Näetkö minulle löytyväksi rakasta elämänkumppania tämän vuoden puolella?Kaksin olisi kaunihimpi olla.
Tuntijasi
4
53
Vastaukset
Hei
ensiksi sanoisin sen, että kukaan ei pysty näkemään aikoja. koskaan ei ole maailmassa ollut sellaista ennustajaa, joka pystyisi näkemään kellonaikoja tai kalentereita.
en toki näe sinua aivan yksin, on sinulla jonkinlainen kaveri elämässäsi.
rakkaus voi kehittyä ystävyyssuhteesta, ei ollenkaan mahdoton yhtälö.
sinä tarvitset rinnallesi kypsän ihmisen, jolla on elämänkokemusta repussaan. olet itsekin nähnyt elämää monelta kantilta.
älä lähde helpoimpaan kokeiluun, vaan kuuntele sydäntäsi tarkkaan. sinulla ja etsimälläsi ihmisellä saattaa olla muutaman vuoden ikäero.
t: Keskiyö- Kaksin vai yksin
Joo sydämeni ja tunteeni ovat hyviä suunnan näyttäjiä kumppania valitessa joten niitä aion jatkossakin kuunnella.Ei minua muutaman vuoden ikäero haittaa.Kumpi meistä on vanhempi minä vai tuleva kumppani?Minkälaisessa tilanteessa tapaan tämän etsimäni ihmisen?
Hei
näen vain sen ikäraon välillänne, joten en voi sanoa kumpi on vanhempi. se on hyväksi teille molemmille.
tähän ihmiseen liittyy maito - oli se sitten juominen, valmistus, kuljetus, laboratorio - paljosta maidosta on kysymys.
t: Keskiyö- Kaksin vai yksin
Mitä muuta osaat sanoa tästä henkilöstä?Maidon juominen ei ainakaan ole terveellistä,jos sitä ylenmäärin juo - se estää raudan imeytymistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961515- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632