sairauspäiväraha/kuntoutustuki -opiskelu?

T

Loukkasin oikean käteni onnettomuudessa viime kesänä, ja lääkäreiden väitettyä sen olevan terve, sitkuttelin tyhmänä koko viime vuoden sen kanssa töissä. Kolmeen kertaan tuon vuoden aikana jouduin vaihtamaan työpaikkaa, kuin käsi ei kestänyt mitään tehdä. Viimein työterveyshuollon lähetteen kautta pääsin magneettikuvauksiin ja kädessä todettiin vika, jota ei saa korjattua edes leikkauksella.

Aiempia sairauksia on mm. ADHD, SLE, fibromyalgia, paha atooppinen ekseema (allergiaa ruoka- sekä pesuaineille), rasitusastma sekä selästä menneet kaksi välilevyä vuonna -99. Koulutus (ja työkokemus) on vain erittäin fyysisiin ammatteihin, joita en siis enää pysty tekemään.

Joudunko nyt olemaan ensin vuoden sairaspäivärahalla, ennen kuin kuntoustuelle on mahdollista päästä? Entä jos haluaisin lähteä opiskelemaan (pakko kai tässä on uudelleenkouluttautua, jos aikoo vielä joskus töihin päästä)? Onko esim. lukio-opintojen ajalta mahdollista saada kuntoutustukea? Ja joudunko sitä ennen makaamaan kotona vuoden peukaloitani pyöritellen?

Googlettaa olen koittanut ja kelaan soitellut, mutta sieltä tuli neuvoksi vain, että 150 sairauspäivärahapäivän jälkeen tulee kotiin ohjeet siitä, kuinka tulee toimia.

2

860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kelasta tietoa

      Kyseessä ei siis ollut työtapaturma? Kelan sivuilta:

      "Kuntoutustuki on määräaikainen TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE.
      Voit saada työkyvyttömyyseläkkeen sijaan määräaikaisen kuntoutustuen, kun kuntoutusmahdollisuuksiasi selvitetään tai olet kuntoutuksessa.
      Kuntoutustuen edellytyksenä on, että sinulle on laadittu hoito- tai kuntoutussuunnitelma tai että sitä valmistellaan. "

      Onhan sinulla siis kirurgin/fysiatrin lausunto jossa todetaan vammasi parantumattomaksi ja arvio siitä,ettet ole työkykyinen nykyiseen työhösi? Jos ei ole niin äkkiä tutkimukset alulle!

      "Työkyvytön yli 3 kuukautta
      Kun olet saanut sairauspäivärahaa 60 arkipäivältä eli olet ollut sairauslomalla noin 3 kuukautta tervehtymättä, Kela selvittää, voisiko kuntoutuksesta olla apua sairauteesi. Kuntoutustarvetta ei selvitetä, jos sairautesi paranee ilman kuntoutusta tai jos siihen ei voida vaikuttaa kuntoutuksella"

      Eli tässä vaiheessa viimeistään tulee olla tehtynä kuntoutussuunnitelma lääkärien yms. toimesta.

      "Jos olet saanut sairauspäivärahaa 150 arkipäivältä eli lähes 6 kuukautta, saat Kelasta kirjeen, jossa kerrotaan eri kuntoutusmahdollisuuksista sekä tarvittaessa eläkkeen tai muun korvauksen hakemisesta."

      Minkä ikäinen olet? Jos alle 50 v. et varmasti pääse eläkkeelle koska voit uudelleen kouluttautua. Jos todetaan että kuntoutuksesta huolimatta et ikinä pystysi tekemään nykyistä työnluvaasi, kyseeseen tulee sitten uudelleen koulutus, johon saa tukea. Kysyit sitten lukio opiskelusta:

      "Koulutus.
      Voit saada kuntoutuksena yleissivistävää koulutusta esimerkiksi lukiossa tai kansanopistossa, kun se on välttämätöntä päästäksesi ammatilliseen koulutukseen."

      Eli jos tuleva ammattisi vaatii yo-tutkintoa niin sitten on mahdollista. Käytännössä jotkut yliopisto-opinnot voisivat tuota vaatia (Lääketiede/oikeustiede) mutta jos on ammattitutkinto niin ei välttämättä edes yo-tutkintoa tarvita. Pääasiassa tuetaan siis suoraan ammattiin valmistavaa tutkintoa (yo.tutkinnoala ei käytännössä saa mitään työtä.)

      Selventikö?

    • saman kokenut!!!!

      Olisikohan sinulle apua tälläisesta valmentajasta, joka auttaa eteenpäin jos ei voi tehdä enää vanhaa työtä. Eläkeyhtiö maksaa, eli valmentaja on ilmainen meille työkyvyttömille.

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8405808

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3655
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      2016
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1646
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1491
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      97
      1290
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1191
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      96
      1038
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      867
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe