Hyvin huomaa, että vaikeinakin aikoina suomalaiset pystyvät sopimaan kattavia sopimuksia työmarkkinoilla. Määrätyt ehdot pitävät toki täyttyä.
1. Ensimmäinen ehto näyttää olevan, että hallituksessa eivät ole sekä kokoomus, että keskusta. ns. Porvarihallitus on vastakkainasettelun määräävin ehto. Keskusta tosin on "porvaripuolue" vain silloin, kun "risupaketit ja sikojen virikepallot" menevät sujuvasti läpi. Porvarius on siis kepulle suhteellinen arvo. Onkin huomiotavaa, että porvarihallitukset ovat mahdollisia vain silloin, kun noususuhdanne on jatkunut riittävän pitkään.
2. Toinen ehto näyttää olevan, että jos hallitus on moniulotteinen, eikä sen sisällä ole keskustan tai perussuomalaisten kaltaista hajottavaa tekijää, työmarkkinoiden sopimista voidaan edistää myös hallituksen toimesta, merkittävästi. On huomioitavaa, että porvarihallituksen jälkeen tulee aina Eheyttämisen hallitus.
Raamisopimus olisi hyvä ottaa käyttöön laajasti. Maltilliset korotukset ja ennakoitava tulevaisuus takaavat mahdollisuuden nostaa Suomi taas nousuradalle. Taas kerran kepuvapaa hallitus joutuu nostamaan Isänmaan jaloilleen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki, mitä sanot. Noin se on, juuri noin. On työmarkkinoiden ja sitä kautta koko maan kannalta suuri myönteinen merkitys sillä, että kepu ei ole hallituksessa. Siellä pitää olla työnantajien ja työntekijöiden edustus, kuten nyt on, eikä sitä puoluetta, jolle ainoa tärkeä asia on niiden tuella elävien kansalaisistamme 5 % paras.
Kun tämä hallitus saa taas maan jaloilleen kepun jäljiltä, niin ristikäämme kätemme ja rukoilkaamme, että kepu ei pääsisi enää koskaan muiden työn tuloksia romuttamaan.
Kepu on varmaankin poukkoilevalla laskun uralla. Jos haluamme olla täysiverinen Länsimainen yhteiskunta, se edellyttää sinänsä agraaripuolueen alasajoa.
Olet oikeassa demaripolitikot eduskunnasta johtavat Suomessa työtaisteluja.