OJM

Minulla on ajatuksia, joita kutsuisin muistikuvien häiviksi. Mutta asian laadun vuoksi ne voivat olla vääriä, joten en väitä mitään kaikissa viesteissäni. Epäilen että minulla on laajoja vääriä muistikuvia, joiden synnyn tiedät, jos kaikki on totta. Kun sanoin aiemmin, että olen 99%:n varma jutun todellisuudesta on siihen otettava sen yksityiskohtien suhteen varaus: En minä osaa sanoa muuta kuin, että pääkohdat lienevät totta.
Minusta minulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa enempää. Sanon kuitenkin, että on ollut ajatuksia joita en toivoisi kenellekkään ja niiden syntytavan tiedät. Jos vain niitä siten on syntynyt.
Tiedän mistä soitit huhtikuussa;samasta yleisöpuhelimesta kuin minäkin tai sitten tulkitsen kännykkäni toimintaa väärin. Ei sillä väliä.
Onko tavattava Kotkan miehet, jotka eivät olleet Kotkasta kotoisin, ravintola Wanhassa Fiskarissa? Emme silloin puhuneet vuoropuheluna mitään vaan he huutelivat asiaa minulle. Ratkaisun haluan virallista tietä, jos se nyt tulee koskaan...tuleehan se.
Juttu on huomattavalta osalta tosi törkeä ja sinä tiedät ne törkeät asiat, jos se on totta ( 99 %). Pieni vähemmistö,ehkä vain yksi henkilö,terrorisoi meidän perhettämme. Mikä onkaan päämäärä ? Olen nyt 46 vuotias ja sinä päälle 40: Mikä on päämäärä ? Kyllä minulla siitä on käsitys.
Sivullisille sanon, että tämä juttu idioottimainen typerä ilveily, eikä siitä kannata kiinnostua, enkä odota vastausta tällä palstalla.
1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

99 % :sti en nyt ymmärrä tästä mitään, voisitko
vähän selventää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P.A. kirjoitti:

Minulla on ajatuksia, joita kutsuisin muistikuvien häiviksi. Mutta asian laadun vuoksi ne voivat olla vääriä, joten en väitä mitään kaikissa viesteissäni. Epäilen että minulla on laajoja vääriä muistikuvia, joiden synnyn tiedät, jos kaikki on totta. Kun sanoin aiemmin, että olen 99%:n varma jutun todellisuudesta on siihen otettava sen yksityiskohtien suhteen varaus: En minä osaa sanoa muuta kuin, että pääkohdat lienevät totta.
Minusta minulla ei ole mitään velvollisuutta kertoa enempää. Sanon kuitenkin, että on ollut ajatuksia joita en toivoisi kenellekkään ja niiden syntytavan tiedät. Jos vain niitä siten on syntynyt.
Tiedän mistä soitit huhtikuussa;samasta yleisöpuhelimesta kuin minäkin tai sitten tulkitsen kännykkäni toimintaa väärin. Ei sillä väliä.
Onko tavattava Kotkan miehet, jotka eivät olleet Kotkasta kotoisin, ravintola Wanhassa Fiskarissa? Emme silloin puhuneet vuoropuheluna mitään vaan he huutelivat asiaa minulle. Ratkaisun haluan virallista tietä, jos se nyt tulee koskaan...tuleehan se.
Juttu on huomattavalta osalta tosi törkeä ja sinä tiedät ne törkeät asiat, jos se on totta ( 99 %). Pieni vähemmistö,ehkä vain yksi henkilö,terrorisoi meidän perhettämme. Mikä onkaan päämäärä ? Olen nyt 46 vuotias ja sinä päälle 40: Mikä on päämäärä ? Kyllä minulla siitä on käsitys.
Sivullisille sanon, että tämä juttu idioottimainen typerä ilveily, eikä siitä kannata kiinnostua, enkä odota vastausta tällä palstalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu