Tyrmäystippoja?

Olimme miesystäväni kanssa ykityisissä halloween pippaloissa. Koko illan aikana join 4 juomaa, mutta jalat lähti alta. Olin ihan hyvissä fiilingeissä, tanssin yms ja sitten menin mieheni kans pihalle. Istahin alas ja kaikki alko yhtäkkiä pyörimään ja aloin oksentaa. Mieheni vei mut sisälle vessaan, jossa jaksoin oksentelua. Sitten taju lähti kokonaan. Olin kaatunut lattialle ja näin löin naaman lattiaan, enkä reagoinut siihen. Sitten muistan hämärästi kun mieheni huutaa mun nimeä. Se sanoi että oli läpsiny mua naamaan ja koittanu herätellä mua mutten ollu reagoinu mitenkään. Ambulanssi vei mut sairaalaan ja olin ollu "vain" 1,5 promillen humalassa.
Ennen bileitä syötiin kaveriporukalla tukevasti. Enkä ole ennen tipahtanut alle viidestä juomasta..
7396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mite voi neljällä juomalla saada tollaset lukemat :D

Äänestä
  • Aloittaja

    Vodkalla ja 50 kg painolla, i guess :D

    Äänestä

Ruokamyrkytys?

Äänestä

Vois johtua kyllä myös nestehukasta tai/ja syömättömyydestäkin. Mutta toki myös yhdistämällä alkoa ja bentsoja tms. Alkoholi nopeasti nautittuna on kuitenkin varsin vaarallinen aine.

Äänestä

Tällaisia on yleensä nämä "tyrmäystippa"-epäilyt.
Ei ole muka otettu kuin muutama paukku, kuitenkin alkometri näyttää ihan kunnon lukemat. 1,5 promilleahan on ihan kova känni jos ei ole toleranssia kovin paljoa kehittynyt.

Nykyisen kännikulttuurin seurauksena toki nuoret ja hoikat, (vielä) hyvinhoidetun näköiset naisetkin vetävät helposti 2,5 promillen kännejä, mikä oli kymmenen vuotta sitten lähinnä spurguryhmän lukemia.

Äänestä

On hyvin mahdollista että joku olisi laittanut tyrmäystippoja jonnekkin. tietysti tuo päässä yhtäkkinen raju pyöriminen on aivan normaali alkoholin vaikutukseen liittyvä asia (niin kuin oksentaminenkin) mutta kun kumminkin sinut vietiin sairaalaan niin voin uskoa että ottivat veri kokeen ja olisivat sanoneet jos olisi löytynyt jotain epäillyttävää.

Äänestä

Oletko ihan varma ettet käynyt vessassa yksin missään vaiheessa. Illasta voi olla pimeenä pitkiäkin aikoja ja joku on saattanut pistää sinua kikkelillään pyllynreikään siellä vessassa??
Sellaistakin on sattunut joillekin ja eivät muista mitään. Ihmetelleet sitten vaan kun pyllystä valuu spermaa housuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9663269 kirjoitti:

Olimme miesystäväni kanssa ykityisissä halloween pippaloissa. Koko illan aikana join 4 juomaa, mutta jalat lähti alta. Olin ihan hyvissä fiilingeissä, tanssin yms ja sitten menin mieheni kans pihalle. Istahin alas ja kaikki alko yhtäkkiä pyörimään ja aloin oksentaa. Mieheni vei mut sisälle vessaan, jossa jaksoin oksentelua. Sitten taju lähti kokonaan. Olin kaatunut lattialle ja näin löin naaman lattiaan, enkä reagoinut siihen. Sitten muistan hämärästi kun mieheni huutaa mun nimeä. Se sanoi että oli läpsiny mua naamaan ja koittanu herätellä mua mutten ollu reagoinu mitenkään. Ambulanssi vei mut sairaalaan ja olin ollu "vain" 1,5 promillen humalassa.
Ennen bileitä syötiin kaveriporukalla tukevasti. Enkä ole ennen tipahtanut alle viidestä juomasta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu