ihmiset ovat vastuussa
yhteiskunnalle ja Jumalalle uskomuksistaan toisen
maailmansodan ja nykyisten tapahtumien valossa.
Uskomukset(kuten esimerkiksi evoluutio) ja jopa
filosofien huolellisesti laatimat
järjestelmätkin, ovat usein henkilökohtaisen,
kansallisen tai puolueitsekkyyden sanelemia
oppirakennelmia.


Pitäisi siis olla selvää, että moraalinen vastuu
liittyy useimpiin puhtaasti "rationaalisiin"
ja "tieteellisiin" filosofioihinkin.
Despotismilta ja järjestäytyneeltä
ryhmäitsekkyydeltä ei milloinkaan ole puuttunut
apologeettoja(puolestapuhujia)!

Erehdys filosofiassa ja tieteessä ei yleensä
johdu ainoastaan inhimillisen älymme heikkoudesta
eikä empiirisen tietomme vajavaisuuksista, vaan
myös(mikä vielä vaarallisempaa) inhimillisen
synnillisyyden ja itsekkyyden aiheuttamista
saatanallisista kasvannaisista.

On siis selvää näiden edellä mainittujen
seikkojen valossa, että ihmisen järki erossa
alkuperäisestä lähteestään Jumalasta on sokea ja
hyödytön instrumentti sille, joka tahtoo päästä
todellisiin ideologiasta vapaisiin havaintoihin
ympäristöstään. Siksi ihmisen onkin tultava
uskoen Jeesuksen ristin juurelle ja otettava
Hänet vastaan pelastajanaan, sillä muutoin olet
auttamattomasti Jeesuksen sanoja vapaamuotoisesti
siteeraten vain sokea joka talutat toista sokeaa.

Usko ei siis ole mikään viimeinen oljenkorsi,
johonka herkkäuskoinen ihminen tarttuu silloin
kun hänellä ei enää ole apua muusta vaan se on
järjellisen ja rationaalisen toiminnan ehto,
kuten olen aikaisemminkin sanonut!


Ja sanon vielä lopuksi, että vain ja ainoastaan
kristillinen usko(ei siis mikään uskonto), jos se
saa vielä jalansijaa yhteiskunnissamme voi taata
meille keskellä tätä myllertävää merta turvan
ja "lisäaikaa" niille, jotka tahtovat elää vielä
rauhallista elämää tällä telluksella. Muutoin
peli on pelattu ja on tullut aika koota nappulat
laatikkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu